30.11.13

Hyvää adventtia! * The Good Advent season!

Aloitimme joulun odotuksen Janakkalassa lauantaina 30.11. avaamalla 
jouluseimen Turengin seurakuntakeskuksen pihalla.

We started to wait Christmas on Saturday 30.11. by opening 
our Christmasmanger near the church of Turenki.


Tervetuloa Janakkalaan jouluseimen äärelle!
Welcome Janakkala to look at the Christmasmanger!

29.11.13

Janakkalan jouluseimi 2013 - The Christmasmanger in Janakkala 2013

Janakkalan jouluseimen pystytys alkoi perjantaina 29.11. klo 9.00.

The building of the Christmasmanger in Janakkala were started 
at Friday morning 29.11. nine o'clock.







Seimi avataan yleisölle 30.11. klo 10.00.
The christmasmanger will be open to public
on Saturday 30.11. 10.00 o'clock.


24.11.13

Saarnasin täällä tänään - I was preaching here today

Tuomiosunnuntai 24.11.2013

Pyhän Laurin kirkko, Janakkala
St. Laurent's Church, Janakkala

Matt. 25: 31-46
Jeesus sanoi opetuslapsille:

”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’


Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’


Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’


Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’


Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”


Tuomiosunnuntain evankeliumi on hämmentävää luettavaa. Ainakin aluksi. Se kertoo, kuinka meidät aikojen lopulla kootaan yhteen kirkkauden valtaistuimen eteen. Siellä tapahtuu jako kahtia: toiset menevät rangaistukseen ja toiset iankaikkiseen elämään. Hämmentävää tässä on se, että kummassakaan ryhmässä ei ymmärretä syytä miksi jakolinja menee niin kuin menee. Perustelut kerrotaan jälkikäteen, mutta epäilenpä, että kysymyksiä riittää vielä senkin jälkeen.

Hämmentävää on myös se, miten me itse niin helposti yritämme toteuttaa tuota samaa kahtiajakoa omassa elämässämme. Erityisesti silloin, kun elämää varjostavat monet ulkoiset tekijät - työttömyys lisääntyy, huoli taloudesta kasvaa jne. – silloin nousevat pintaan ajatukset puhdistavasta kahtiajaosta.

Epäselviin asioihin haetaan selkeää ratkaisua. Epävarmuuden keskellä kaivataan selkeyttä. Turvallisuutta tuntuu tuovan se, kun voidaan osoittaa suoraan jotakin sellaista, minkä poistaminen ratkaisee pulman.

Tällainen kahtiajako on sitä helpompi tehdä mitä kaukaisempi ja tuntemattomampi on kohde: ulkomaalaiset, erilaisillta näyttävät ihmiset, valtaryhmästä poikkeavat ihmiset jne.

Se mikä ei tunnu itsestä hyvältä, mitä ei tunneta, sitä vastustetaan. Vikaa etsitään harvoin itsestä, sillä me olemme mestareita löytämään syitä omaan pahaan oloomme itsemme ulkopuolelta.

Jos kerran meidät aikojen lopulla jaetaan lampaisiin ja vuohiin, niin ongelmat ratkeavat, jos vuohet jo nyt saataisiin pois keskuudestamme.

Kirkollisessa keskustelussa tämä kahtiajaon vaatimus näkyy haluna tehdä luterilaisesta opista niin selkeä, että se saisi vuohet pois pilaamasta kirkkoa. Kirkossa tapahtuvat muutokset koetaan merkkinä maallistumisesta. On luisuttu pois oikeasta opista ja syypäitä siihen ovat kesuudessamme olevat vuohet. Siksi oppia ja luterilaista tunnustusta viritellään lampaiden ja vuohien erottajaksi.

Kotimaa lehdessä Olli Seppälä kirjoittaa: ”Kun elämä on epävarmaa, opista väännetään paalu, johon kaulassa oleva lieka kytketään. Maailma halutaan rajata, koska rajattomuus pelottaa.”

Kirkkohistoriaa lukemalla selviää, että kirkon oppi ei ole eikä ole koskaan ollutkaan mikään kiveen hakattu totuus. Opin perimmäinen tarkoitus on selvittää uskomme keskeiset asiat sellaisina kuin ne voidaan meidän ihmisten käyttämillä sanoilla esittää. Opin takana on monien teologien ja kirkolliskokousten pohdintoja ja linjauksia.

Parhaimmillaan oppi on keskus, joka yhdistää meitä kaikessa erilaisuudessamme ja rohkaisee meitä etsimään elävää Jumalaa.

Raja-aitana oppi toimii huonosti. Sellaisena siitä tulee pakkopaita, joka ahdistaa. Hyvä esimerkki tästä ovat keskiajan inkvisitiot. Puhtaan opin nimissä vangittiin ja poltettiin ihmisiä mitä mielikuvituksellisimmista syistä.

Tuomiosunnuntain evankeliumi ei anna meille lupaa koota yhtäkään ihmistä tai ihmisryhmää minkään istuimen eteen. Se ei ole meidän tehtävämme. Meidän tehtävämme on toinen ja sekin sanotaan selvästi tässä evankeliumissa.

Evankeliumi nostaa esiin kuusi ihmisryhmää: nälkäiset, janoiset, kodittomat, alastomat, sairaat ja vangit. Meidän tehtävämme on elää ja toimia niin, että emme sulje silmiämme ihmisten hädältä.

Jeesus itse on tästä meille hyvä esimerkki. Häntähän syytettiin juuri siitä, että hän seurusteli syntisten kanssa. Toisin sanoen Jeesus vietti paljon aikaansa siellä missä hätä oli suurin.

Varhaiset kirkkoisät  opettivat, että Jeesuksen ihmiseksi tulo ja kärsiminen eivät ole vain historiaa vaan Kristus kärsii maailman loppuun asti. ”Ristillä kärsin janoa sinun vuoksesi; nyt kärsin janoa köyhän ihmisen hahmossa, jotta saisin sinut rakastamaan oman pelastuksesi tähden.” Näin sanoi Johannes Krysostomos.

Rakkauden kaksoiskäky on Matteuksen evankeliumin mukaan lain tärkein käsky. Sama kaksoiskäsky on myös tuomiosunnuntain evankeliumin taustalla. Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi. Matteuksen evankeliumissa korostetaan lisäksi, että hyvän tekeminen ja rakastaminen eivät rajaa ketään ulkopuolelle.

Ei ole sattumaa, että nämä evankelimissa mainitut kuusi ihmisryhmää (nälkäiset, janoiset, kodittomat, alastomat, sairaat ja vangit) ovat yhä edelleen kirkon diakoniatyön taustalla. Tänä päivänä tuo kuuden joukko on vain kasvanut isommaksi.

Meillä on silmät, joilla nähdä. Meillä on korvat, joilla kuulla. Meillä on Jumala, joka meitä rakastaa. Jumalan rakkaus meissä herättää meidätkin rakastamaan.

Rakastaminen on heittäytymistä Jumalan rakkauden vietäväksi. Se on kuin vuolas virta, joka vie. Se, joka rakastaa, ei pidä kirjaa teoistaan ja siksi hämmennys on lopulta yhtä suuri, kuin evankeliumin vanhurskailla: ”Herra, milloin?”

Tällainen on tuomiosunnuntain evankeliumi. Rakkaus rikkoo raja-aidat. Rakkaus lähettää meidät raja-aitojen ylitse.