2.9.18

Viimeinen saarnani 02.09.2018 - My last sermon 02/09/2018


Evankeliumi Matteuksen mukaan 11: 25-30 + Psalmi 19

Olen saanut lähes vuoden kulkea psalmin 19 viitoittamalla tiellä. Ihan yksin en tätä tehnyt. Seuranani oli yhteensä 39 muuta ihmistä kahdessa erilaisessa ryhmässä. Viimeinen ryhmä alkoi maaliskuussa ja siinä ohjeenamme oli etsiä yhdessä hyväksyvää ja armollista katsetta psalmin viitoittamalla tiellä. Kun elokuun puolivälissä päätimme noin puolivuotisen matkamme, huomasimme kulkeneemme vahvasti kohti päivän evankeliumin esiin nostamaa lapsenmielisyyttä. Me aikuiset löysimme uudelleen sen minkä lapsi osaa jo luonnostaan: leikin ja kuplivan ilon. Yhden matkalaisen sanoin: On ollut uskomattoman turvallista olla täällä! Viimeinen jakso heittäytymisineen leikkiin ja luottamukseen teki hyvää ja hoiti syvältä aiemmin tulleita haavoja.”

Päivän evankeliumi alkaa lauseella: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.” Ehkäpä Jeesuksella oli näin sanoessaan mielessä Psalmi 19, joka alkaa näin:

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä, jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin.

Viisaus tarvitsee puhetta ja oppineisuus paljon sanoja. Tällä kaikella on oma paikkansa. Mutta jos pitää kiinni vain sanoista ja niiden muodostamista määritelmistä, niin Jumalan ilmoitus jää vaillinaiseksi. Jumala on ilmoittanut meille itsensä Jeesuksessa Kristuksessa eikä Jeesusta ei voi ymmärtää pelkästään sanoin määrittelemällä. Ja jos ei ymmärrä Jeesusta ei ymmärrä evankeliumiakaan, sillä sekään ei psalmin 19 mukaan ole puhetta, ei sanoja eikä ääntä, jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla.

Olen silti tarvinnut sanoja ja viisauttakin. Jos en olisi koskaan tutustunut minua viisaamman pastori Miikka Anttilan paljon sanoja sisältävään teologian estetiikkaa avaavaan tutkimukseen, olisin ollut paljon epävarmempi opas näissä mainituissa ryhmäprosesseissa. Onhan siinä tiettyä ristiriitaisuutta, että tarvitsin ensin paljon sanoja ja viisautta voidakseni ymmärtää uskon todellisuuden olevan luonteeltaan läpikotaisin esteettinen – juuri sitä, mitä psalmi 19 alussa kuvaa. Esteettisyyden havainnointiin ja kokemiseen sanat ovat voimattomia. Lapset sen ymmärtävät luonnostaan. Me aikuiset sivuutamme esteettisyyden järkeväksi kokemallamme ajattelulla.

Tarvitsemme kyllä sanoja mutta ilman luottamusta ne ovat tyhjää täynnä.

Takaisin päivän evankeliumiin: ”Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.”

Mitä tämä tarkoittaa? Kyse on siitä, että meidän tietomme Jumalasta ja Jeesuksesta on aina hyvin vajavaista. Apostoli Paavali ilmaisee asian, että me katselemme kuin arvoitusta, joka selviää vasta sitten kun olemme perillä. Ja jos Poika eli Jeesus jollekin meistä ilmoittaa jotain Jumalasta, niin se tapahtuu ilman puhetta, ilman sanoja ja ilman korvin kuultavaa ääntä. Näin arvoitus säilyy.

Evankeliumista saa helposti käsityksen, että on olemassa joku (ehkä vain yksi henkilö), joka saa tietää Jumalasta enemmän kuin muut: ”Isää ei tunne kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” Tällainen tulkinta johtaa ja on johtanutkin siihen, että aina silloin tällöin esiin nousee joku yksilö, joka saa itseään sokeasti seuraavan seuraajakunnan. Yhden tai harvalukuisen eliitin haltuun uskottu Jumalan ilmoitus johtaa väistämättä katastrofiin – enemmin tai myöhemmin. Yksi tällainen profeetta oli Maria Åkerblom, joka kuoli Helsingissä vuonna 1981. Hän kokosi eläessään suuren seuraajajoukon, joiden elämä meni lopulta enemmän tai vähemmän sivuraiteille. Mariasta tehdään parhaillaan elokuvaa, jossa ennakkotietojen mukaan paneudutaan pohtimaan paitsi Mariaa ihmisenä myös sitä, mikä sai monet antamaan itsensä sokeasti Marian armoille.

Vastakohdan Maria Åkerblomin ja muiden näennäisen helpoille ratkaisuille tarjoaa uskontofilosofian professori Sami Pihlström kirjassaan ”Ota elämä vakavasti – Negatiivisen ajattelija opas” Kirjan nimi on provosoiva ja sillä piikitellään nykyisin niin suosittuja elämäntaito-oppaita, joissa luvataan parempaa elämää ja onnea. ”Kun esitetään liian helppoja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida”, sanoo Sami Pihlström. Ja saman varoituksen kuulemme Matteuksen evankeliumissakin:

Vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut. Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä.” (Matt. 24:24)


Jumala ilmoittaa itsensä aina seurakunnalle – meille kaikille yhdessä. Siksi me tarvitsemme toinen toisiamme. Näin sen toi ilmi eräs kurssilainen elokuussa päättyneessä ryhmässäkin: Hyvin tärkeää kokonaisuudessa oli myös jakaminen. Muiden ajatusten kuuleminen teki prosessista turvallisen ja myös matkasta syvemmän, en ole ajatusteni kanssa yksin vaan yhdessä muiden kanssa, turvassa Jumalan kasvojen edessä.” Seurakunta on olemassa sitä varten, että me yhdessä rohkaisemme toinen toisiamme tien kulkijoina. Tie saattaa näyttäytyä meille jokaiselle hieman erilaisena, mutta se ei saa olla ole este jakamiselle eikä yhdessä kulkemiselle.

Päivän evankeliumi päättyy kutsuun lepoon. Tässä lepokutsussa on vain se kummallinen piirre, että samalla kehotetaan ottamaan ies harteille.

Ieshän oli veto- tai kantolaite, jonka avulla härkä tai härkäpari veti kuormaa tai maatalousvälinettä. Ikeellä kannettiin ennen myös vettä kaivosta.

Kuvaannollisessa merkityksessä ”ikeen alle pakottaminen” tarkoittaa alistamista. Antiikin kulttuureissa oli tapana pakottaa kukistettu vihollinen alittamaan symbolinen ies, joka muodostettiin keihäistä tai miekoista. Tätähän näkee nykyäänkin usein sotilaallisissa häissä, joissa hääpari kulkee sotilaiden muodostamaa kujaa pitkin miekkojen alitse.

Ei kuulosta kovin houkuttelevalta levolta, jos siihen liittyy samalla raatamista tai alistumista. Evankeliumi näyttäisi siis kutsuvan työn ja kuormien uuvuttamia lepoon ja samalla näitä uupuneita kehotetaan ottamaan ies väsyneille harteille. Näinkö on?

Mutta ei huolta. Matteus antaa evankeliumissaan ikeelle uuden merkityksen. Ies on lempeyttä ja nöyryyttä. Se on jotakin, mitä voimme oppia vain Jeesukselta. Oppiminen on sitä, että uskallamme olla hämmentyneitä, uskallamme erehtyä emmekä lamaannu virheiden pelossa. Ies saattaa varjostaa elämäämme mutta samalla se kuitenkin myös paljastaa meille valon, joka luo toivoa ja rohkeutta ja antaa meille levon.

Leonard Cohenin laulun sanoin:
Forget your perfect offering
There is a crack, a crack in everything
That’s how the light gets in.

Unohda pyrkimyksesi olla täydellinen
On olemassa särö, kaikessa on särö
Ja juuri siitä valo pääsee sisään

Jeesuksen ies on hyvä kantaa ja hänen kuormansa on kevyt. Kuormathan jätettiin jo Golgatan ristille ja ies on sitä varten, että muistaisimme mistä saamme levon.

Lepo on tarjolla meille kaikille, jotka olemme väsyneitä, rikkinäisiä ja epäonnistuneita. Lepoa tarjotaan meille kaikille, joille kristinuskon ihanteet tuntuvat olevan tavoittamattomissa.

Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”


Tähän saamme lapsenomaisesti luottaa. Sinä kelpaat.

8.7.18

Konfirmaatiosaarna Högsåran rippileiriläisille 08.07.2018


Hepr. 12: 25-29
Luuk. 6: 27-31


Se tunne, kun lähdimme Högsåraan ja tulimme sieltä pois. Siihen väliin mahtuu paljon.

Rippikoululeiri on eräänlainen ihmislaboratorio, jossa hyvin rajatussa ympäristössä voidaan testata ja opetella ihmiselämään liittyviä perusasioita.

Päivän evankeliumi kiteytyy lauseeseen: Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Tätähän myös me opettelimme koko sen ajan kuin leirimme kesti. Jotain me siitä opimmekin, mutta paljon jäi vielä kesken.

Tuo evankeliumiin sisältyvä kultainen sääntö on yksi keskeisimmistä perusasioista elämässä. Se oli yksi keskeisimmistä asioista myös leirillä, sillä ilman sitä yhdessäolo olisi ollut tosi hankalaa.

”Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” on sellaisenaan täysin uskontovapaa lause ja kuitenkin se sisältää samalla kaiken, mitä Raamatussa kerrotut Jumalan käskyt sisältävät.

Kultaisen säännön myötä puhe uskonnosta saa hyvin arkisen sävyn. Uskonto ja uskominen ei olekaan mitään juhlavaa kirkkokäyttäytymistä vaan arkista elämää yhdessä. Usko on sitä, että luottaa siihen, että elämässä riittää voimaa antavaa kipinää kultaisen säännön noudattamiseen.

Hollantilainen pappi ja runoilija Huub Osterhuis sanoittaa tuon kipinän löytymisen näin:

Katso valon valkeutta, Jumalaa ja miestä
Vierellämme taivaan Herra vetää samaa iestä
Keskellämme seisoo Hän, jota ette tunne

Tehkää siksi toisillenne iloisesti hyvää
Velkana vain rakkautta aina enentyvää
Keskellänne seisoo Hän, jota ette tunne

Älkää mistään murehtiko, Jumala on lähellä
Asumassa keskellämme auttajana hädässä
Keskellänne seisoo Hän, jota ette tunne

Se tunne, kun tätä leirillämme pohdimme. Usko Jumalaan liittyy ajatuksissamme helposti vain uskonnollisuuteen, joka on kuitenkin vain pintakuohua siitä, mitä sisimmässä tapahtuu.

Oma sisin on jokaisella meillä se kaikkein pyhin, jonne ei ole kenelläkään ulkopuolisella asiaa ilman lupaa. Siksi on helpompi puhua pinnasta kuin pinnan alla piilevistä asioista.

Tässä kohtaa mieleeni nousee äsken kuultu Heprealaiskirjeen kohta, missä rakkaus on vaihdettu pelkoon. Kun toisaalla Raamatussa sanotaan, että ”Jumala on rakkaus”, niin heprealaiskirje kutsuu Jumalaa ”tuhkaksi polttavaksi tuleksi”.

On siinä iso ero. Tuo sama erilaisuus on usein myös meissä itsessämme: se mitä olemme sisimmässämme ja se, mitä näytämme ulospäin. Helposti siinäkin on ero kuin yöllä ja päivällä tai kuin rakkaudella ja tuhkaksi polttavalla tulella.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Tuli tuhoaa ja polttaa kaiken tuhkaksi. Siinä missä rakkaus luo uutta, tuli hävittää kaiken olemattomaksi.

Puhuuko heprealaiskirjeen kirjoittaja samasta Jumalasta kuin evankeliumin kirjoittanut Luukas?  Puhuu hän. Tässä tapahtuu jotain samaa, kuin meissä itsessämme. Näytämme ulospäin usein aivan eri puolen itsestämme kuin mitä oikeasti olemme sisimmässämme.

Luukkaan evankeliumin osoittama kultaisen säännön viitoittama tie on hidas tie. Siinä edistyminen on usein kuin paikoillaan seisoisi. Mitään ei näytä tapahtuvan. Siksi heprealaiskirjeen kirjoittaja tarttuu järeämmän tuntuiseen aseeseen: pelkoon. Katsokaa tätä maailmaa! Eikö kaikkein vahvimpia tunnukin olevan ne, joilla on suurin pelottelu voima tukenaan? Jos luovumme rakkaudesta meille jää käteen vain pelko.

Pelolla voidaan hallita. Pelolla voidaan tuhota lähes kaikki paitsi ei koskaan sitä, mitä on sisimmän salatuissa sopukoissa. Siellä ovat kaipuu rauhaan, iloon ja rakkauteen – kaikkeen siihen, mihin kultainen sääntö meitä ohjaa. Pelko on aina hetkellistä, aikaan ja paikkaan sidottua. Rakkaus on ikuista ja määrittelemätöntä.

Sen mitä olen edellä sanonut, Leo Tolstoi tiivistää kirjassaan Minun uskoni (1884):

”Kristus sanoo: te luulette, että teidän lakinne parantavat pahan, mutta ne vaan sitä suurentavat. On olemassa vain yksi tie pahan voittamiseen – se on pahan palkitseminen hyvällä kaikille ilman mitään erotusta. Te olette tuhansia vuosia koitelleet omaa keinoanne, koitelkaa nyt minun päinvastaista keinoani.”

Se tunne, kun rakkaus voittaa. Leirillä löysitte itsestänne kipinän, jota et ehkä itsekään kunnolla vielä huomaa. Mutta siellä se on. Ei se teistä mihinkään poistu, sillä Jumala on jokaista teitä lähempänä kuin itse uskottekaan. Luottakaa tähän.

23.6.18

Espoon saaristomuseo Pentala - The Archipelago Museum of Pentala in Espoo.

Saaristomuseo Pentala
Archipelago Museum Pentala

Ranta-aitta ja taustalla ravintola Paven.
A storehouse on the beach and on background there is the restaurant Paven. 

Vanhaan tyyliin rakennettu ruokokatto.
An old style stalk roof.

Arkkulaituri
Cofferdock

Näkymä ranta-aitan ovelta.
A view from the storehouse door.

 Villa Rosengårdin ikkunasta näkyy Gurlin talo.
From the window of Villa Rosengård you can see the house of Gurli.

Gurli oli kalastaja Arvidin vaimo. Vuonna 1987 Gurli kuoli 81 vuoden ikäisenä 
ja siihen päättyi saaren kalastajaperheiden elämä Pentalassa.
Gurli was a fisherman Arvid's wife. She left the house 1987 in the age of 81 years. 
Gurli was the last of the fisherman families who lived on the island.

Gurlin talo jää taakse, kun lähdetään luontopolulle.
From the house of Gurli you can start to walk to a nature footpath.

Luontopolku on helppo ja lyhyt (2 km) kävellä
The nature footpath is good and short (2 kilometres) to walk.

Polku vie metsän siimekseen.
To the deep inside in the forest.

Maasto on paikoin kallioinen.
A view by the footpath.

Diksandin hiekkaranta
The Diksand beach.

Diksand on Espoon saariston hienoin luonnontilainen hiekkaranta.
Diksand is the most beautiful unspoilt beach in the whole archipelago of Espoo.

Vai mitä sanot?
Or what do you say?

Hiekkaranta pääty kallioihin.
The beach ends to the cliffs.

Mikä maisema!
What a view!

 Kallion takana alkaa metsä.
After the cliff there is a forest.

 Salaperäinen metsä.
A mysterious forest.

 Aurinko tekee maisemasta kauniin.
Sun makes view very beautiful.

Ja sitten palaamme jo takaisin.
And then we come back.

 Kävelyretken jälkeen ruoka maistuu.
After a walk it is good to eat something.

Pentalan edustalla on järjestetty harjoituspurjehduksia keskiviikkoisin jo 100 vuotta.
In Pentala there has been exercise sailings in every Wednesday already 100 years.

 Hyvästi Pentala! Me tapaamme vielä.
Goodby Pentala. We will see again.