Etsitään toisistamme hyvää ja kaunista!

Jeesuksen saarna (Luuk. 4: 16-21) Nasaretin synagogassa on lyhyt ja ytimekäs: »Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.» Näillä muutamilla sanoilla Jeesus osui suoraan kuulijoiden sisimpään.

Monet kokivat Jeesuksen saarnan itseään loukkaavaksi. Niinpä he olisivat halunneet työntää hänet alas jyrkänteeltä (Luuk. 4:29).

Ärsyttäminen ei ole vaikeaa. Eihän siihen tarvita kuin muutama huonosti tai tarkoituksella valittu sana, niin riita on valmis. Mutta tehdä se niin kuin Jeesus teki, se onkin jo aivan toinen juttu.

Jeesus ei tahallisesti koetellut kuulijoiden sietokykyä, mutta ei hän myöskään pelännyt tarttua kipeisiin aiheisiin. Luettuaan Nasaretin synagogassa katkelman Jesajan kirjan luvusta 61, hän kommentoi sitä muutamalla ja tarkoin harkituilla sanoilla. Jeesuksen saarnan laittoi ihmiset miettimään asioita, joista ei olisi saanut puhua – ei ainakaan siten kuin Jeesus sen teki. Monet kokivat Jeesuksen ravistelevan sanoillaan koko yhteiskunnan perustaa. Siksi hänet olisi haluttu vaientaa työntämällä alas jyrkänteeltä.

Jeesuksen aikana elämisen rajat määriteltiin kunnian ja häpeän kautta. Kunnia merkitsi arvostusta, jonka sai joko syntyperän tai oman ansion mukaan. Perinteisesti ajateltiin, että kirjoitukset kuuluivat vain niille, jotka olivat sen arvoisia. Köyhät eivät olleet minkään arvoisia. Profeettojen kirjoituksissa heidät kyllä nostettiin muiden rinnalle, mutta ihmisten arkipäivässä köyhyys oli häpeä. Ei olisi saanut Jeesuksen tavoin sanoa, että hyvä sanoma kuului myös köyhille.

Tässä kohdin on hyvä pysähtyä miettimään miten me itse käytämme hyvää sanomaa? Olemmeko me valmiit jakamaan sitä kaikille ilman ehtoja? Vai kieltäydymmekö suomasta edes pientä ystävällistä katsetta ihmiselle, joka mielestämme ei ole sitä ansainnut?

Kunnia ja häpeä eivät enää suomalaisessa kulttuurissa määrittele elämää samassa mitassa kuin ajanlaskumme alussa. Tilalle on tullut jotain muuta. Nettimaailmassa on yleistynyt toisten ihmisten virheiden kaivelu. Lähes jokainen hyvin alkanut keskustelu internetin keskustelupalstoilla loppuu siihen, että areenan valtaavat kaiken keskustelun sammuttavat tuomion julistajat. Moni on ominut sananvapauden luvaksi sanoa mitä sylki suuhun tuo. Ei tunnu olevan mitään väliä sillä, miten viesti ymmärretään. Vastapuolen kuuntelemista ei edes yritetä.

Näinkö me toimimme myös toinen toistemme suhteen? Eihän kukaan meistä ole virheetön! Jokainen meistä erehtyy ja tekee vääriä valintoja. Missä on armollisuus? Missä on tuo Jeesuksen osoittama kaikki rajat ylittävä hyväksyvä katse? Eikö olisi tärkeämpää vahvistaa sitä hyvää, mitä jokaisesta ihmisestä löytyy kuin kaivella virheitä, joiden vatvomisesta ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Vangit olivat Jeesuksen aikana ihmisiä, joilta oli riistetty vapaus usein hyvinkin mielivaltaisista syistä. Jos syntyperäsi mukaan et ollut syntynyt arvostettujen joukkoon, niin jouduit vangituksi hyvinkin vähäpätöisistä syistä toisin kuin sinua ylempänä olevat. Jeesus loukkasi hyväosaisten kunniaa julistamalla vapautusta vangituille.

Jos ihminen ei saa koskaan osakseen hyväksyvää katsetta, niin hän kokee olevansa oman elämänsä vanki. Ei sitä kykene luottamaan itseensä, jos ei koe olevansa hyväksytty toistenkaan silmissä. Tehokkain tapa syrjiä toista on olla katsomatta häntä. Jokainen meistä voi omalla kohdallaan miettiä millaisia ihmisiä ei voi sietää ja miksi.

Sokeus oli ajanlaskumme alussa sairaus, joka johti väistämättä yhteisön ulkopuolelle. Kun kerran oli sinne joutunut, niin pääsy takaisin oli lähes mahdotonta. Ajateltiin, että sairaus oli rangaistus ja sairastuneella oli siihen syynsä. Mitä vakavampi sairaus, sitä suurempi häpeä. Jeesuksen mukaan sairaus ei kuitenkaan ollut Jumalan rangaistus. Tämä loukkasi terveitä.

Me suhtaudumme sairauteen nykyisin eri tavalla, mutta erilaisuuden sietokyvyn suhteen liikumme yhä samoilla linjoilla. Slogan ”Suomi suomalaisille!” kertoo erilaisuuden pelosta. Vain samanlaiset, vain samaa syntyperää olevat, vain samoin ajattelevat kuuluvat joukkoon. Pysykööt muualla kaikki muut. Näin ajatellen me toimimme juuri niin kuin Jeesuksen ajan ihmiset.

Jeesuksen ajan yhteiskunnassa kunniallisuutta ja arvostusta ylläpidettiin sulkemalla ulkopuolelle kaikki se mikä ei kuulunut kuvaan. Merkitystä oli vain sillä, mikä oli sisäpuolella, osana kunniallista yhteisöä. Ulkopuolella olevilla ei ollut arvoa. Siksi heidän sortamistaan ei pidetty sortona. Se oli oikeutettua. Mitä alemmaksi ja näkymättömämmäksi häpeä saatiin poljettua, sitä suurempi oli oma kunnia. Tästä syystä Jeesuksen vapauden julistus sorretuille uhmasi koko yhteisön olemassaoloa.

Internetissä ja lehtien yleisönosastoilla tämä toiset ulkopuolelle sulkeva asenne suorastaan iskee silmille. Armollisuus ja avoin vuorovaikutus eivät tunnu olevan kovinkaan suosiossa. Mutta jos luovumme rakkaudesta ja armosta, olemme tuhon tiellä.

Jeesuksen saarna Nasaretin synagogassa perustui Jesa-jan kirjan ennustukseen riemuvuodesta. Näin Jeesus liittyi läheisesti juutalaisuudessa vallinneeseen odotukseen, jonka mukaan lopunajan riemunvuotena yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus toteutuu. Uutta ja loukkaavaa oli kuitenkin sen tuominen nykyhetkeen – keskelle ihmisten arkea.

Jeesuksen riemuvuoteen liittyvä ”saarna” yhteiskunnallisesta vapautuksesta antaa oikeuden ja velvollisuuden erityisesti kirkossa tehdylle diakoniatyölle ja samalla se haastaa jokaisen meistä. Kirkkona me olemme lunastetut vapaaksi synnin ja ahneuden orjuudesta palvelemaan ja edistämään lopunajan riemuvuoden saapumista maailmaan. Ahneuden ja itsekkyyden maailmassa me olemme kutsuttuja huolehtimaan jokaisesta. Jakamaan armoa ja rakkautta. Antamaa anteeksi ja pyytämään anteeksi. Luomaan toinen toisillemme hyväksyviä katseita, jotta oppisimme näkemään sen mikä toisessa ihmisessä on hyvää ja kaunista.

Jumalan rakkaus ei erottele ketään. Siksi mekin saamme olla vapaat erottelusta.

Ensimmäinen päivä - The First Day

Vuosi vaihtui Adelen konserttia kuunnellessa ja katsellessa (TV2) ja ensimmäinen päivä valkeni messussa Janakkalan kirkossa. Sen jälkeen olikin sitten aika lähteä ulos. Menin vaimoni kanssa Janakkalan Suurisuolle.

I was watching the concert of Adele on TV when the the New Year 2012 started and the first thing I did in the morning was that I went to the Holy Mass in the church of St. Laurentius in Janakkala. But then it was time to go out. I went to Suurisuo with my wife.

Tervetuloa mukaan retkelle!

Please welcome to take a little walk with us!

Joulujuttuja - What we did on holidays?

Koristelimme kuusen.

We decorated our christmas tree. 

Ulkoilimme hieman. Löysimme metsästä hieman suppilovahveroita! 

We went out a little bit and we found some svamps in woods!

Opin uuden tavan tehdä pipareita.

I learned a new way to do christmas biscuits.

Näitä pipareita ei syöty.

These are not for eating. 

Pipareista tuli upea joulukoriste keittiöömme.

We used these biscuits when decorating our kitchen.

Älkää pelätkö! Do not be afraid!

Hyvät blogiystävät ja kaikki muutkin! Joulun viettomme on nyt alkanut. Jos kellä on ollut kiireitä, niin nyt ne ovat takanapäin. Myös sille, joka vasta nyt havahtuu joulun viettoon, hänellekin on joulu jo koittanut.

Olitpa yksin tai perheen tai ystävien parissa. Joka tapauksessa joulun sanoma kuuluu myös sinulle.

Joulun evankeliumi (Luuk. 2: 1-14) kertoo Jumalasta, joka tulee meidän luoksemme. Sehän tarkoittaa, että meidän ei tarvitse edes osata mennä hänen luokseen. Me saamme vain olla ja kuunnella.

Kuunteleminen on vastaanottamista. Niin tekivät myös kedon paimenet, jotka tulivat yllätetyiksi lammaslaumojensa keskellä. Betlehemin asukkaat nukkuivat. Heistä ei kerrota, mutta tuskinpa yöllinen tapahtuma jäi heiltä huomaamatta. Uutinen seimeen syntyneestä lapsesta saavutti heidät viimeistään aamulla. Tarkoittihan enkeli sanomansa koko kansalle. Tänä päivänä siitä puhuttaisiin heti aamuTV:n uutisissa.

Jouluevankeliumi ei sisällä ensimmäistäkään vaatimusta. Evankeliumissa enkelin viesti on selkeä: ”Älkää pelätkö!”

Vaikka elämä kuinka pelottaisi,

vaikka kuolema olisi koskettanut läheltä,

vaikka rakkaus olisi loppunut pettymyksiin,

vaikka yksinäisyys on yhä useamman seuralainen,

vaikka usko tuntuu olevan itsestä hyvin kaukana,

-  ei ole syytä pelkoon.

Pelko lamaannuttaa. Pelko tekee epävarmaksi. Pelko sokaisee ja vie kohti näköalattomuutta. Siksi kannattaa kuunnella enkelin viestiä:

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Tämä sanoma on kuin kirkkaasti loistava tähti. Tämä tähti loistaa koko vuoden seuraavaan jouluun asti ja taas joulusta jouluun.

Tänään täällä kirkossa saamme rukoilla, että joulun tähden hehku saisi johdattaa meitä läpi elämän. Silloin tie on oikea. Se on ainoa oikea, koska siinä ei ole pelkoa.

Pelon sijaan tämä tie on täynnä ihmettelyä.

Tällä tiellä minua itseäni on kuluneena adventtina puhutellut arkkipiispamme Kari Mäkisen jouluruno, jonka hän kirjoitti 25 vuotta sitten (Hämärässä kypsyy aamu, 1986). Runo kuuluu näin:

Ja tapahtui niinä päivinä,

kun hämärän suruverkko lepäsi kaupungin päällä,

kun kadunkulmissa jaettiin mitattua totuutta,

kun ihmisten kohina hiljeni ja maailma

alkoi olla valmiiksi selitetty,

tapahtui,

että paimenet tulivat vuorilta keskellä yötä,

huilun valoisat äänet satojen seinien läpi.

Varovasti he astuivat ruskeaa lunta,

Kylmien öitten kovettamilla käsillään tarttuivat kädestä,

kertoivat paimenlauluista paksulla äänellä

lapsesta

joka oli syntynyt.

Ja katso: puhe vahvistui puista,

Tuuli kuljetti sanoja, harmaat linnut huusivat

Ja kaikki jotka sen kuulivat

ihmettelivät.

Joulun tähti ei ole minnekään kadonnut eikä enkelin viesti ole laannut. Se on yhä vieläkin kuultavissa: ”Älkää pelätkö!”

Saat siis panna pelkosi pois ja seurata tähteä. Se loistaa juuri sinulle – meille jokaiselle.

Tätä toivon ja rukoilen sinulle.

Jouluterveisin

Kimmo Hurri

Kiireetöntä joulua! Do not hurry, it is Christmas!

Kiire ei ole joulun syy.

Se on meissä itsessämme.

Joulu on kutsu pysähtymään.

Vain pysähtyessään voi tarkistaa

minne on menossa

vai onko menossa ollenkaan.

Kaksi tuntia Maarianhaminasta etelään

Kaksi tuntia tarvitaan, jos veneenä on vanha kalastusvene, joka etenee pehmeästi aaltoja hyväillen. Sitten ollaan Lågskärissä. Kuvan värisävyt syntyivät, kun mietin tänään 94-vuotiasta Suomea.

Det tar två timmar från Marienhamn till Lågskär med en gammal fiskbåt. Men det är värd att åka!

Pearls from Florence - Firenzen helmiä

Flume Arno

 San Leonardo

 Azurro

 Una gatto

Un passero 

Una canzone belle