27.12.06

Joulua on vietetty


Joulun pyhät menivät mukavasti sekä töissä että leväten. Molempia juuri sopivasti. Yksi veli kävi perheensä kanssa kylässä. Söimme jouluruokia - kuinkas muuten. Pelasimme myös Trivial Pursuitia, jonka kaivoimme esiin unohduksen hyllyltä.











On ollut aikaa katsella joulukuusta. Kuusen valot tulevat kivasti esiin lasipallojen lävitse. Tuli muuten hieman muutettua perinteitä. Meillä on ollut koko avioliiton ajan elävät kynttilät kuusessa - nyt ostimme lisäksi pienet led-kynttilät.

24.12.06

Jouluaaton kuva

Joulurauha on Turussa julistettu. Kuusi on koristeltu ja puuro syöty. Leppoisaa joulunaikaa kaikille blogissani vieraileville!

16.12.06

Epäonnistunut kuva & kiva meemi

Valokuvatorstain teemana on kauhein, epäonnisin "no, huh huh!"-kuva. Tämä kuva on sitä ehkä vain itselleni, sillä onhan kuva oikeastaan kaunis katsella. Alunperin tarkoitus oli kuvata kreikkalaista hääjuhlintaa. En kuitenkaan malttanut odottaa loppuun asti kameran sulkimen hidasta liikettä pitkässä aikavalotuksessa. Lopputulos näkyy ohessa.

Mutta nyt sitten odotellaan joulumieltä. * Uhkaavat pilvet rakoilevat onneksi tällä hetkellä. *


ulkona haukkuu koira *


Laittelemme juuri kotia kuntoon ruokavieraita varten.* Lopputuloksesta ei kuitenkaan voi olla täysin varma mitä se tulee olemaan.*

(Tämä loppu on vastaus Ritan haasteeseen. Lauseiden alkuperä löytyy *-linkistä.)

6.12.06

Suomi 89 vuotta!


Ikkunalla palaa kaksi kynttilää. Näin on muistettu Suomen itsenäisyyttä jo varhaisista ajoista. Niinpä mekin laitoimme kynttilät ikkunallemme, vaikka eipä niitä taida kukaan nähdä, sillä eihän pihallamme tähän aikaan ole ketään. Julkisivun puolella kynttilöille ei ole sopivaa paikkaa. Näkyvyyskään ei siellä ole paljoa parempi, sillä ohi kulkevalla kävelytiellä ei ole valaistusta. Kukapa sielläkään kulkisi.

Illan ohjelmana on perinteinen Linnan juhlien seuraaminen televisiosta. Seurana hyvää glögiä ja Suomi-leivoksia.

Lisää itsenäisyyspäivästä myös muissa blogeissani: Kuvajuttuja ja Blogi.