Hyvät blogiystävät ja kaikki muutkin! Joulun viettomme
on nyt alkanut. Jos kellä on ollut kiireitä, niin nyt ne ovat takanapäin. Myös
sille, joka vasta nyt havahtuu joulun viettoon, hänellekin on joulu jo
koittanut.
Olitpa yksin tai perheen tai ystävien parissa. Joka tapauksessa joulun sanoma kuuluu myös sinulle.
Joulun evankeliumi (Luuk. 2: 1-14) kertoo Jumalasta, joka tulee meidän luoksemme.
Sehän tarkoittaa, että meidän ei tarvitse edes osata mennä hänen luokseen. Me
saamme vain olla ja kuunnella.
Kuunteleminen on vastaanottamista. Niin tekivät myös kedon
paimenet, jotka tulivat yllätetyiksi lammaslaumojensa keskellä. Betlehemin
asukkaat nukkuivat. Heistä ei kerrota, mutta tuskinpa yöllinen tapahtuma jäi
heiltä huomaamatta. Uutinen seimeen syntyneestä lapsesta saavutti heidät
viimeistään aamulla. Tarkoittihan enkeli sanomansa koko kansalle. Tänä päivänä
siitä puhuttaisiin heti aamuTV:n uutisissa.
Jouluevankeliumi ei sisällä ensimmäistäkään vaatimusta.
Evankeliumissa enkelin viesti on selkeä: ”Älkää pelätkö!”
Vaikka elämä kuinka pelottaisi,
vaikka kuolema olisi koskettanut läheltä,
vaikka rakkaus olisi loppunut pettymyksiin,
vaikka yksinäisyys on yhä useamman seuralainen,
vaikka usko tuntuu olevan itsestä hyvin kaukana,
- ei ole syytä pelkoon.
Pelko lamaannuttaa. Pelko tekee epävarmaksi. Pelko sokaisee
ja vie kohti näköalattomuutta. Siksi kannattaa kuunnella enkelin viestiä:
”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.
Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus,
Herra.”
Tämä sanoma on kuin kirkkaasti loistava tähti. Tämä tähti
loistaa koko vuoden seuraavaan jouluun asti ja taas joulusta jouluun.
Tänään täällä kirkossa saamme rukoilla, että joulun tähden
hehku saisi johdattaa meitä läpi elämän. Silloin tie on oikea. Se on ainoa
oikea, koska siinä ei ole pelkoa.
Pelon sijaan tämä tie on täynnä ihmettelyä.
Tällä tiellä minua itseäni on kuluneena adventtina puhutellut
arkkipiispamme Kari Mäkisen jouluruno, jonka hän kirjoitti 25 vuotta sitten
(Hämärässä kypsyy aamu, 1986). Runo kuuluu näin:
Ja tapahtui niinä päivinä,
kun hämärän suruverkko lepäsi kaupungin päällä,
kun kadunkulmissa jaettiin mitattua totuutta,
kun ihmisten kohina hiljeni ja maailma
alkoi olla valmiiksi selitetty,
tapahtui,
että paimenet tulivat vuorilta keskellä yötä,
huilun valoisat äänet satojen seinien läpi.
Varovasti he astuivat ruskeaa lunta,
Kylmien öitten kovettamilla käsillään tarttuivat
kädestä,
kertoivat paimenlauluista paksulla äänellä
lapsesta
joka oli
syntynyt.
Ja katso: puhe vahvistui puista,
Tuuli kuljetti sanoja, harmaat linnut huusivat
Ja kaikki jotka sen kuulivat
ihmettelivät.
Joulun tähti ei ole minnekään kadonnut eikä enkelin viesti
ole laannut. Se on yhä vieläkin kuultavissa: ”Älkää pelätkö!”
Saat siis panna pelkosi pois ja seurata tähteä. Se loistaa
juuri sinulle – meille jokaiselle.
Tätä toivon ja rukoilen sinulle.
Jouluterveisin
Kimmo Hurri
