26.12.16

Tapaninpäivän saarna Turengin kirkossa Janakkalassa 2016

Luuk. 12: 8-12
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
      Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”


Puhetta kahdesta tiestä

Jos valittavana on vain kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikaan ei tunnu hyvältä. Silloin tiedämme olevamme pahassa pulassa.

Tätä taustaa vasten tapaninpäivän evankeliumi ei kuulosta ilosanomalta. Siinä piirretään eteemme hyvin kaksijakoinen maailma. Valitse puolesi – muuta ei ole tehtävissä. Mutta voiko elämä olla näin yksinkertaista?

Politiikassa tällaiset puheet ovat viime aikoina voimistuneet. Ihmiset kaikkialla maailmassa kaipaavat johtajia, jotka sanovat selvästi miten asiat ovat. Niin – huomatkaa – odotamme johtajilta selkeyttä, kun itse koemme elämän hyvin ristiriitaisena.

Tapaninpäivän evankeliumi näyttää antavan eväitä myös niille, jotka kaipaavat kirkkoon selkeää joko-tai ajattelua: olet joko uskossa tai sitten et, ajattelet oikein tai sitten et, elät oikein tai sitten et… Odotetaan, että kirkossa kaiken toiminnan tulisi perustua puhtaaseen uskoon, jossa ei ole mitään vääriä vaikutteita.

Jeesuksen sanat päivän evankeliumissa tuntuvat vahvistavat tällaista kaksijakoisuutta. Evankeliumeja lukiessa ei voi olla huomaamatta, että myös monet muut Jeesuksen opetukset tuntuvat seuraavan samaa ajatuksenkulkua. On kestävää tai kestämätöntä perustusta. Ihmisen puhe on joko hyvää tai pahaa. Puu tuottaa joko hyvää tai kelvotonta hedelmää. Uskollinen palvelija odottaa kärsivällisesti, kelvoton palvelija ei. Elämään vievä ovi kuvataan ahtaana ja kun se suljetaan, niin ulkopuolelle jääneille sitä ei avata. Näistä aineksista saa rakennettua uskon, joka on hyvin armoton ja kova.
Tällainen kahden tien ajatus esiintyy useina muunnelmina koko Raamatussa. Sitä on kirkkohistorian aikana yritetty useasti elää käytännössä. Keskiajan noitavainot olivat hyvin väkivaltainen yritys puhdistaa paha pois keskuudestamme.

Mutta voiko se olla totta? Mitä hyvää siitä on seurannut, kun elämää on yritetty yksinkertaistaa jakamalla se joko hyviin tai pahoihin? Useimmat sodathan johtuvat juuri tällaisesta kaksijakoisuudesta, joilla oikeutetaan väkivaltaisen sotakoneiston hyväksikäyttö. Tällaistako Jeesus meiltä haluaa?

Jouluevankeliumin toisenlaisuus

Joulun evankeliumi tuo ilmi aivan toisenlaisen Jumalan. Jumala syntyi ihmiseksi keskelle ihmisten. Ei kedon paimenilta kysytty heidän puhtauttaan. Itämaan viisaat miehet saivat tulla tuomaan lahjansa seimen lapselle ilman, että heidän uskonsa laatua mitenkään kyseenalaistettiin. Juutalaisia he eivät olleet ja vielä vähemmän kristittyjä.

Sanoilla on aina asiayhteytensä. Niin myös Jeesuksen opetuksilla. Raamatun lukeminen on siitä haastavaa, että siellä vastaan tulevat asiat pitäisi ymmärtää aina osana kokonaisuutta.
Tämän päivän evankeliumin kovat sanat Jeesuksen tunnustamisen ehdottomuudesta ja Pyhän Hengen pilkasta saavat toisenlaisen sisällön, kun mietitään miten Jeesus itse eli todeksi sen mitä hän opetti. Hän nosti esiin näkymättömiä ja naapureidensa hyljeksimiä ihmisiä: nainen Syykarin kaivolla, puuhun kiivennyt tullimies Sakkeus, syntiseksi leimattu nainen sai valella Jeesuksen jalat öljyllä, yms. Jeesus kulki ihmisten keskellä, kohtasi heidät ja oli heidän kanssaan vuorovaikutuksessa. Jeesus kyseli, kuunteli ja kuuli.

Jeesus siis näyttää toimivan käytännössä toisin kuin puhuu. Hän ei ihmisiä kohdatessaan jakanut heitä kahteen leiriin. Häntä jopa syytettiin siitä, että hän seurusteli syntisten kanssa vaarantaen näin myös oman puhtautensa.

Mistä siis on kysymys?

Jeesus opetti paljon vertauksilla ja selvyyden vuoksi hän paljon yksinkertaisti puhumaansa asiaa. Tätä yksinkertaistamista hän tekee myös tässä kuulemassamme evankeliumissa. Se on kuin ”elämän rautalankamalli”, pelkistetty ja kaikki rönsyt riisuttuna.

Evankeliumissa Jeesus nostaa esiin hänen tunnustamisensa. Tapaninpäivälle nimensä antanut Stefanos oli Jeesuksen tunnustajista ensimmäinen julkisesti teloitettu, jonka nimi on jäänyt historiaan. Stefanos oli ennen teloitustaan tilanteessa, jossa hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: joko tunnustaa Jeesus Vapahtajaksi tai kieltää hänet. Stefanos valitsi ensimmäisen.

Käytännössä meidän omassa arkielämässämme tunnustamiseen liittyy huomattavasti enemmän vivahteita. Se ei olekaan joko tai. Evankeliumissa tunnustamisesta käytetty kreikankielinen sana homologeo antaa tunnustamiselle enemmän kuin kaksi vaihtoehtoa. Tunnustaminen on sanoin tunnustamisen lisäksi myös koko elämällä (asenteella) tunnustamista.

Tunnustaminen (homologeo) näkyy lähimmäisen rakkautena, ystävällisyytenä ja armahtavaisuutena. Suun tunnustamisen lisäksi Jeesuksen tunnustaminen näkyy meissä tekoina. Tällaiset teot ovat hyvin moninaisia: Sakkeus tunnusti Jeesuksen kiipeämällä puuhun. Nainen Syykarin kaivolla tunnusti Jeesuksen hyväksymällä itsensä sellaisena kuin on. Syntinen nainen, joka häiritsi Jeesuksen ruokarauhaa, tunnusti hänet valelemalla Jeesuksen jalat öljyllä. Näistä kolmesta vain Syykarin naisen tunnustus sai muiden ihmisten hyväksynnän. Näin Jeesuksen tunnustaminen on jotakin, minkä vain Jumala tunnistaa. Kyse on siis paljon muustakin kuin vain kahdesta vaihtoehdosta.

Pyhän Hengen pilkka

Evankeliumissa puhutaan myös Pyhän Hengen pilkasta. Varmaan moni meistäkin on joskus elämänsä varrella pohtinut ahdistuneena, olenko kenties syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan ja näin joutunut anteeksiannon ulkopuolelle. Joka herjaa Pyhää Henkeä, sille ei anteeksi anneta.

Joka tällaista pelkää, voi olla varma, että ei ole näin vakavaan syntiin syyllistynyt. Sillä jos ei voi saada anteeksi, niin ei voi katua ja kokea syyllisyyttä. Synnintunto on muistutus anteeksiannon mahdollisuudesta, siitä että olemme armahdettuja syntisiä.

Kristittyinä me olemme kahden maan kansalaisia. Se tarkoittaa samalla, että olemme kahden tien kulkijoita. Kaksi tietä kuljettavana yhtä aikaa. Jumalan näkökulmasta me kuljemme taivastietä, mutta omana kokemuksena me kuljemme omaa arkista elämänpolkuamme. Taivashetkiä elämässämme on, kun havaitsemme näiden kahden tien kulkevan vieri vieressä. Useimmiten näemme kuitenkin vain oman arkemme.

Elämä on valintojen tekemistä

Me olemme joka hetki valintojen edessä. Jokainen tekomme, jokainen sanamme, ne ovat valinta, joka ohjaa meitä aina johonkin suuntaan. Harvoin olemme niin selkeässä elämäntilanteessa, jossa näkisimme valintamme evankeliumin selkeydellä. Usein vasta jälkeenpäin saamme varmuuden valintamme seurauksista. Kaiken lisäksi emme aina edes huomaa edessämme olevia vaihtoehtoja. Elämme vain elämäämme.

Tästä syystä on hyvä muistaa, että pohjimmiltaan kyse on kuitenkin vain kahdesta tiestä, vaikka itse koemme sen huomattavasti monimutkaisempana. Toinen tie on se, minkä osaamme kulkea valitsematta. Sille tielle ajaudutaan. Mutta toinen – se joka vie perille – on tie, jonka Jeesus on itse meille valmistanut. Tätä tietä me emme osaa itse valita. Tälle tielle meidät on valittu jo silloin, kun Jumala lähetti Poikansa maailmaan. Tästä meille muistuttaa joulun evankeliumi.

Sittenkin ilosanoma

Tapaninpäivän evankeliumi ei kuulosta ilosanomalta, mutta kuitenkin se on ilosanoma juuri siksi, että se mikä ihmiselle on mahdotonta, on Jumalalle mahdollista.


-->
Vaikka me valitsemme usein väärin, Jumala valitsee aina meidät. Tämä on armoa. Tämä on meidän ilomme.

18.12.16

Häpeä


Saarnani Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa 18.12.2016.

Matt. 1: 18-24
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

***

Häpeän tunne on meidän puolustuskeinomme. Häpeä on itsesuojelua. Häpeävä ei halua tulla nähdyksi sellaisena, jota ei arvosteta eikä hyväksytä. Häpeä myös suojelee meiltä sellaiselta, mihin emme ole vielä valmiita.

Häpeän tunne myös kertoo, että olemme sittenkin ihmisiä. Katsokaa vaikka kuvia syytetyistä oikeussalissa. He ovat usein piiloutuneet hupun alle piiloon katseilta. He eivät siis ole hirviöitä vaan ihmisiä, joilla on tunteet. Piiloutuminen kertoo häpeän tunteesta (mikä on eri asia kuin tehdyn rikoksen tunnustaminen).

Mutta niin kuin kaikilla tunteilla, niin myös häpeällä on varjopuolensa. Häpeä saa meidät luulemaan, että emme ole saaneet anteeksi asiaa, joka on jo moneen kertaan tunnustettu ja sovittu. Häpeä sotketaan helposti anteeksiantamattomuuteen.

Häpeä on myös tunne, joka ohjaa meidät helposti harhaan. Tästä evankeliumin Joosef on hyvä esimerkki.

Evankeliumissa sanotaan kauniisti, että ”Joosef ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti”. Oikeasti kyse oli enemmän Joosefin omasta kunniasta. Marian raskaus oli asia, joka ei taatusti jäänyt ulkopuolisilta huomaamatta. Yksinäisenä naisena hänen sosiaalinen häpeänsä olisi ollut suuri riippumatta siitä, miten erokirje oli kirjoitettu.

Joosef eli häpeän ja kunnian kulttuurissa. Tuo sama kulttuuri on jatkunut Lähi-idässä ja Afrikassakin aina meidän päiviimme asti. Kunnian menettäminen oli ja on tuossa kulttuurissa erityisen kipeä. Kunnian menettäminen on pahinta mitä kuvitella saattaa. Tätä on ehkä meidän kulttuurissamme vaikea ymmärtää.

Uutisissa on kerrottu Afrikassa tapahtuneissa nuorten tyttöjen kidnappauksesta, jossa tytöt vietiin pakolla pois kotiseuduiltaan vieraan sotajoukon mukana. Myöhemmin, kun osa tytöistä löytyi, he eivät enää voineetkaan palata kotiinsa, koska heiltä oli viety kunnia. Häväistynä he eivät olleet enää tervetulleita entisiin koteihinsa.

Monet Suomeenkin tulleet pakolaiset viestivät samaa. Lähtiessään sotaa pakoon kotimaastaan, he laittoivat kaiken peliin – myös kunniansa. Pakotettu kotiinpaluu merkitsisi heille kunnian menetystä ja sen myötä koko elämä olisi menetetty. Paluu kotiseudulle merkitsisi häpeää, joka olisi sotaakin pahempi tilanne.

Joosefilla oli siis paljon pelissä, kun Marian raskaus tuli hänelle ilmi. Ei hän ilkeyttään olisi Mariaa jättänyt. Erokirja Marialle olisi ollut normaali käytäntö, joka olisi taannut Joosefille kunniallisen ulospääsyn häpeällisestä tilanteesta.

Sanotaan, että yön yli nukkuminen auttaa monessa vaikeassa tilanteessa. Ehkä sanonta on saanut syntynsä juuri tästä päivän evankeliumista. Joosefkin mietti asiaa yön yli ja aamulla hänen ajatuksensa olivat muuttuneet.

Joosef näki yöllä unen. Tämä saattaa helposti johtaa meidät ajattelemaan, että evankeliumissakin meitä kehotetaan luottamaan uniimme ja toimimaan niiden mukaan.  En tiedä mihin sekasortoon me joutuisimme, jos alkaisimme kaikki toimimaan, niin kuin unemme meidät ohjaavat. Itse ainakin näen välillä niin hassuja unia, että saisin elämäni melkoiseen sotkuun, jos ottaisin ne todesta.

Tarkkaan ottaen Joosefin unessa on yksi erityispiirre, joka omissa normaaliunistamme jää puuttumaan. Joosefin näkemä uni ei vahvistanut hänen omaa tunnettaan. Päinvastoin uni ohjasi hänet epämukavuusalueelle. Uni ei ratkaissut Joosefin ongelmaa kunnian menettämisen pelosta. Sen sijaan se ohjasi hänet kohtaamaan odotettavissa olevan häpeän ja sitä myöten riskeeraamaan koko miehisen kunniansa.

Kuinka moni meistä voisi ottaa tällaisen unen tosissaan?

Jokainen oman parisuhteensa kanssa kipuillut tietää, miten vaikeisiin tunnemyrskyihin siinä joutuu. Tällaisen myrskyn keskellä on vaikeaa, ellei jopa mahdotontakin toimia vastoin omia tunteitaan. Näin kuitenkin Joosef teki. Suostumalla enkelin pyyntöön olla jättämättä Mariaa Joosef lähti Marian kanssa matkalle kohti tuntematonta. Hän toimi kuin esi-isänsä Aabraham, joka myös jätti kaiken tutun ja turvallisen taakseen lähtiessään kohti Jumalan hänelle lupaamaa tulevaisuutta. Joosef jätti taakseen oman kulttuurinsa tavat. Hän riskeerasi oman miehisen kunniansa. Näin edessä oli matka kohti tuntematonta. Omasta kulttuuripiirissään ja uskonnostaan heille kummallekaan ei ollut luvassa minkäänlaista tukea ja turvaa uudessa tilanteessa. Joosefilla ja Marialla oli tukenaan vain tämä luottamus: Jumala on heidän kanssaan tapahtui mitä tapahtui.

Näin tämä evankeliumin kertomus rohkaisee meitäkin Joosefin tavoin kohtaamaan elämässä vastaan tulevat haasteet ja vaikeudet. Myös meille on annettu sama lupaus luottamuksesta: Jumala on meidän kanssamme.


-->
Jumala ei tahdo mitään muuta kuin rohkaista meitä, häneltä apua etsiviltä, ja kannustaa meitä pitämän kiinni tästä toivosta, joka on meille annettu. Tämä toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Herra on meidän keskellämme.

11.12.16

Launosten joulupolku - The Christmas Route in Launonen

10.12.2016


 Tikkupullan paistoa
A fire place
Tallitupa


 Santamäen kartanoalue
Manor houses in Santamäki, Launonen



 Haluatko tietää enemmän?
Would you like to know more?





Pilvet
Clouds

Polku
A path


Kartanotien kahvila Majatalo, Launonen
A coffee house in Launonen