Kevät on mukavaa aikaa - Spring means a good time

Good time to walk.

Mukavaa aikaa kuljeskella.

Good time for picnic.

Hyvä aika eväsretkelle.

Good time for enjoying a forest.

Hyvää aikaa viihtyä metsässä.

Viimeinen saarnani 02.09.2018 - My last sermon 02/09/2018

Evankeliumi Matteuksen mukaan 11: 25-30 + Psalmi 19

Olen saanut lähes vuoden kulkea psalmin 19 viitoittamalla tiellä. Ihan yksin en tätä tehnyt. Seuranani oli yhteensä 39 muuta ihmistä kahdessa erilaisessa ryhmässä. Viimeinen ryhmä alkoi maaliskuussa ja siinä ohjeenamme oli etsiä yhdessä hyväksyvää ja armollista katsetta psalmin viitoittamalla tiellä. Kun elokuun puolivälissä päätimme noin puolivuotisen matkamme, huomasimme kulkeneemme vahvasti kohti päivän evankeliumin esiin nostamaa lapsenmielisyyttä. Me aikuiset löysimme uudelleen sen minkä lapsi osaa jo luonnostaan: leikin ja kuplivan ilon. Yhden matkalaisen sanoin: ”On ollut uskomattoman turvallista olla täällä! Viimeinen jakso heittäytymisineen leikkiin ja luottamukseen teki hyvää ja hoiti syvältä aiemmin tulleita haavoja.”

Päivän evankeliumi alkaa lauseella: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.” Ehkäpä Jeesuksella oli näin sanoessaan mielessä Psalmi 19, joka alkaa näin:

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä, jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin.

Viisaus tarvitsee puhetta ja oppineisuus paljon sanoja. Tällä kaikella on oma paikkansa. Mutta jos pitää kiinni vain sanoista ja niiden muodostamista määritelmistä, niin Jumalan ilmoitus jää vaillinaiseksi. Jumala on ilmoittanut meille itsensä Jeesuksessa Kristuksessa eikä Jeesusta ei voi ymmärtää pelkästään sanoin määrittelemällä. Ja jos ei ymmärrä Jeesusta ei ymmärrä evankeliumiakaan, sillä sekään ei psalmin 19 mukaan ole puhetta, ei sanoja eikä ääntä, jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla.

Olen silti tarvinnut sanoja ja viisauttakin. Jos en olisi koskaan tutustunut minua viisaamman pastori Miikka Anttilan paljon sanoja sisältävään teologian estetiikkaa avaavaan tutkimukseen, olisin ollut paljon epävarmempi opas näissä mainituissa ryhmäprosesseissa. Onhan siinä tiettyä ristiriitaisuutta, että tarvitsin ensin paljon sanoja ja viisautta voidakseni ymmärtää uskon todellisuuden olevan luonteeltaan läpikotaisin esteettinen – juuri sitä, mitä psalmi 19 alussa kuvaa. Esteettisyyden havainnointiin ja kokemiseen sanat ovat voimattomia. Lapset sen ymmärtävät luonnostaan. Me aikuiset sivuutamme esteettisyyden järkeväksi kokemallamme ajattelulla.

Tarvitsemme kyllä sanoja mutta ilman luottamusta ne ovat tyhjää täynnä.

Takaisin päivän evankeliumiin: ”Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.”

Mitä tämä tarkoittaa? Kyse on siitä, että meidän tietomme Jumalasta ja Jeesuksesta on aina hyvin vajavaista. Apostoli Paavali ilmaisee asian, että me katselemme kuin arvoitusta, joka selviää vasta sitten kun olemme perillä. Ja jos Poika eli Jeesus jollekin meistä ilmoittaa jotain Jumalasta, niin se tapahtuu ilman puhetta, ilman sanoja ja ilman korvin kuultavaa ääntä. Näin arvoitus säilyy.

Evankeliumista saa helposti käsityksen, että on olemassa joku (ehkä vain yksi henkilö), joka saa tietää Jumalasta enemmän kuin muut: ”Isää ei tunne kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” Tällainen tulkinta johtaa ja on johtanutkin siihen, että aina silloin tällöin esiin nousee joku yksilö, joka saa itseään sokeasti seuraavan seuraajakunnan. Yhden tai harvalukuisen eliitin haltuun uskottu Jumalan ilmoitus johtaa väistämättä katastrofiin – enemmin tai myöhemmin. Yksi tällainen profeetta oli Maria Åkerblom, joka kuoli Helsingissä vuonna 1981. Hän kokosi eläessään suuren seuraajajoukon, joiden elämä meni lopulta enemmän tai vähemmän sivuraiteille. Mariasta tehdään parhaillaan elokuvaa, jossa ennakkotietojen mukaan paneudutaan pohtimaan paitsi Mariaa ihmisenä myös sitä, mikä sai monet antamaan itsensä sokeasti Marian armoille.

Vastakohdan Maria Åkerblomin ja muiden näennäisen helpoille ratkaisuille tarjoaa uskontofilosofian professori Sami Pihlström kirjassaan ”Ota elämä vakavasti – Negatiivisen ajattelija opas” Kirjan nimi on provosoiva ja sillä piikitellään nykyisin niin suosittuja elämäntaito-oppaita, joissa luvataan parempaa elämää ja onnea. ”Kun esitetään liian helppoja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida”, sanoo Sami Pihlström. Ja saman varoituksen kuulemme Matteuksen evankeliumissakin:

”Vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut. Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä.” (Matt. 24:24)

Jumala ilmoittaa itsensä aina seurakunnalle – meille kaikille yhdessä. Siksi me tarvitsemme toinen toisiamme. Näin sen toi ilmi eräs kurssilainen elokuussa päättyneessä ryhmässäkin: ”Hyvin tärkeää kokonaisuudessa oli myös jakaminen. Muiden ajatusten kuuleminen teki prosessista turvallisen ja myös matkasta syvemmän, en ole ajatusteni kanssa yksin vaan yhdessä muiden kanssa, turvassa Jumalan kasvojen edessä.” Seurakunta on olemassa sitä varten, että me yhdessä rohkaisemme toinen toisiamme tien kulkijoina. Tie saattaa näyttäytyä meille jokaiselle hieman erilaisena, mutta se ei saa olla ole este jakamiselle eikä yhdessä kulkemiselle.

Päivän evankeliumi päättyy kutsuun lepoon. Tässä lepokutsussa on vain se kummallinen piirre, että samalla kehotetaan ottamaan ies harteille.

Ieshän oli veto- tai kantolaite, jonka avulla härkä tai härkäpari veti kuormaa tai maatalousvälinettä. Ikeellä kannettiin ennen myös vettä kaivosta.

Kuvaannollisessa merkityksessä ”ikeen alle pakottaminen” tarkoittaa alistamista. Antiikin kulttuureissa oli tapana pakottaa kukistettu vihollinen alittamaan symbolinen ies, joka muodostettiin keihäistä tai miekoista. Tätähän näkee nykyäänkin usein sotilaallisissa häissä, joissa hääpari kulkee sotilaiden muodostamaa kujaa pitkin miekkojen alitse.

Ei kuulosta kovin houkuttelevalta levolta, jos siihen liittyy samalla raatamista tai alistumista. Evankeliumi näyttäisi siis kutsuvan työn ja kuormien uuvuttamia lepoon ja samalla näitä uupuneita kehotetaan ottamaan ies väsyneille harteille. Näinkö on?

Mutta ei huolta. Matteus antaa evankeliumissaan ikeelle uuden merkityksen. Ies on lempeyttä ja nöyryyttä. Se on jotakin, mitä voimme oppia vain Jeesukselta. Oppiminen on sitä, että uskallamme olla hämmentyneitä, uskallamme erehtyä emmekä lamaannu virheiden pelossa. Ies saattaa varjostaa elämäämme mutta samalla se kuitenkin myös paljastaa meille valon, joka luo toivoa ja rohkeutta ja antaa meille levon.

Leonard Cohenin laulun sanoin:

Forget your perfect offering

There is a crack, a crack in everything

That’s how the light gets in.

Unohda pyrkimyksesi olla täydellinen

On olemassa särö, kaikessa on särö

Ja juuri siitä valo pääsee sisään

Jeesuksen ies on hyvä kantaa ja hänen kuormansa on kevyt. Kuormathan jätettiin jo Golgatan ristille ja ies on sitä varten, että muistaisimme mistä saamme levon.

Lepo on tarjolla meille kaikille, jotka olemme väsyneitä, rikkinäisiä ja epäonnistuneita. Lepoa tarjotaan meille kaikille, joille kristinuskon ihanteet tuntuvat olevan tavoittamattomissa.

Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

Tähän saamme lapsenomaisesti luottaa. Sinä kelpaat.

Häpeä

Saarnani Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa 18.12.2016.

Matt. 1: 18-24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,

      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -

      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

***

Häpeän tunne on meidän puolustuskeinomme. Häpeä on itsesuojelua. Häpeävä ei halua tulla nähdyksi sellaisena, jota ei arvosteta eikä hyväksytä. Häpeä myös suojelee meiltä sellaiselta, mihin emme ole vielä valmiita.

Häpeän tunne myös kertoo, että olemme sittenkin ihmisiä. Katsokaa vaikka kuvia syytetyistä oikeussalissa. He ovat usein piiloutuneet hupun alle piiloon katseilta. He eivät siis ole hirviöitä vaan ihmisiä, joilla on tunteet. Piiloutuminen kertoo häpeän tunteesta (mikä on eri asia kuin tehdyn rikoksen tunnustaminen).

Mutta niin kuin kaikilla tunteilla, niin myös häpeällä on varjopuolensa. Häpeä saa meidät luulemaan, että emme ole saaneet anteeksi asiaa, joka on jo moneen kertaan tunnustettu ja sovittu. Häpeä sotketaan helposti anteeksiantamattomuuteen.

Häpeä on myös tunne, joka ohjaa meidät helposti harhaan. Tästä evankeliumin Joosef on hyvä esimerkki.

Evankeliumissa sanotaan kauniisti, että ”Joosef ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti”. Oikeasti kyse oli enemmän Joosefin omasta kunniasta. Marian raskaus oli asia, joka ei taatusti jäänyt ulkopuolisilta huomaamatta. Yksinäisenä naisena hänen sosiaalinen häpeänsä olisi ollut suuri riippumatta siitä, miten erokirje oli kirjoitettu.

Joosef eli häpeän ja kunnian kulttuurissa. Tuo sama kulttuuri on jatkunut Lähi-idässä ja Afrikassakin aina meidän päiviimme asti. Kunnian menettäminen oli ja on tuossa kulttuurissa erityisen kipeä. Kunnian menettäminen on pahinta mitä kuvitella saattaa. Tätä on ehkä meidän kulttuurissamme vaikea ymmärtää.

Uutisissa on kerrottu Afrikassa tapahtuneissa nuorten tyttöjen kidnappauksesta, jossa tytöt vietiin pakolla pois kotiseuduiltaan vieraan sotajoukon mukana. Myöhemmin, kun osa tytöistä löytyi, he eivät enää voineetkaan palata kotiinsa, koska heiltä oli viety kunnia. Häväistynä he eivät olleet enää tervetulleita entisiin koteihinsa.

Monet Suomeenkin tulleet pakolaiset viestivät samaa. Lähtiessään sotaa pakoon kotimaastaan, he laittoivat kaiken peliin – myös kunniansa. Pakotettu kotiinpaluu merkitsisi heille kunnian menetystä ja sen myötä koko elämä olisi menetetty. Paluu kotiseudulle merkitsisi häpeää, joka olisi sotaakin pahempi tilanne.

Joosefilla oli siis paljon pelissä, kun Marian raskaus tuli hänelle ilmi. Ei hän ilkeyttään olisi Mariaa jättänyt. Erokirja Marialle olisi ollut normaali käytäntö, joka olisi taannut Joosefille kunniallisen ulospääsyn häpeällisestä tilanteesta.

Sanotaan, että yön yli nukkuminen auttaa monessa vaikeassa tilanteessa. Ehkä sanonta on saanut syntynsä juuri tästä päivän evankeliumista. Joosefkin mietti asiaa yön yli ja aamulla hänen ajatuksensa olivat muuttuneet.

Joosef näki yöllä unen. Tämä saattaa helposti johtaa meidät ajattelemaan, että evankeliumissakin meitä kehotetaan luottamaan uniimme ja toimimaan niiden mukaan.  En tiedä mihin sekasortoon me joutuisimme, jos alkaisimme kaikki toimimaan, niin kuin unemme meidät ohjaavat. Itse ainakin näen välillä niin hassuja unia, että saisin elämäni melkoiseen sotkuun, jos ottaisin ne todesta.

Tarkkaan ottaen Joosefin unessa on yksi erityispiirre, joka omissa normaaliunistamme jää puuttumaan. Joosefin näkemä uni ei vahvistanut hänen omaa tunnettaan. Päinvastoin uni ohjasi hänet epämukavuusalueelle. Uni ei ratkaissut Joosefin ongelmaa kunnian menettämisen pelosta. Sen sijaan se ohjasi hänet kohtaamaan odotettavissa olevan häpeän ja sitä myöten riskeeraamaan koko miehisen kunniansa.

Kuinka moni meistä voisi ottaa tällaisen unen tosissaan?

Jokainen oman parisuhteensa kanssa kipuillut tietää, miten vaikeisiin tunnemyrskyihin siinä joutuu. Tällaisen myrskyn keskellä on vaikeaa, ellei jopa mahdotontakin toimia vastoin omia tunteitaan. Näin kuitenkin Joosef teki. Suostumalla enkelin pyyntöön olla jättämättä Mariaa Joosef lähti Marian kanssa matkalle kohti tuntematonta. Hän toimi kuin esi-isänsä Aabraham, joka myös jätti kaiken tutun ja turvallisen taakseen lähtiessään kohti Jumalan hänelle lupaamaa tulevaisuutta. Joosef jätti taakseen oman kulttuurinsa tavat. Hän riskeerasi oman miehisen kunniansa. Näin edessä oli matka kohti tuntematonta. Omasta kulttuuripiirissään ja uskonnostaan heille kummallekaan ei ollut luvassa minkäänlaista tukea ja turvaa uudessa tilanteessa. Joosefilla ja Marialla oli tukenaan vain tämä luottamus: Jumala on heidän kanssaan tapahtui mitä tapahtui.

Näin tämä evankeliumin kertomus rohkaisee meitäkin Joosefin tavoin kohtaamaan elämässä vastaan tulevat haasteet ja vaikeudet. Myös meille on annettu sama lupaus luottamuksesta: Jumala on meidän kanssamme.

-->

Jumala ei tahdo mitään muuta kuin rohkaista meitä, häneltä apua etsiviltä, ja kannustaa meitä pitämän kiinni tästä toivosta, joka on meille annettu. Tämä toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Herra on meidän keskellämme.