26.9.20

Syksyisin on päästävä meren rantaan!

Jo yli kaksikymmentä vuotta retki meren rantaan on kuulunut olennaisena osana minun ja vaimoni elämään. Tämä vuosi näytti aluksi olevan poikkeus Jäihän meiltä väliin jo merelliset kevät- ja kesäretketkin. Polte päästä meren ääreen kävi kuitenkin lopulta niin kovaksi, että syyskuun jälkipuoliskolla oli pakko pakata laukut ja lähteä. Suuntana oli vanha tuttu Kemiön saari - tällä kertaa ajattelimme tutustua saaren niihin osiin, joissa emme olleet vielä käyneet.

1. päivä


Pehmeä lasku meren  ääreen.

Pysähdyimme lounaalle Teijossa ja päätimme
ruokailun jälkeen jaloitella ja kiertää kylän
tuntumassa olevan luontopolun.

Teijon luontopolku on lyhyt - vain reilut 2 kilometriä.
Polku poikkesi Sahajärven rannalle ja varsinkin alkumatka
oli täynnä mielenkiintoista nähtävää.

Råvikin torppa
Pedersån rantatiellä.

Kolme yötä Råvikin torpassa on menneiden aikojen taikaa.
Viihdyimme ja nautimme torpan rauhoittavasta
tunnelmasta.

100 metrin päästä torpasta sijaitsee isäntäväen rantasauna, 
joka oli vapaasti käytettävissämme. Vanha ja tunnelmallinen 
sauna tarjosi meille hyvät löylyt.

2. päivä


Aamun valjettua lähdimme tutustumaan 
Purunpään tuoreeseen luonnonsuojelualueeseen. 

Matkailuesitteestä luemme:
"Purunpään majesteetilliset kalliot ja ikiaikaiset metsät 
sopivat erinomaisesti päiväretkikohteeksi niille, 
jotka haluavat löytää omat polkunsa."

Kävelimme noin kolmisen kilometriä metsäautotietä 
kunnes otimme suunnan kohti Finnvikeniä.

Mielessä oli matkailuesitteen houkutteleva lause:
"Finnvikenin rannalta löytyy risti, jonka tarkoitus on 
opastaa ja suojella merenkävijöitä."

Hetken tähyiltyäni löysin etsimäni.

Ristin kalliolle on pystyttänyt Codinu-seura.

Seura on perustettu jo keskiajalla, mutta 
paljon muuta siitä sitten tiedetäkään.

En ole löytänyt mistään selityksiä 
ristissä oleville kirjaimille.

Purunpään luonnonsuojelualueella ei ole nuotiopaikkoja, 
joten hetken ristiä ihmeteltyämme ryhdyimme katsomaan 
kartasta sopivaa paikkaa termoskahveille.

Sydämen muotoinen lampi ristin lähellä ei ole ehkä sattumaa!

Eväät syötyämme jatkoimme matkaa. Hetken mietimme lähtisimmekö 
kohti Purunpään eteläosaa, missä oli ollut Glasberget. Sieltä olisi avautunut 
hienot maisemat kohti Höägsåraa. Päätimmer kuitenkin jättää nuo maisemat 
seuraavaan kertaan. Suuntasimme rantaa seuraillen kohti pohjoista.

Purunpäähän on ilmeisesti tulossa myös merkitty polku, 
jota lähdimme seuraamaan. 

Löydätkö kuvasta puna-keltaista polkumerkintää? 
Maastossa noiden alustavien merkkien näkeminen oli välillä tosi vaikeaa. 
Osa merkeistä oli tippunut maahan, osan oli tuuli tuivertanut lähes olemattomiin 
ja oli kiinni puissa, jotka myrskytuuli oli kaatanut maahan.

Polku näkyi hyvin vain metsäisissä kohdissa. 
Kallioilla sitä oli lähes mahdotonta havaita.

Ei siis turhaan ole sanottu, 
että Purunpää sopii niille, jotka haluavat 
löytää omat polkunsa.

Ikiaikaiset männyt ovat pienestä koostaan huolimatta 
useamman sata vuotta vanhoja.

Kuin yksi hius muuten kaljulla kalliolla!

Kallion notkelmat keräävät sadevettä ja 
hiljalleen ne soistuvat.

Sama lampi toisesta suunnasta.

Kuljimme rannan tuntumassa ja aina välillä 
nousimme ylös, mistä oli huikaisevat näköalat.

Hamnholmenin loisto ohjaa merenkulkijoita.

Tässä reittimme alkoi laskeutua alas kohti merta.

Ranta näkyvissä!

Purunpään rannat ovat luonnontilassa. 
Rannoilla kasvaa paikoin muualta jo kadonneita rantakasveja. 
Kulje siis näillä rannoilla varoen!

Vielä kerran ylös maisemaa ihailemaan.

Metsän hattupäinen polunvahti.

Ryssvikenin lähellä oli erityisen kaunis ranta. 
Jäljistä päätellen sen ovat monet muutkin huomanneet. 
Nyt rannalla oli näkyvästi esillä taulut, joissa 
kerrotaan mikä luononnsuojelualueella on luvallista 
ja mikä ei.

Poikkesimme välillä rannalta metsän siimekseen.

Västan land

Jotain näihin maisemiin jää itsestä 
ja jokin jälki jää lähtemättömästi mielen sopukoihin.
Tänne täytyisi päästä uudelleen!

3. päivä


Vaihdetaan maisemaa 
ja lähdetään Brantbergenille.

Brantbergen on Råvikin torpan lähin 
kalliovuori.

Maisemat ovat täältäkin upeat.

Brantbergen on huomattavasti vaikeakulkuisempaa 
kalliomaastoa kuin Purunpää.

Tällaiset louhikot kiertää suosiolla kauempaa.

Brantbergenin taakse laskeuduttuamme maasto 
oli jo helpommin kuljettavaa. Löysimme vähän myös 
puolukoita ja sieniä.

Korbbole vattenkvarn i Tappo.
Vanha mylly Tappon kylässä voisi kertoa monta
tarinaa.

Mylly on merkitty Maanmittauslaitoksen maastokarttaan. 
Kartan avulla tänne löytää mutta parkkipaikan löytäminen 
onkin sitten toinen juttu. 

Mylly on Sagalundin museon hoidossa.

4. päivä


On tullut aika hyvästellä torppa 
ja kiittää ystävällistä isäntäväkeä mukavasta
yösijasta.

Kemiön kirkko syksyn väriloiston keskellä.

17.7.20

I ❤️Rauma

RAUMA 16.-17.7.2020

Jo monta vuotta olen odottanut tilaisuutta käydä Raumalla. Olen tosin käynyt siellä aiemminkin, mutta niistä on jäänyt kovin hatarat muistot. Ensimmäisen kerran kävin Raumalla joskus 1990-luvulla ja siitä käynnistä muistan siihen aikaan meluisan Poroholman hostellin. Toisella kerralla olin matkalla Kylmäpihlajan majakalle. Silloin näin Raumaa vain linja-auton ikkunasta matkalla satamaan.

Tällä kerralla luvassa oli oikein opastettu kierros. Oppaakseni lupautui blogiystäväni Kati, jonka kanssa olen ollut blogiyhteydessä ja sittemmin myös facebook-kaverina jo reilut kymmenen vuotta. Oli kutkuttavaa lähteä Raumalle ja tavata siellä ensimmäistä kertaa ihminen, jonka kanssa on tähän asti keskustellut vain blogin ja Facebookin välityksellä. Matkakumppaninani tällä matkalla oli vaimoni Kristiina.

Aurinko hehkui taivaan täydeltä, kun aloitimme tutustumisen
Raumaan - erityisesti vanhaan Raumaan.

Mutta ensin on löydettävä kiva kahvila!
Kaikki alkaa kahvilasta. Näin se on.
Tällä kertaa kahvilan löytäminen oli helppoa,
kun mukana oli kaupungin hyvin tunteva Kati.
Tarjolla oli useampikin vaihtoehto,
joista valitsimme Kontion kahvilan.

Kaupungeissa on yleensä yksi paha vika,
että kahviloita on liikaa, jotta ne kaikki ehtisi kokea
yhden reissun aikana. Näin tämä Kontion kahvila 
jäi tämän reissun mansikkapaikakseni.

Vieraassa paikassa on asioita, joita ei huomaa,
jos ei ole ketään, joka niistä kertoisi.
Aloitimme tutustumalla Vanhan Rauman 
sokkeloiseen asemakaavaan.

Tällaisia kauppoja näkee enää harvoin missään muualla!
On kuin aika olisi pysähtynyt.

Vanhan Rauman yksi vanhimmista porteista on
laitettu upeaan kuntoon.

Laivat ikkunalla kertovat Rauman merellisestä historiasta.
Se ei ole pelkästään vanhaa historiaa,
sillä Rauman satama on yhä edelleen varsin elinvoimainen.

Kun hyvin käy, pääsee opaskierroksella kurkistamaan myös pihoihin, 
jotka usein ovat aidan ja portin takana piilossa.

Oppaamme lauloi meille vanhan kirkon raunioilla
merimieslaulun, joka koskettavasti tiivisti kaipuun, 
joka on osa merimiehen ja hänen perheensä elämää.

Vanhan kirkon pihapiiriä.

Suomen kapein katu.
Toiseksi kapein on Naantalin Kristiinankatu.
Kolmanneksi yltää Kristiinankaupungin
Kissanpiiskaajankuja.

Kitukränn esiintyy kartoissa jo 1700-luvulla.

Kitukränn

Kirstin talo kätkee sisäänsä monta tarinaa.
Käyhän kuuntelemassa!

Kirstin talon pihapiirissä kiire unohtuu.

Vanhan Rauman talojen ikkunoilla on yleistä nähdä ikkunalla
kaksi tällaista posliinikoiraa. Ne katsovat joko sisään tai ulos. 

Erään tarinan mukaan koirat olisivat olleet oman aikansa
langatonta viestintää, jolla kerrottiin onko merimies kotona vai merillä.
Kukapa tietää?

Vanhan Rauman tunnelmaa.

Kemijoen rannalla kasvaneena
en olisi huomannut lainkaan
Rauman jokea ilman opasta.

Rauman joen vierellä kulkee polku,
jota kannattaa seurata.

Polku vie kauniiden puistomaisemien
halki kohti kirkkoa.

Rauman kirkko.
Kirkon kuoriosassa on hienot kattomaalaukset.

Kirkon portti avautuu
kohti Vanhan Rauman keskustaa.

Oppaamme vihjeen perusteella
löysimme normaalikoulun oppilaiden
ihastuttavan kasvimaan.

Kasvimaalla on paljon hauskoja yksityiskohtia.

Tämä talon nurkka löytyy Vanhan Rauman ulkopuolelta
Seminaarikadun ja Karjalankadun kulmasta.

Rauma kävi aikanaan kovaa taistoa rautatien 
saamiseksi kaupunkiin. Pori vei kuitenkin voiton.
Raumalaiset eivät lannistuneet, vaan rakensivat 
rautatien omin voimin ja pääsivät näin
kiinni valtakunnan rautatieverkostoon.
Henkilöliikenne on kuitenkin loppunut jo aikaa
sitten, mutta tavarajunaliikenne Rauman satamasta
muualle Suomeen on vilkasta.

Otanlahden rantapuistossa on hellesäällä tungosta päivin illoin.
Kun ihmiset poistuvat, valkoposkihanhet tulevat tilalle.