Tässäkin ollaan rajalla. Pelto on talven jäljiltä vielä elottoman näköinen, mutta hetken päästä uusi elämä työntyy esiin mullasta. Auto piirsi maisemaan omaa viivaansa, jonka navakka tuuli pyyhki pian pois. Jostain syystä katselin tällä kertaa enemmän tuota autoa kuin pellosta mahdollisesti löytyviä uuden elämän merkkejä.
Kuvia ja pieniä juttuja elämän eri ilmiöistä. - Photos and different kinds of small talk. - Näpäytä hiirellä kuvaa, niin näet sen isompana! - You can see my photos bigger by using your mouse.
30.4.06
Vapunaattona tuuli oli navakka
Tässäkin ollaan rajalla. Pelto on talven jäljiltä vielä elottoman näköinen, mutta hetken päästä uusi elämä työntyy esiin mullasta. Auto piirsi maisemaan omaa viivaansa, jonka navakka tuuli pyyhki pian pois. Jostain syystä katselin tällä kertaa enemmän tuota autoa kuin pellosta mahdollisesti löytyviä uuden elämän merkkejä.
24.4.06
Ylösnousemus
Tämä on minusta parasta keväässä. Uusi kasvu murtautuu esiin. Kuollut maa herää eloon. Skillojen lehdet venyivät yhden päivän aikana kahden sentin mittaisiksi. Aamulla ne vielä kurkistelivat kuin varoen mullan seasta.10.4.06
Rajanvetoa TV2:n "Jumala illan" (18.4.) ärsyttämänä
Matt. 21: 12-17Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan."
Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.
Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.
* * *
Temppelin puhdistaminen on ehkä yksi tunnetuimpia tapahtumia Jeesuksen elämässä. Tapahtumaan viitataan joskus aivan yllättävissäkin yhteyksissä. Kerran eräässä Yhteisvastuukeräyksen hyväksi järjestetyssä tapahtumassa minulle tuli aivan vakavissaan eräs henkilö moittimaan, että tällainen rahankeruu kirkossa on juuri sitä, mistä Jeesus aikoinaan temppelin puhdisti. Jos tämä on se, mitä me kuulemme evankeliumissa tapahtuvan, niin koko evankeliumi on jäänyt kuulematta.
Jerusalemin temppeli poikkesi aika tavalla meille nykyisin tutuista kirkoista. Jos sijoitamme rahanvaihtajat ja kyyhkysenmyyjät oman kirkkomme arkkitehtuurin mukaiseen paikkaan, niin tänä päivänä heidän paikkansa olisi parkkipaikalla. Temppelialue jakaantui aikoinaan neljään alueeseen. Uloimmalla kehällä sijaitsi ”pakanoiden esipiha”, mihin kenellä tahansa terveellä ihmisellä oli vapaa pääsy. Seuraavaksi tuli ”naisten esipiha”, mitä edemmäs ei naisilla ollut asiaa. Täällä sijaitsivat uhriarkut, minne kerättiin meidän kolehtiamme vastaavat rahalahjoitukset. Viisi porrasta ylempänä sijaitsi ”miesten esipiha”. Ylin tasanne varsinaisen temppelin ympärillä oli ”pappien esipiha”. Kaiken keskellä sijaitsi itse temppeli, minne vain papeilla oli lupa mennä sisään. Temppelirakennuskin oli jaettu vielä kahteen osaan: ”pyhään” ja ”kaikkein pyhimpään”. Kaikkein pyhimpään sai mennä vain ylimmäinen pappi kerran vuodessa suurena sovintopäivänä.
Pakanoiden esipihalla kaupusteltiin uhrikyyhkysiä ja muita kulttitarvikkeita. Rahanvaihtajia tarvittiin vaihtamaan Roomalainen valuutta juutalaiseen, sillä vain tämä kelpasi pyhäkön maksuihin. Kyse oli siis käytännön sanelemasta tilanteesta. Helpompihan temppeliin tulijan oli ostaa tarvitsemansa kyyhkyset temppelin välittömästä läheisyydestä kuin raahata niitä jostain kauempaa. Samoin rahanvaihtokin oli käytännöllisempää vaihtaa siellä, missä siihen oli tarvetta. Juutalainen valuutta ei käynyt maksuksi missään muualla kuin temppelissä, joten tästä syystä rahanvaihtajien läsnäololle temppelin läheisyydessä oli kysyntää.
Jeesuksen suorittama puhdistus temppelissä herätti aikalaisissa melkoisen ristiriitaisia ajatuksia. Tämä näkyy myös Raamatun evankeliumeissa, missä eri evankelistat muistelevat tapahtumaa hieman eri tavoin. Matteuksella korostuu kauppiaiden asema, jolloin puhdistustoimenpiteessä voidaan nähdä kritiikkiä myös voitontavoitteluun perustuvaa käytäntöä vastaan. Jos Jeesus olisi tarkoittanut vain tätä, niin koko tapahtuma olisi jäänyt pian unohtuneeksi välikohtaukseksi.
Aikalaiset ymmärsivät kyllä, että Jeesuksen tähtäimessä oli huomattavasti vakavampi asia. Tyhjentäessään pakanoiden esipihan kaupustelijoista, rahanvaihtajista ja jopa pyhiinvaeltajista Jeesus kyseenalaisti samalla koko juutalaisen uskon keskeisimmän sisällön.
Kauppiaat ja rahanvaihtajat eivät tehneet temppelistä rosvojen luolaa, vaan sellainen siitä oli tullut, kun uskosta oli tullut ulkonaisiin muotoihin ja kivettyneisiin sanoihin lukkiutunut systeemi. Matteus antaa tästä esimerkin kertomalla sokeista ja rammoista, joilla ei ollut lupaa tulla edes pakanoiden esipihalle. Kielto perustuu 2. Samuelin kirjaan (5:8), missä kerrotaan Daavidin taistelusta jebusilaisia vastaan. Jebusilaiset vartioivat tuolloin Jerusalemia ja väittivät, että sokeat ja rammatkin pystyvät estämään Daavidin tulon kaupunkiin. Tästä suuttuneena Daavid antoi määräyksen pistää hengiltä nuo sokeat ja rammat, joita hän ei voi sietää.” Kertomus päättyy Samuelin kirjassa toteamukseen: ”Tämän vuoksi sanotaan: 'Sokeat ja rammat eivät pääse sisälle pyhäkköön.' ” Jeesuksen aikana tämä ymmärrettiin yhä voimassaolevana määräyksenä.
Kun temppelin pakanoiden esipiha oli tyhjennetty, Jeesus avasi ovet sokeille ja rammoille. Tämä oli asia, mikä loukkasi ylipappeja ja lainopettajia. Pelkkä kauppiaiden ja rahanvaihtajien ulosajaminen oli pientä häiriköintiä sen rinnalla, että nyt häpäistiin koko temppeli rikkomalla Raamatun* selvää kieltoa.
Sokeiden ja rampojen parantaminen temppelissä on selvä viittaus jo koittaneeseen pelastuksen aikaan. Tämän ymmärsivät vain ennakkoluulottomat lapset, jotka huusivat temppelissä ”Hoosianna, Daavidin Poika!” Ylipapit ja lainopettajat näkivät tässä vain Jumalan pilkkaa ja uskon perimmäisten arvojen maahan polkemista. Tämän vuoksi he kysyivät Jeesukselta: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?”
Kristittyinä suomalaisina meidän on helppo yhtyä evankeliumin kritiikkiin ylipappeja ja lainopettajia vastaan. Jokaisella rippikoulunsa käyneellä on luultavasti Raamatusta ainakin sen verran tietoa, että Uudessa testamentissa Jeesuksen vastustajia olivat juuri ylipapit, lainopettajat ja vielä fariseuksetkin. Koska he ovat vastustajia, niin kritiikki heitä kohtaan koetaan oikeutetuksi.
Mutta entäpäs jos onkin niin, että tänä päivänä myös meistä itsestämme havaitaan tuota samaa lukkiutunutta uskonasennetta, kuin ylipapeilla ja lainopettajilla kerrotaan olleen. Kestämmekö kritiikin ja korjaamme asennettamme? Vai suutummeko ja syytämme arvostelijaamme liian liberaalista raamatuntulkinnasta?
Meidän asenteitamme ja arvomaailmaamme on tutkinut MDC RISC International, joka on keskittynyt sosiokulttuurisiin selvityksiin. Tutkimuksen mukaan me suomalaiset nimittäin olemme taipuvaisia lukkiutuneisiin asenteisiin - olipa sitten kyse uskosta tai muusta elämään liittyvästä asiasta. Viime torstaina (20.4.) julkaistussa tutkimuksessa on haastateltu yli neljää tuhatta suomalaista. Näiden haastattelujen perusteella me suhtaudumme nihkeästi muutoksiin. Muutoksen sijaan meillä on taipumus kääntyä sisäänpäin ja välttää haasteita. Me emme jaksa innostua uuden luomisesta ja omakohtainen aloitteellisuus on vähäistä. (Lähde: Hämeen Sanomat 21.4.2006)
Sinänsä siinä ei ole mitään merkillistä eikä moitittavaa, että haluamme pitää kiinni siitä, mikä on tuttua ja turvallista. Rutiinit helpottavat elämää, kun usein toistuvia tilanteita ei tarvitse miettiä aina uusiksi. Tuttu liturgia kirkossa helpottaa messun ymmärtämistä. Tuttuudessa on paljon myönteistä voimaa, mutta on siihen kätkeytyy myös omat vaaransa. Meidänkin uskomme voi lukkiutua kivettyneiksi sanoiksi Jeesuksen ajan ylipappien ja lainopettajien tapaan. Tämän seurauksena Raamatusta poimitaan irrallisia lauseita, joilla perustellaan milloin mitäkin asiaa. Viime tiistaina (18.4.) TV2:ssa pidetty ”Jumala ilta” osoitti, että meilläkin on kirkoissamme omat ”sokeat ja rammat”, joita emme haluaisi uskoamme häpäisemään. Kun usko on kivettynyt sanoiksi, on vaikea keskustella varsinaisesta aiheesta ilman että joku loukkaantuu ja alkaa puhua uskosta luopumisesta.
Tällä hetkellä elämme kirkossa tilanteessa, missä meidänkin esipihoillamme käy kova kuhina. Tällä kertaa pöytiä ei ole kaatamassa Jeesus, vaan ne kaatuilevat omien jäsentemme rynnätessä ulos kirkosta eroamalla. Kati Niemelän** tutkimus kirkosta eroamisen syistä on pöydät kaatavaa luettavaa. Tutkimus osoittaa kirkon karkottavan luotaan monia vähemmistöihin kuuluvia ja antavan heille kokemuksen henkilökohtaisesta kelpaamattomuudesta ja sopimattomuudesta kirkon piiriin. Näin Niemelä kirjoittaa: "Tilanteet, joissa kirkko näyttäytyy vahvana ja yksiselitteisenä auktoriteettina ovat omiaan vieraannuttamaan erityisesti nuoria aikuisia kirkosta. Sen sijaan kirkolta kaivataan yksilöllisen elämän ja sen vaikeuksien ymmärtämistä ja henkilökohtaisella tasolla kohtaamista. Monessa pettymyksessä on kyse viime kädessä siitä, että kirkko on näyttäytynyt kovana ja kylmänä totuuden omistajana. Kirkosta eronneiden nuorten aikuisten kokemusten perusteella on selvää, että kirkon konservatiivisin pieni vähemmistö ajaa päinvastaisista intresseistään huolimatta tätä ikäryhmää yhä etäämmälle kirkosta. Harva nuori kokee voivansa samastua tämän konservatiivisen vähemmistön näkemyksiin. Moni heistä lisäksi kokee konservatiivista kantaa edustavien näkemykset sisäisesti ristiriitaisina ja kristillisen uskon ytimen vastaisina." (ss. 231-232)
Minä ymmärrän tämän niin, että tutkimuksen mukaan kirkossamme uskonkäsitys on yhtä tiukassa lukossa kuin Jeesuksen ajan juutalaisuudessa. Tuttuuden ja turvallisuuden vuoksi käytämme uskomme ilmaisemiseen sanoja, jotka on kirjoitettu Raamattuun ja uskontunnustukseemme. Emme kuitenkaan rohkene pohtia voisiko kaiken tai edes osan sanoa toisinkin. Eivät ylipapit ja lainopettajatkaan uskaltaneet miettiä uusiksi Samuelin kirjan kieltoa päästää sokeita ja rampoja temppeliin. He pitivät sananmukaisesti kiinni siitä mitä on kirjoitettu, vaikka tapahtumalla ei ollut enää mitään yhteyttä heidän aikansa sokeiden ja rampojen kanssa.
Kirkon päätöksenteko ja linjavalinnat eivät ole vain piispojen ja kirkolliskokousedustajien päätöksiä. Jeesus kutsui sokeat ja rammat muuttamaan oman aikansa juutalaista uskoa. Olisiko meistä oman aikamme ”sokeiksi ja rammoiksi” omassa kirkossamme?
Päivän evankeliumi ei pääty iloisesti. Jeesus jätti temppelin ja hänen myötään myös itse Jumala. Temppeli jäi tyhjäksi kuoreksi kunnes se noin 40 vuoden kuluttua hävitettiin raunioiksi. Olemmeko varmoja, ettei meille käy samoin kirkkojemme tyhjentyessä ihmisistä?
”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.” (Fil. 2:5) Jeesuksen koko elämä ja opetus rohkaisee meitä avaamaan lukkojamme. Lukkojen avaaminen vie meidät tielle, missä Jumalan uutta luova rakkaus kantaa meitä eteenpäin - silloinkin, kun olemme itse epävarmoja ja arkoja. Ei meidän tarvitse ymmärtää kaikkea. Jotain voi jättää Jumalallekin.
Palmusunnuntai kutsuu meitä ennakkoluulottomaan kohtaamiseen Jumalan kanssa. Saamme me aikuisetkin huutaa: ”Hoosianna Daavidin Poika!”
Jerusalemin temppeli poikkesi aika tavalla meille nykyisin tutuista kirkoista. Jos sijoitamme rahanvaihtajat ja kyyhkysenmyyjät oman kirkkomme arkkitehtuurin mukaiseen paikkaan, niin tänä päivänä heidän paikkansa olisi parkkipaikalla. Temppelialue jakaantui aikoinaan neljään alueeseen. Uloimmalla kehällä sijaitsi ”pakanoiden esipiha”, mihin kenellä tahansa terveellä ihmisellä oli vapaa pääsy. Seuraavaksi tuli ”naisten esipiha”, mitä edemmäs ei naisilla ollut asiaa. Täällä sijaitsivat uhriarkut, minne kerättiin meidän kolehtiamme vastaavat rahalahjoitukset. Viisi porrasta ylempänä sijaitsi ”miesten esipiha”. Ylin tasanne varsinaisen temppelin ympärillä oli ”pappien esipiha”. Kaiken keskellä sijaitsi itse temppeli, minne vain papeilla oli lupa mennä sisään. Temppelirakennuskin oli jaettu vielä kahteen osaan: ”pyhään” ja ”kaikkein pyhimpään”. Kaikkein pyhimpään sai mennä vain ylimmäinen pappi kerran vuodessa suurena sovintopäivänä.
Pakanoiden esipihalla kaupusteltiin uhrikyyhkysiä ja muita kulttitarvikkeita. Rahanvaihtajia tarvittiin vaihtamaan Roomalainen valuutta juutalaiseen, sillä vain tämä kelpasi pyhäkön maksuihin. Kyse oli siis käytännön sanelemasta tilanteesta. Helpompihan temppeliin tulijan oli ostaa tarvitsemansa kyyhkyset temppelin välittömästä läheisyydestä kuin raahata niitä jostain kauempaa. Samoin rahanvaihtokin oli käytännöllisempää vaihtaa siellä, missä siihen oli tarvetta. Juutalainen valuutta ei käynyt maksuksi missään muualla kuin temppelissä, joten tästä syystä rahanvaihtajien läsnäololle temppelin läheisyydessä oli kysyntää.
Jeesuksen suorittama puhdistus temppelissä herätti aikalaisissa melkoisen ristiriitaisia ajatuksia. Tämä näkyy myös Raamatun evankeliumeissa, missä eri evankelistat muistelevat tapahtumaa hieman eri tavoin. Matteuksella korostuu kauppiaiden asema, jolloin puhdistustoimenpiteessä voidaan nähdä kritiikkiä myös voitontavoitteluun perustuvaa käytäntöä vastaan. Jos Jeesus olisi tarkoittanut vain tätä, niin koko tapahtuma olisi jäänyt pian unohtuneeksi välikohtaukseksi.
Aikalaiset ymmärsivät kyllä, että Jeesuksen tähtäimessä oli huomattavasti vakavampi asia. Tyhjentäessään pakanoiden esipihan kaupustelijoista, rahanvaihtajista ja jopa pyhiinvaeltajista Jeesus kyseenalaisti samalla koko juutalaisen uskon keskeisimmän sisällön.
Kauppiaat ja rahanvaihtajat eivät tehneet temppelistä rosvojen luolaa, vaan sellainen siitä oli tullut, kun uskosta oli tullut ulkonaisiin muotoihin ja kivettyneisiin sanoihin lukkiutunut systeemi. Matteus antaa tästä esimerkin kertomalla sokeista ja rammoista, joilla ei ollut lupaa tulla edes pakanoiden esipihalle. Kielto perustuu 2. Samuelin kirjaan (5:8), missä kerrotaan Daavidin taistelusta jebusilaisia vastaan. Jebusilaiset vartioivat tuolloin Jerusalemia ja väittivät, että sokeat ja rammatkin pystyvät estämään Daavidin tulon kaupunkiin. Tästä suuttuneena Daavid antoi määräyksen pistää hengiltä nuo sokeat ja rammat, joita hän ei voi sietää.” Kertomus päättyy Samuelin kirjassa toteamukseen: ”Tämän vuoksi sanotaan: 'Sokeat ja rammat eivät pääse sisälle pyhäkköön.' ” Jeesuksen aikana tämä ymmärrettiin yhä voimassaolevana määräyksenä.
Kun temppelin pakanoiden esipiha oli tyhjennetty, Jeesus avasi ovet sokeille ja rammoille. Tämä oli asia, mikä loukkasi ylipappeja ja lainopettajia. Pelkkä kauppiaiden ja rahanvaihtajien ulosajaminen oli pientä häiriköintiä sen rinnalla, että nyt häpäistiin koko temppeli rikkomalla Raamatun* selvää kieltoa.
Sokeiden ja rampojen parantaminen temppelissä on selvä viittaus jo koittaneeseen pelastuksen aikaan. Tämän ymmärsivät vain ennakkoluulottomat lapset, jotka huusivat temppelissä ”Hoosianna, Daavidin Poika!” Ylipapit ja lainopettajat näkivät tässä vain Jumalan pilkkaa ja uskon perimmäisten arvojen maahan polkemista. Tämän vuoksi he kysyivät Jeesukselta: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?”
Kristittyinä suomalaisina meidän on helppo yhtyä evankeliumin kritiikkiin ylipappeja ja lainopettajia vastaan. Jokaisella rippikoulunsa käyneellä on luultavasti Raamatusta ainakin sen verran tietoa, että Uudessa testamentissa Jeesuksen vastustajia olivat juuri ylipapit, lainopettajat ja vielä fariseuksetkin. Koska he ovat vastustajia, niin kritiikki heitä kohtaan koetaan oikeutetuksi.
Mutta entäpäs jos onkin niin, että tänä päivänä myös meistä itsestämme havaitaan tuota samaa lukkiutunutta uskonasennetta, kuin ylipapeilla ja lainopettajilla kerrotaan olleen. Kestämmekö kritiikin ja korjaamme asennettamme? Vai suutummeko ja syytämme arvostelijaamme liian liberaalista raamatuntulkinnasta?
Meidän asenteitamme ja arvomaailmaamme on tutkinut MDC RISC International, joka on keskittynyt sosiokulttuurisiin selvityksiin. Tutkimuksen mukaan me suomalaiset nimittäin olemme taipuvaisia lukkiutuneisiin asenteisiin - olipa sitten kyse uskosta tai muusta elämään liittyvästä asiasta. Viime torstaina (20.4.) julkaistussa tutkimuksessa on haastateltu yli neljää tuhatta suomalaista. Näiden haastattelujen perusteella me suhtaudumme nihkeästi muutoksiin. Muutoksen sijaan meillä on taipumus kääntyä sisäänpäin ja välttää haasteita. Me emme jaksa innostua uuden luomisesta ja omakohtainen aloitteellisuus on vähäistä. (Lähde: Hämeen Sanomat 21.4.2006)
Sinänsä siinä ei ole mitään merkillistä eikä moitittavaa, että haluamme pitää kiinni siitä, mikä on tuttua ja turvallista. Rutiinit helpottavat elämää, kun usein toistuvia tilanteita ei tarvitse miettiä aina uusiksi. Tuttu liturgia kirkossa helpottaa messun ymmärtämistä. Tuttuudessa on paljon myönteistä voimaa, mutta on siihen kätkeytyy myös omat vaaransa. Meidänkin uskomme voi lukkiutua kivettyneiksi sanoiksi Jeesuksen ajan ylipappien ja lainopettajien tapaan. Tämän seurauksena Raamatusta poimitaan irrallisia lauseita, joilla perustellaan milloin mitäkin asiaa. Viime tiistaina (18.4.) TV2:ssa pidetty ”Jumala ilta” osoitti, että meilläkin on kirkoissamme omat ”sokeat ja rammat”, joita emme haluaisi uskoamme häpäisemään. Kun usko on kivettynyt sanoiksi, on vaikea keskustella varsinaisesta aiheesta ilman että joku loukkaantuu ja alkaa puhua uskosta luopumisesta.
Tällä hetkellä elämme kirkossa tilanteessa, missä meidänkin esipihoillamme käy kova kuhina. Tällä kertaa pöytiä ei ole kaatamassa Jeesus, vaan ne kaatuilevat omien jäsentemme rynnätessä ulos kirkosta eroamalla. Kati Niemelän** tutkimus kirkosta eroamisen syistä on pöydät kaatavaa luettavaa. Tutkimus osoittaa kirkon karkottavan luotaan monia vähemmistöihin kuuluvia ja antavan heille kokemuksen henkilökohtaisesta kelpaamattomuudesta ja sopimattomuudesta kirkon piiriin. Näin Niemelä kirjoittaa: "Tilanteet, joissa kirkko näyttäytyy vahvana ja yksiselitteisenä auktoriteettina ovat omiaan vieraannuttamaan erityisesti nuoria aikuisia kirkosta. Sen sijaan kirkolta kaivataan yksilöllisen elämän ja sen vaikeuksien ymmärtämistä ja henkilökohtaisella tasolla kohtaamista. Monessa pettymyksessä on kyse viime kädessä siitä, että kirkko on näyttäytynyt kovana ja kylmänä totuuden omistajana. Kirkosta eronneiden nuorten aikuisten kokemusten perusteella on selvää, että kirkon konservatiivisin pieni vähemmistö ajaa päinvastaisista intresseistään huolimatta tätä ikäryhmää yhä etäämmälle kirkosta. Harva nuori kokee voivansa samastua tämän konservatiivisen vähemmistön näkemyksiin. Moni heistä lisäksi kokee konservatiivista kantaa edustavien näkemykset sisäisesti ristiriitaisina ja kristillisen uskon ytimen vastaisina." (ss. 231-232)
Minä ymmärrän tämän niin, että tutkimuksen mukaan kirkossamme uskonkäsitys on yhtä tiukassa lukossa kuin Jeesuksen ajan juutalaisuudessa. Tuttuuden ja turvallisuuden vuoksi käytämme uskomme ilmaisemiseen sanoja, jotka on kirjoitettu Raamattuun ja uskontunnustukseemme. Emme kuitenkaan rohkene pohtia voisiko kaiken tai edes osan sanoa toisinkin. Eivät ylipapit ja lainopettajatkaan uskaltaneet miettiä uusiksi Samuelin kirjan kieltoa päästää sokeita ja rampoja temppeliin. He pitivät sananmukaisesti kiinni siitä mitä on kirjoitettu, vaikka tapahtumalla ei ollut enää mitään yhteyttä heidän aikansa sokeiden ja rampojen kanssa.
Kirkon päätöksenteko ja linjavalinnat eivät ole vain piispojen ja kirkolliskokousedustajien päätöksiä. Jeesus kutsui sokeat ja rammat muuttamaan oman aikansa juutalaista uskoa. Olisiko meistä oman aikamme ”sokeiksi ja rammoiksi” omassa kirkossamme?
Päivän evankeliumi ei pääty iloisesti. Jeesus jätti temppelin ja hänen myötään myös itse Jumala. Temppeli jäi tyhjäksi kuoreksi kunnes se noin 40 vuoden kuluttua hävitettiin raunioiksi. Olemmeko varmoja, ettei meille käy samoin kirkkojemme tyhjentyessä ihmisistä?
”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.” (Fil. 2:5) Jeesuksen koko elämä ja opetus rohkaisee meitä avaamaan lukkojamme. Lukkojen avaaminen vie meidät tielle, missä Jumalan uutta luova rakkaus kantaa meitä eteenpäin - silloinkin, kun olemme itse epävarmoja ja arkoja. Ei meidän tarvitse ymmärtää kaikkea. Jotain voi jättää Jumalallekin.
Palmusunnuntai kutsuu meitä ennakkoluulottomaan kohtaamiseen Jumalan kanssa. Saamme me aikuisetkin huutaa: ”Hoosianna Daavidin Poika!”
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
*Puhun tässä ymmärrettävyyden vuoksi Raamatusta, vaikka tuohon aikaan sellaista ei ollut. Ylipappien ja lainopettajien Raamattuna olivat profeetalliset kirjoitukset ja Mooseksen kirjat.
**Kati Niemelä: Vieraantunut vai pettynyt? Kirkosta eroamisen syyt Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 95, 2006.
**Kati Niemelä: Vieraantunut vai pettynyt? Kirkosta eroamisen syyt Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 95, 2006.
3.4.06
Olen ylittänyt rajan!
Olen vihdoinkin ylittänyt itse itselleni asettamani rajan. Pitkään muhinut referaatti sai tänään sanallisen muodon ja se on nyt lähetetty eteenpäin. Itse kirjoittamisessa ei lopulta mennyt kovin kauaakaan, mutta muhimisvaihe kesti ja kesti. Jatkuisi se kai vieläkin, jos en olisi tarttunut itseäni niskasta ja alkanut kirjoittaa. Ehkäpä tarinat paroni Münchausenista ovatkin totta! Ainakin hänen esimerkkinsä kuinka voi nostaa itsensä upottavasta hetteiköstä (tai mistä se nyt olikaan) näytti toimivan. Hänellä oli vielä hevonenkin mukana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)