Evankeliumi Matteuksen mukaan 11: 25-30 + Psalmi 19
Olen saanut lähes vuoden kulkea psalmin 19 viitoittamalla
tiellä. Ihan yksin en tätä tehnyt. Seuranani oli yhteensä 39 muuta ihmistä
kahdessa erilaisessa ryhmässä. Viimeinen ryhmä alkoi maaliskuussa ja siinä
ohjeenamme oli etsiä yhdessä hyväksyvää ja armollista katsetta psalmin
viitoittamalla tiellä. Kun elokuun puolivälissä päätimme noin puolivuotisen
matkamme, huomasimme kulkeneemme vahvasti kohti päivän evankeliumin esiin
nostamaa lapsenmielisyyttä. Me aikuiset löysimme uudelleen sen minkä lapsi osaa
jo luonnostaan: leikin ja kuplivan ilon. Yhden matkalaisen sanoin: ”On ollut
uskomattoman turvallista olla täällä! Viimeinen jakso heittäytymisineen
leikkiin ja luottamukseen teki hyvää ja hoiti syvältä aiemmin tulleita
haavoja.”
Päivän evankeliumi alkaa lauseella: ”Minä ylistän
sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja
oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.” Ehkäpä Jeesuksella oli näin
sanoessaan mielessä Psalmi 19, joka alkaa näin:
Taivaat
julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle,
yö julistaa yölle.
Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä, jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla,
maanpiirin yli merten ääriin.
Viisaus
tarvitsee puhetta ja oppineisuus paljon sanoja. Tällä kaikella on oma
paikkansa. Mutta jos pitää kiinni vain sanoista ja niiden muodostamista
määritelmistä, niin Jumalan ilmoitus jää vaillinaiseksi. Jumala on ilmoittanut
meille itsensä Jeesuksessa Kristuksessa eikä Jeesusta ei voi ymmärtää
pelkästään sanoin määrittelemällä. Ja jos ei ymmärrä Jeesusta ei ymmärrä
evankeliumiakaan, sillä sekään ei psalmin 19 mukaan ole puhetta, ei sanoja eikä
ääntä, jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla.
Olen silti
tarvinnut sanoja ja viisauttakin. Jos en olisi koskaan tutustunut minua
viisaamman pastori Miikka Anttilan paljon sanoja sisältävään teologian estetiikkaa
avaavaan tutkimukseen, olisin ollut paljon epävarmempi opas näissä mainituissa ryhmäprosesseissa.
Onhan siinä tiettyä ristiriitaisuutta, että tarvitsin ensin paljon sanoja ja
viisautta voidakseni ymmärtää uskon todellisuuden olevan luonteeltaan
läpikotaisin esteettinen – juuri sitä, mitä psalmi 19 alussa kuvaa.
Esteettisyyden havainnointiin ja kokemiseen sanat ovat voimattomia. Lapset sen ymmärtävät
luonnostaan. Me aikuiset sivuutamme esteettisyyden järkeväksi kokemallamme
ajattelulla.
Tarvitsemme
kyllä sanoja mutta ilman luottamusta ne ovat tyhjää täynnä.
Takaisin päivän
evankeliumiin: ”Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin
Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.”
Mitä tämä
tarkoittaa? Kyse on siitä, että meidän tietomme Jumalasta ja Jeesuksesta on
aina hyvin vajavaista. Apostoli Paavali ilmaisee asian, että me katselemme kuin
arvoitusta, joka selviää vasta sitten kun olemme perillä. Ja jos Poika eli
Jeesus jollekin meistä ilmoittaa jotain Jumalasta, niin se tapahtuu ilman
puhetta, ilman sanoja ja ilman korvin kuultavaa ääntä. Näin arvoitus säilyy.
Evankeliumista
saa helposti käsityksen, että on olemassa joku (ehkä vain yksi henkilö), joka
saa tietää Jumalasta enemmän kuin muut: ”Isää ei tunne kukaan muu kuin Poika ja
se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” Tällainen tulkinta johtaa ja on
johtanutkin siihen, että aina silloin tällöin esiin nousee joku yksilö, joka
saa itseään sokeasti seuraavan seuraajakunnan. Yhden tai harvalukuisen eliitin
haltuun uskottu Jumalan ilmoitus johtaa väistämättä katastrofiin – enemmin tai
myöhemmin. Yksi tällainen profeetta oli Maria Åkerblom, joka kuoli Helsingissä
vuonna 1981. Hän kokosi eläessään suuren seuraajajoukon, joiden elämä meni
lopulta enemmän tai vähemmän sivuraiteille. Mariasta tehdään parhaillaan
elokuvaa, jossa ennakkotietojen mukaan paneudutaan pohtimaan paitsi Mariaa
ihmisenä myös sitä, mikä sai monet antamaan itsensä sokeasti Marian armoille.
Vastakohdan
Maria Åkerblomin ja muiden näennäisen helpoille ratkaisuille tarjoaa uskontofilosofian
professori Sami Pihlström kirjassaan ”Ota elämä vakavasti – Negatiivisen
ajattelija opas” Kirjan nimi on provosoiva ja sillä piikitellään nykyisin niin
suosittuja elämäntaito-oppaita, joissa luvataan parempaa elämää ja onnea. ”Kun
esitetään liian helppoja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin, hälytyskellojen
pitäisi alkaa soida”, sanoo Sami Pihlström. Ja saman varoituksen kuulemme
Matteuksen evankeliumissakin:
”Vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he
tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista,
valitutkin harhaan. Tämän minä
olen teille nyt ennalta ilmoittanut. Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla
autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa',
älkää uskoko sitä.” (Matt. 24:24)
Jumala
ilmoittaa itsensä aina seurakunnalle – meille kaikille yhdessä. Siksi me
tarvitsemme toinen toisiamme. Näin sen toi ilmi eräs kurssilainen elokuussa
päättyneessä ryhmässäkin: ”Hyvin tärkeää kokonaisuudessa oli myös jakaminen.
Muiden ajatusten kuuleminen teki prosessista turvallisen ja myös matkasta
syvemmän, en ole ajatusteni kanssa yksin vaan yhdessä muiden kanssa, turvassa
Jumalan kasvojen edessä.” Seurakunta on olemassa sitä varten, että me yhdessä
rohkaisemme toinen toisiamme tien kulkijoina. Tie saattaa näyttäytyä meille
jokaiselle hieman erilaisena, mutta se ei saa olla ole este jakamiselle eikä yhdessä
kulkemiselle.
Päivän
evankeliumi päättyy kutsuun lepoon. Tässä lepokutsussa on vain se kummallinen
piirre, että samalla kehotetaan ottamaan ies harteille.
Ieshän oli
veto- tai kantolaite, jonka avulla härkä tai härkäpari veti kuormaa tai
maatalousvälinettä. Ikeellä kannettiin ennen myös vettä kaivosta.
Kuvaannollisessa
merkityksessä ”ikeen alle pakottaminen” tarkoittaa alistamista. Antiikin
kulttuureissa oli tapana pakottaa kukistettu vihollinen alittamaan symbolinen
ies, joka muodostettiin keihäistä tai miekoista. Tätähän näkee nykyäänkin usein
sotilaallisissa häissä, joissa hääpari kulkee sotilaiden muodostamaa kujaa
pitkin miekkojen alitse.
Ei
kuulosta kovin houkuttelevalta levolta, jos siihen liittyy samalla raatamista
tai alistumista. Evankeliumi näyttäisi siis kutsuvan työn ja kuormien
uuvuttamia lepoon ja samalla näitä uupuneita kehotetaan ottamaan ies väsyneille
harteille. Näinkö on?
Mutta ei
huolta. Matteus antaa evankeliumissaan ikeelle uuden merkityksen. Ies on
lempeyttä ja nöyryyttä. Se on jotakin, mitä voimme oppia vain Jeesukselta. Oppiminen
on sitä, että uskallamme olla hämmentyneitä, uskallamme erehtyä emmekä lamaannu
virheiden pelossa. Ies saattaa varjostaa elämäämme mutta samalla se kuitenkin
myös paljastaa meille valon, joka luo toivoa ja rohkeutta ja antaa meille
levon.
Leonard Cohenin laulun sanoin:
Forget your perfect offering
There is a crack, a crack in everything
That’s how the light gets in.
Unohda
pyrkimyksesi olla täydellinen
On
olemassa särö, kaikessa on särö
Ja juuri
siitä valo pääsee sisään
Jeesuksen ies on hyvä kantaa ja hänen kuormansa on
kevyt. Kuormathan jätettiin jo Golgatan ristille ja ies on sitä varten, että muistaisimme
mistä saamme levon.
Lepo on tarjolla meille kaikille, jotka olemme
väsyneitä, rikkinäisiä ja epäonnistuneita. Lepoa tarjotaan meille kaikille,
joille kristinuskon ihanteet tuntuvat olevan tavoittamattomissa.
Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn
ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”
Tähän saamme lapsenomaisesti
luottaa. Sinä kelpaat.
