Hepr. 12: 25-29
Luuk. 6: 27-31
Se tunne, kun lähdimme Högsåraan ja tulimme sieltä pois.
Siihen väliin mahtuu paljon.
Rippikoululeiri on eräänlainen ihmislaboratorio, jossa hyvin
rajatussa ympäristössä voidaan testata ja opetella ihmiselämään liittyviä
perusasioita.
Päivän evankeliumi kiteytyy lauseeseen: Niin kuin tahdotte
ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Tätähän myös me opettelimme koko sen
ajan kuin leirimme kesti. Jotain me siitä opimmekin, mutta paljon jäi vielä
kesken.
Tuo evankeliumiin sisältyvä kultainen sääntö on yksi
keskeisimmistä perusasioista elämässä. Se oli yksi keskeisimmistä asioista myös
leirillä, sillä ilman sitä yhdessäolo olisi ollut tosi hankalaa.
”Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se
heille” on sellaisenaan täysin uskontovapaa lause ja kuitenkin se sisältää
samalla kaiken, mitä Raamatussa kerrotut Jumalan käskyt sisältävät.
Kultaisen säännön myötä puhe uskonnosta saa hyvin arkisen
sävyn. Uskonto ja uskominen ei olekaan mitään juhlavaa kirkkokäyttäytymistä
vaan arkista elämää yhdessä. Usko on sitä, että luottaa siihen, että elämässä
riittää voimaa antavaa kipinää kultaisen säännön noudattamiseen.
Hollantilainen pappi ja runoilija Huub Osterhuis sanoittaa
tuon kipinän löytymisen näin:
Katso valon valkeutta, Jumalaa ja
miestä
Vierellämme taivaan Herra vetää
samaa iestä
Keskellämme seisoo Hän, jota ette
tunne
Tehkää siksi toisillenne
iloisesti hyvää
Velkana vain rakkautta aina
enentyvää
Keskellänne seisoo Hän, jota ette
tunne
Älkää mistään murehtiko, Jumala
on lähellä
Asumassa keskellämme auttajana
hädässä
Keskellänne seisoo Hän, jota ette
tunne
Se tunne, kun tätä leirillämme pohdimme. Usko Jumalaan
liittyy ajatuksissamme helposti vain uskonnollisuuteen, joka on kuitenkin vain
pintakuohua siitä, mitä sisimmässä tapahtuu.
Oma sisin on jokaisella meillä se kaikkein pyhin, jonne ei
ole kenelläkään ulkopuolisella asiaa ilman lupaa. Siksi on helpompi puhua
pinnasta kuin pinnan alla piilevistä asioista.
Tässä kohtaa mieleeni nousee äsken kuultu Heprealaiskirjeen
kohta, missä rakkaus on vaihdettu pelkoon. Kun toisaalla Raamatussa sanotaan,
että ”Jumala on rakkaus”, niin heprealaiskirje kutsuu Jumalaa ”tuhkaksi
polttavaksi tuleksi”.
On siinä iso ero. Tuo sama erilaisuus on usein myös meissä
itsessämme: se mitä olemme sisimmässämme ja se, mitä näytämme ulospäin.
Helposti siinäkin on ero kuin yöllä ja päivällä tai kuin rakkaudella ja
tuhkaksi polttavalla tulella.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Kaiken se
kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Tuli tuhoaa ja
polttaa kaiken tuhkaksi. Siinä missä rakkaus luo uutta, tuli hävittää kaiken
olemattomaksi.
Puhuuko heprealaiskirjeen kirjoittaja samasta Jumalasta kuin
evankeliumin kirjoittanut Luukas? Puhuu
hän. Tässä tapahtuu jotain samaa, kuin meissä itsessämme. Näytämme ulospäin
usein aivan eri puolen itsestämme kuin mitä oikeasti olemme sisimmässämme.
Luukkaan evankeliumin osoittama kultaisen säännön
viitoittama tie on hidas tie. Siinä edistyminen on usein kuin paikoillaan
seisoisi. Mitään ei näytä tapahtuvan. Siksi heprealaiskirjeen kirjoittaja
tarttuu järeämmän tuntuiseen aseeseen: pelkoon. Katsokaa tätä maailmaa! Eikö
kaikkein vahvimpia tunnukin olevan ne, joilla on suurin pelottelu voima
tukenaan? Jos luovumme rakkaudesta meille jää käteen vain pelko.
Pelolla voidaan hallita. Pelolla voidaan tuhota lähes kaikki
paitsi ei koskaan sitä, mitä on sisimmän salatuissa sopukoissa. Siellä ovat
kaipuu rauhaan, iloon ja rakkauteen – kaikkeen siihen, mihin kultainen sääntö
meitä ohjaa. Pelko on aina hetkellistä, aikaan ja paikkaan sidottua. Rakkaus on
ikuista ja määrittelemätöntä.
Sen mitä olen edellä sanonut, Leo Tolstoi tiivistää
kirjassaan Minun uskoni (1884):
”Kristus sanoo: te luulette, että teidän lakinne parantavat
pahan, mutta ne vaan sitä suurentavat. On olemassa vain yksi tie pahan
voittamiseen – se on pahan palkitseminen hyvällä kaikille ilman mitään
erotusta. Te olette tuhansia vuosia koitelleet omaa keinoanne, koitelkaa nyt
minun päinvastaista keinoani.”
Se tunne, kun rakkaus voittaa. Leirillä löysitte itsestänne
kipinän, jota et ehkä itsekään kunnolla vielä huomaa. Mutta siellä se on. Ei se
teistä mihinkään poistu, sillä Jumala on jokaista teitä lähempänä kuin itse
uskottekaan. Luottakaa tähän.
