20.2.17

Puhetta kirkossa ajankohtaisesta aiheesta

Pyhän Laurin kirkko
Janakkala
19.02.2017
 Joh. 4: 31–38

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

Onko mikään ihme, että meidän on usein vaikea ymmärtää Raamattua, kun jo Jeesuksen omatkin oppilaat olivat usein ihan pihalla siitä mistä Jeesus puhui. Heidän keskinäinen kummastelunsa ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” osoittaa, että heidän kirjaimellinen tulkintansa Jeesuksen sanoista oli johtanut heidät täysin harhaan. Aiemmin tässä samassa evankeliumin kertomuksessa samarialainen nainen ymmärsi Jeesuksen puhuvan tavallisesta, kaivosta ammennettavasta vedestä, kun tämä oli puhunut elävästä vedestä. Käsiteellä ”elävä vesi” on kaksi merkitystä: se voi olla kaivosta kannettua vettä mutta Jeesus antaa sille taivaallisen merkityksen asiaa sen kummemmin selittämättä. Väärinymmärryksen mahdollisuus on siis mitä ilmeisin.

-->

Huomattavaa on se, että samassa kertomuksessa väärinymmärrys nostetaan esiin kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla tilanne on sama: Jeesus sanoo jotakin ja kuulija ymmärtää hänen sanansa kirjaimellisesti. Onko vika kuulijassa vai Jeesuksen puheessa?

Oppilailla oli nälkä ja he halusivat syödä. He odottivat ruokapöytään myös Jeesusta.

Jeesus puhui ruuasta ja hänen oppilaansa kuulivat sanat sanoina, joiden merkitys oli heille aivan toinen kuin mistä Jeesus oikeasti puhui.

Sanojen tasolla Jeesus ja hänen oppilaansa puhuivat samasta asiasta, mutta asiatasolla he puhuivat aivan eri asiasta.

Miten käy meille, kun luemme Raamattua? Taivaallinen puhe on Raamatussa kirjoitettu näkyviin meidän ihmisten käyttämillä sanoilla, joita käytämme normaalisti omassa puhekielessämme. Jokaisella sanalla on oma merkityksensä. Muutenhan me emme voisi ymmärtää toisiamme. Mutta onko meille tutuilla sanoilla aina sama merkitys Raamatussa? Päivän evankeliumin kertomus soittaa, että ei välttämättä. Raamatun sanoja ei voi aina ymmärtää yksi yhteen meidän omien sanojemme kanssa.


-->

Evankeliumin herättämä huomio sanojen eri merkityksistä on tosi ajankohtainen. Juuri nythän meillä on kirkossa vastassamme haaste: miten me ymmärrämme Sanaa. Eduskunta hylkäsi perjantaina Aito avioliitto ryhmän aloitteen, jolla pyrittiin kumoamaan maaliskuussa voimaan astuva uusi avioliittolaki. Äänestyksen lopputulos näyttää jakavan meitä kristittyjä kahteen vastakkaiseen leiriin. Ne, jotka kannattavat Aito avioliitto ryhmän aloitetta, perustelevat mielipiteensä kirjaimellisesti Raamatun sanalla. Mutta myös vastapuoli vetoaa Raamattuun. Eri mieltä olevat osapuolet puhuvat samoilla sanoilla mutta aivan eri merkityksessä. Tällaista tilannetta kutsutaan pattitilanteeksi. Se ei sellaisenaan etene mihinkään – paitsi kiivaaseen ja voimia kuluttavaan riitaan.

Uskonto ja politiikka ovat keskustelunaiheina tulenarkoja. Kumpikin ovat hyviä keinoja saada aikaan repivä riita. Kristittyinä meillä on kova kiire sanoa se ”oikea vastaus” toistamalla Raamatusta löytämämme sanat. Tuleeko kenellekään mieleen, että saatamme olla kuin nuo Jeesuksen oppilaat – puhumme ruuasta ja samaan aikaan olisi tarkoitus puhua jostain ihan muusta.

Yhtenä ratkaisuna syntyneen vastakkainasettelun purkamiseen kirkkohallitus on valmistellut kunnioittavan keskustelun mallia. Sen tavoitteena on, että me eri tavalla ajattelevat ihmiset oppisimme ymmärtämään toistemme ajatuksia. Näin pyritään rakentavaan keskusteluun, jossa on lupa olla eri mieltä sovun rikkoontumatta.

Jeesushan itse näyttää toimivan evankeliumissa kunnioittavan keskustelun mukaisesti. Hän ei ryhtynyt väittelemään oppilaidensa kanssa heidän täysin päinvastaisesta tavasta tulkita hänen sanojaan. Hänen oppilaansa saivat pitää omat ajatuksensa ja samalla rauhassa ihmetellä mistä Jeesus oikein puhuu. Minua tämä rohkaisee luottamaan siihen, että Jumalalla on tilaa meidän hämmennyksellemme. Kristityn elämä ei ole oman ymmärryksen varassa vaan Jumalan. Hän on meidät kutsunut ja hänen me olemme, vaikka emme sitä aina ymmärtäisikään.

Myös Raamatun ymmärtämisessä me olemme hänen varassaan. Emme omassamme. Sana voi avautua joskus tavalla, mihin emme ole tottuneet. Sana avautuu yhdessä sitä jakaessamme. Sana rohkaisee meitä kuuntelemaan toinen toisiamme – myös niitä, joiden elämässä sanoilla on eri merkitys kuin meillä. Hämmennytään mieluummin yhdessä kuin kulutetaan voimiamme kirjaimeen, joka kuolettaa.

Kaikki on Jumalan käsissä.

-->

Ja sitten vielä yksi asia.

”Nuorempana luulin, että ihminen pystyy muuttumaan, kun hän vain rukoilee Jumalaa. Että mitään muuta ei tarvitakaan, ei omia voimia eikä yrityksiä. Luultavasti olin kuullut jonkun kertovan niin, ja minä uskoin. Ehkä en osannut rukoilla oikealla tavalla. Ainakin olin rukousten jälkeen sama oma itseni, vähän surullisempi ehkä, huonon uskoni kanssa kasvotusten. Vuosien kuluessa olen ymmärtänyt, että ihmisen kasvu on useimmiten hidasta ja aika vaivalloista.”

Tuntuuko tämä tutulta? Ainakin tässä on jotain itselle hyvin tuttua. Olen kuullut monen aikuisen kertovan omaa tarinaansa melkein samoin sanoin.

Sana on meihin kylvetty, mutta yksin Jumala tietää koska sato on valmis korjattavaksi. Vain hänellä on myös tiedossa se, millaista kasvua hän meiltä odottaa. Jokaisella meistä on oma paikkamme ja aikamme.

Mitä sitten, jos…

Kasvan hitaasti.
Aikani on pitkällistä kärsivällisyyttä.
Kaikesta kasvan mikä osakseni tulee.
Mikään kaste ei ole liian äkillinen,
mikään halla liian ankara.

Kasvan pimeydestä mistä nousen.
Kasvan valosta jossa huojun.
Kasvan myrskystä mikä lävitseni käy.
Muuttumaan pakotan jokaisen voiman,
ylöspäin tahdon ojentaa varteni.
Kestä salaman, hehkuvan kuumuuden, rankkasateen.
Tiedän vain, että minun täytyy kasvaa.

(Aune Mäkinen, Yksinäinen seetri)

Tässä runoilija kokee kasvun pakkona – ”minun täytyy kasvaa”. Näin me ihmiset sen usein koemme. Jumalan sanan valossa kasvu on kuitenkin mahdollisuus – me saamme kasvaa. Meille on annettu kasvualustaksi usko, toivo ja rakkaus.

Yksin ei kukaan kasva, eivät lapset eivätkä aikuiset. Eikä syyllisyydestä kasva kukaan, ei myöskään pelosta tai huonouden tunteesta käsin. Sen tähden meille on annettu lupaus kasvaa luottamuksesta ja armosta. On lupa kylvää ja kastella, kerta toisensa jälkeen, viljellä hyvää elämää joka aamu uudella armolla.

Omia voimia saa käyttää ilolla. Tehdä työtä ja heittäytyä Herran huomaan, molempia.

Salassa kasvaa, talvimullan alla muhii. Kyllä kevät tulee. Lapset oppivat. Elämä muuttaa. Jumala kasvattaa.

Kello vain pysähtyi,
älä välitä siitä nyt,
näin on hyvä.
Mikään ei ole turhempaa kuin tieto
ajan loppumisesta.
Se lamauttaa.
Säilytä minuutesi,
varjele päiviäsi pelolta.

Elämä auttaa kyllä.           (Aune Mäkinen) 

Jumalan tahdon täyttäminen ja hänen sanansa mukaan eläminen ei tarkoita oikeassa olemista. Se ei ole virheettömyyttä. Meillä on lupa hämmentyä. Me saatamme tehdä virheitä. Välillä me eksymme ties minne. Mutta silti juuri meille on valmistettu tie. Tuolla tiellä me emme pysy oman ymmärryksemme varassa. Siksi Kristus syntyi maailmaan.

Hämmennyksemme osoittaa, että tarvitsemme elämässämme Jumalan läsnäoloa. Sykarin kaivolle tuli elämän pahasti kolhima samarialainen nainen. Ei hänkään ymmärtänyt mitään Jeesuksen puhuessa elävästä vedestä, mutta silti hän sai kokea iloa, joka muutti koko elämän. Väärinymmärtäjä kohtasi armon ja sai vastaanottaa itselleen ilon.

--> Tässä on meidänkin toivomme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti