Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit

3.6.10

Hetki ennen kuukauden kuvaa

Tänään oli tarkoitus, että päivittäisin kuukauden pihakuvani (12 Photos). Aika kuitenkin hurahti ja huomasin vasta illan hämärtyessä kuvan olevan edelleen ottamatta. Yritän huomenna uudestaan. Siihen asti katselkaa yllä olevaa panoraamaharjoitustani pihaterassimme kivetyksestä. Panoraama koostuu 14 eri kuvasta.

P.S. Panoraamasta saa hieman paremmin selkoa, kun klikkaa sen hiirellä suuremmaksi. Jouduin aika tavalla pienentämään kuvaa ennen kuin se suostui siirtymään blogiini.

17.6.08

Sammakko ei ilahtunut uudesta terassista

Pihassamme terassin rallien alla on jo monena kesänä asustellut sammakko tai joskus useampikin. Kuvan sammakko oli ymmärrettävästi hieman ärsyyntynyt, kun nostin vanhat puurallit pois ja aloitin pohjan siivoamisen. Aikansa mietittyään sammakko pakeni pation lattian alle. Toivottavasti se nyt viihtyy siellä, sillä minusta on mukava seurata, kun sammakko loikkii metsästysretkillään pihan kukkien muiden kasvien lomassa.

16.6.08

On mukavaa nähdä omien käsien jäljet

Terassin laudoitus alkaa olla aikansa elänyt. Perustus on hieman vinksin vonksin ja niinpä rallit heiluvat askelten alla.

Mitä pitäisi tehdä? Parin vuoden miettimisen jälkeen päätin ryhtyä ajatuksista tekoihin.

Vanhat rallit ja niiden alla olevat betonilaatat otettiin pois.

Haravoin rallien alta paljastuneet roskat kompostiin. Kärräsin terassin pohjalle useita kottikärryllisiä hienoa hiekkaa, jolla tasoitin pohjan vatupassin avulla tasaiseksi. Sade tuli sopivasti ja auttoi maapohjan tiivistämisessä.

Pohjatöiden jälkeen alkoi laatoitus. Luovuimme puuralleista. Tilalle tulivat okran väriset betonilaatat, joiden pintaa elävöittää aalto-kuvio.

Lopuksi vielä hiekkaa, vettä ja lakaisu. Hiekka tiivistää raot. Veden avulla saa hiekan menemään pieniinkin rakoihin.

Olen tyytyväinen lopputulokseen. 

Seuraava "ikuisuusprojekti" odottaa kuvan oikeassa reunassa. Yhdistetty kukka-, yrtti- ja vihannesmaa pitäisi kunnostaa seuraavaksi. Mutta sitä ennen juon kahvit uudella terassilla.