Pyhän Laurin kirkko
Janakkala
19.02.2017
Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”
Onko mikään ihme, että meidän on usein vaikea ymmärtää Raamattua, kun jo Jeesuksen omatkin oppilaat olivat usein ihan pihalla siitä mistä Jeesus puhui. Heidän keskinäinen kummastelunsa ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” osoittaa, että heidän kirjaimellinen tulkintansa Jeesuksen sanoista oli johtanut heidät täysin harhaan. Aiemmin tässä samassa evankeliumin kertomuksessa samarialainen nainen ymmärsi Jeesuksen puhuvan tavallisesta, kaivosta ammennettavasta vedestä, kun tämä oli puhunut elävästä vedestä. Käsiteellä ”elävä vesi” on kaksi merkitystä: se voi olla kaivosta kannettua vettä mutta Jeesus antaa sille taivaallisen merkityksen asiaa sen kummemmin selittämättä. Väärinymmärryksen mahdollisuus on siis mitä ilmeisin.
-->
Huomattavaa on se, että samassa kertomuksessa väärinymmärrys
nostetaan esiin kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla tilanne on sama: Jeesus
sanoo jotakin ja kuulija ymmärtää hänen sanansa kirjaimellisesti. Onko vika
kuulijassa vai Jeesuksen puheessa?
Oppilailla oli nälkä ja he halusivat syödä. He odottivat
ruokapöytään myös Jeesusta.
Jeesus puhui ruuasta ja hänen oppilaansa kuulivat sanat
sanoina, joiden merkitys oli heille aivan toinen kuin mistä Jeesus oikeasti
puhui.
Sanojen tasolla Jeesus ja hänen oppilaansa puhuivat samasta
asiasta, mutta asiatasolla he puhuivat aivan eri asiasta.
Miten käy meille, kun luemme Raamattua? Taivaallinen puhe on
Raamatussa kirjoitettu näkyviin meidän ihmisten käyttämillä sanoilla, joita
käytämme normaalisti omassa puhekielessämme. Jokaisella sanalla on oma merkityksensä.
Muutenhan me emme voisi ymmärtää toisiamme. Mutta onko meille tutuilla sanoilla
aina sama merkitys Raamatussa? Päivän evankeliumin kertomus soittaa, että ei
välttämättä. Raamatun sanoja ei voi aina ymmärtää yksi yhteen meidän omien
sanojemme kanssa.
-->
Evankeliumin herättämä huomio sanojen eri merkityksistä on
tosi ajankohtainen. Juuri nythän meillä on kirkossa vastassamme haaste: miten
me ymmärrämme Sanaa. Eduskunta hylkäsi perjantaina Aito avioliitto ryhmän aloitteen,
jolla pyrittiin kumoamaan maaliskuussa voimaan astuva uusi avioliittolaki. Äänestyksen
lopputulos näyttää jakavan meitä kristittyjä kahteen vastakkaiseen leiriin. Ne,
jotka kannattavat Aito avioliitto ryhmän aloitetta, perustelevat mielipiteensä
kirjaimellisesti Raamatun sanalla. Mutta myös vastapuoli vetoaa Raamattuun. Eri
mieltä olevat osapuolet puhuvat samoilla sanoilla mutta aivan eri merkityksessä.
Tällaista tilannetta kutsutaan pattitilanteeksi. Se ei sellaisenaan etene
mihinkään – paitsi kiivaaseen ja voimia kuluttavaan riitaan.
Uskonto ja politiikka ovat keskustelunaiheina tulenarkoja. Kumpikin
ovat hyviä keinoja saada aikaan repivä riita. Kristittyinä meillä on kova
kiire sanoa se ”oikea vastaus” toistamalla Raamatusta löytämämme sanat. Tuleeko
kenellekään mieleen, että saatamme olla kuin nuo Jeesuksen oppilaat – puhumme
ruuasta ja samaan aikaan olisi tarkoitus puhua jostain ihan muusta.
Yhtenä ratkaisuna syntyneen vastakkainasettelun purkamiseen kirkkohallitus
on valmistellut kunnioittavan keskustelun mallia. Sen tavoitteena on, että me
eri tavalla ajattelevat ihmiset oppisimme ymmärtämään toistemme ajatuksia. Näin
pyritään rakentavaan keskusteluun, jossa on lupa olla eri mieltä sovun
rikkoontumatta.
Jeesushan itse näyttää toimivan evankeliumissa kunnioittavan
keskustelun mukaisesti. Hän ei ryhtynyt väittelemään oppilaidensa kanssa heidän
täysin päinvastaisesta tavasta tulkita hänen sanojaan. Hänen oppilaansa saivat
pitää omat ajatuksensa ja samalla rauhassa ihmetellä mistä Jeesus oikein puhuu.
Minua tämä rohkaisee luottamaan siihen, että Jumalalla on tilaa meidän
hämmennyksellemme. Kristityn elämä ei ole oman ymmärryksen varassa vaan Jumalan.
Hän on meidät kutsunut ja hänen me olemme, vaikka emme sitä aina
ymmärtäisikään.
Myös Raamatun ymmärtämisessä me olemme hänen varassaan. Emme
omassamme. Sana voi avautua joskus tavalla, mihin emme ole tottuneet. Sana
avautuu yhdessä sitä jakaessamme. Sana rohkaisee meitä kuuntelemaan toinen
toisiamme – myös niitä, joiden elämässä sanoilla on eri merkitys kuin meillä.
Hämmennytään mieluummin yhdessä kuin kulutetaan voimiamme kirjaimeen, joka
kuolettaa.
-->
Ja sitten vielä yksi asia.
”Nuorempana luulin, että
ihminen pystyy muuttumaan, kun hän vain rukoilee Jumalaa. Että mitään muuta ei
tarvitakaan, ei omia voimia eikä yrityksiä. Luultavasti olin kuullut jonkun
kertovan niin, ja minä uskoin. Ehkä en osannut rukoilla oikealla tavalla.
Ainakin olin rukousten jälkeen sama oma itseni, vähän surullisempi ehkä, huonon
uskoni kanssa kasvotusten. Vuosien kuluessa olen ymmärtänyt, että ihmisen kasvu
on useimmiten hidasta ja aika vaivalloista.”
Tuntuuko
tämä tutulta? Ainakin tässä on jotain itselle hyvin tuttua. Olen kuullut monen
aikuisen kertovan omaa tarinaansa melkein samoin sanoin.
Sana on meihin kylvetty, mutta yksin Jumala tietää koska
sato on valmis korjattavaksi. Vain hänellä on myös tiedossa se, millaista
kasvua hän meiltä odottaa. Jokaisella meistä on oma paikkamme ja aikamme.
Mitä sitten, jos…
Kasvan hitaasti.
Aikani on pitkällistä
kärsivällisyyttä.
Kaikesta kasvan mikä
osakseni tulee.
Mikään kaste ei ole
liian äkillinen,
mikään halla liian
ankara.
Kasvan pimeydestä
mistä nousen.
Kasvan valosta jossa
huojun.
Kasvan myrskystä mikä
lävitseni käy.
Muuttumaan pakotan
jokaisen voiman,
ylöspäin tahdon
ojentaa varteni.
Kestä salaman,
hehkuvan kuumuuden, rankkasateen.
Tiedän vain, että
minun täytyy kasvaa.
(Aune Mäkinen, Yksinäinen seetri)
Tässä runoilija kokee kasvun pakkona – ”minun täytyy kasvaa”.
Näin me ihmiset sen usein koemme. Jumalan sanan valossa kasvu on kuitenkin
mahdollisuus – me saamme kasvaa. Meille on annettu kasvualustaksi usko, toivo
ja rakkaus.
Yksin
ei kukaan kasva, eivät lapset eivätkä aikuiset. Eikä syyllisyydestä kasva
kukaan, ei myöskään pelosta tai huonouden tunteesta käsin. Sen tähden meille on
annettu lupaus kasvaa luottamuksesta ja armosta. On lupa kylvää ja kastella,
kerta toisensa jälkeen, viljellä hyvää elämää joka aamu uudella armolla.
Omia
voimia saa käyttää ilolla. Tehdä työtä ja heittäytyä Herran huomaan, molempia.
Salassa
kasvaa, talvimullan alla muhii. Kyllä kevät tulee. Lapset oppivat. Elämä
muuttaa. Jumala kasvattaa.
Kello vain pysähtyi,
älä välitä siitä nyt,
näin on hyvä.
Mikään ei ole
turhempaa kuin tieto
ajan loppumisesta.
Se lamauttaa.
Säilytä minuutesi,
varjele päiviäsi
pelolta.
Elämä auttaa kyllä. (Aune Mäkinen)
Jumalan tahdon täyttäminen ja hänen sanansa mukaan eläminen
ei tarkoita oikeassa olemista. Se ei ole virheettömyyttä. Meillä on lupa
hämmentyä. Me saatamme tehdä virheitä. Välillä me eksymme ties minne. Mutta
silti juuri meille on valmistettu tie. Tuolla tiellä me emme pysy oman
ymmärryksemme varassa. Siksi Kristus syntyi maailmaan.
Hämmennyksemme osoittaa, että tarvitsemme elämässämme
Jumalan läsnäoloa. Sykarin kaivolle tuli elämän pahasti kolhima samarialainen
nainen. Ei hänkään ymmärtänyt mitään Jeesuksen puhuessa elävästä vedestä, mutta
silti hän sai kokea iloa, joka muutti koko elämän. Väärinymmärtäjä kohtasi
armon ja sai vastaanottaa itselleen ilon.
