Saparon laavu Janakkalassa

Janakkalassa on ainakin 9 laavua. Kulkemisen kannalta edustettuna ovat molemmat ääripäät. Löytyy laavu, jonne on kohtalaisen vaikea löytää ja sitten on myös laavuja, jonne voi ajaa vaikka autolla viereen (jos saa siihen maanomistajalta luvan). Muutamalle laavulle joutuu kulkemaan hakkuuaukion poikki tai ainakin sen viertä, mutta itse laavut sijaitsevat kauniilla paikalla.

Saparon laavu sijaitsee Mallinkaisten järven Saparonlahdella. Siitä nimi. Laavulle on kaksi reittiä. Toisessa joutuu ajamaan metsäautotietä kohtalaisen pitkän matkan ja  parkkipaikalta on noin 15 minuutin kävelymatka. Me valitsemme reitiksemme sen toisen, jossa laavulle mennään kävellen. Tällöin auto jätetään Löyttymäentien varteen. Tämä saattaa olla haastavaa ilman paikallistuntemusta, koska parkkipaikkoja ei ole.

Itse pidän enemmän tästä metsäpolusta 

kuin yllä mainitusta metsäautotiereitistä. 

Mutta jos on liikkeellä isohkon seurueen kanssa, 

niin metsäautotie on ainoa vaihtoehto.

Saparonlahti

Jos jää kantaisi, niin tästä olisi lyhyt matka laavulle.

Laavu on suoraan edessä oikealla näkyvän niemenkärjen takana.

Mutta mikäs on tässä kävellessä!

Metsäreitti avautui, kun tämän puron yli rakennettiin silta.

Tätäkin voisi joku uskalikko käyttää siltana,

mutta varsinainen silta on tästä vielä hiukan eteenpäin.

Talvinen puro on kaunis.

Tässä on kulkijan hyvä hetkeksi pysähtyä.

Myrsky on kaatanut puita polun yli.

Vielä vähän matkaa niin saavumme sillalle.

Silta yli kauniin virran

Polku sillan jälkeen jatkuu tästä,

vaikka ei siltä näytä.

Joskus tästä pääsee kuivin jaloin. Ei tänään.

Polun ylittävä oja laskee puroon,

jonka juuri ylitimme.

Saimme kulkea metsässä, jossa yöllä satanut lumi oli peittänyt polun.

Polku oli kuitenkin selvästi (?) näkyvillä.

Meillä oli mukana termoskahvit. 

Sytytimme kuitenkin pienen

nuotion tunnelmaa tuomaan.

Metsäretkillä on tärkeää hyvät eväät

ja hyvä seura.

Laituri odottaa kesää.

Saparonlahti

Mieli virkistyneenä on hyvä lähteä paluumatkalle.

Samaa reittiä palatessa näkee asioita, 

jotka tullessa ohitti huomaamatta.

Rauhoittava puronäkymä.

Juuri tässä kohtaa puro solisi

mukavasti sillan alla.

Örön marraskuu 2020 - Örö Island in November 2020

P 59° 48,06′  I 22° 18,01′ 

 Örö on ollut sotilaskäytössä Venäjän vallasta alkaen aina vuoteen 2005 asti, jolloin puolustusvoimien toiminta saarella lakkasi. Entiset puolustusvoimien käytössä olleet rakennukset ovat nykyisin matkailukäytössä. Saarelta löytyy majoitusta moneen makuun. Vilkas vierasvenesatama takaa, että myös ravitsemuspalveluita löytyy ainakin veneilykauden aikana. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Saarelle pääsee myös ilman omaa venettä. Yhteysalus lähtee Kasnäsistä.

Örö sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa Kemiönsaaren kunnassa. Saari kuului aiemmin Hiittisten ja myöhemmin Dragsfjärdin kuntaan ennen kuntaliitoksia.

Kasnäsin satama

Retkiryhmämme valmistautuu lähtöön.

Örön satama

Yhteysalus Sissel toi saareen toisen ryhmän.

Örössa on useita polkuja.

Kesäisin saaren maisemahuollosta vastaavat naudat ja lampaat. 

Kuva on otettu laidunalueelta satamaa vastapäätä.

Marraskuussakin riitti ihmettelemistä erilaisten luonnonilmiöiden äärellä.

Suurin osa ihmisistä retkeilee saaristossa vain kesäaikaan,

mutta minusta myös muut vuodenajat ovat saaristossa upea kokemus.

Ennen tätä maisemaa vartio tykki. Nyt tykin päällä näkee usein 

lintubongareita kaukoputkineen.

Nämä muistuttavat hobbitien majoja.

Totuus lienee jotain muuta.

Aamuiset pilvet

Aamun aurinko kultasi metsän.

Riippusilta

Örön länsirantaa

Örössä riittää hiekkarantaa.

Aallot ovat siivilöineet rannat paikoin hyvin kivikkoisiksi.

Tuuli on taiteillut monista puista hyvin näyttäviä.

Auringon pilkistys pilvien lomasta.

Syksy on sateista aikaa ja sen huomasi.

Toisinaan polku oli täysin veden vallassa.

Örö on sen verran iso saari, että sen sotilasmenneisyys 

ei onneksi hallitse koko maisemaa. 

Halukkaille löytyy kyllä tykkejä ihan riittävästi katsottavaksi.

Syksyisin on päästävä meren rantaan!

Jo yli kaksikymmentä vuotta retki meren rantaan on kuulunut olennaisena osana minun ja vaimoni elämään. Tämä vuosi näytti aluksi olevan poikkeus Jäihän meiltä väliin jo merelliset kevät- ja kesäretketkin. Polte päästä meren ääreen kävi kuitenkin lopulta niin kovaksi, että syyskuun jälkipuoliskolla oli pakko pakata laukut ja lähteä. Suuntana oli vanha tuttu Kemiön saari - tällä kertaa ajattelimme tutustua saaren niihin osiin, joissa emme olleet vielä käyneet.

1. päivä

Pehmeä lasku meren  ääreen.

Pysähdyimme lounaalle Teijossa ja päätimme

ruokailun jälkeen jaloitella ja kiertää kylän

tuntumassa olevan luontopolun.

Teijon luontopolku on lyhyt - vain reilut 2 kilometriä.

Polku poikkesi Sahajärven rannalle ja varsinkin alkumatka

oli täynnä mielenkiintoista nähtävää.

Råvikin torppa

Pedersån rantatiellä.

Kolme yötä Råvikin torpassa on menneiden aikojen taikaa.

Viihdyimme ja nautimme torpan rauhoittavasta

tunnelmasta.

100 metrin päästä torpasta sijaitsee isäntäväen rantasauna, 

joka oli vapaasti käytettävissämme. Vanha ja tunnelmallinen 

sauna tarjosi meille hyvät löylyt.

2. päivä

Aamun valjettua lähdimme tutustumaan 

Purunpään tuoreeseen luonnonsuojelualueeseen. 

Matkailuesitteestä luemme:

"Purunpään majesteetilliset kalliot ja ikiaikaiset metsät 

sopivat erinomaisesti päiväretkikohteeksi niille, 

jotka haluavat löytää omat polkunsa."

Kävelimme noin kolmisen kilometriä metsäautotietä 

kunnes otimme suunnan kohti Finnvikeniä.

Mielessä oli matkailuesitteen houkutteleva lause:

"Finnvikenin rannalta löytyy risti, jonka tarkoitus on 

opastaa ja suojella merenkävijöitä."

Hetken tähyiltyäni löysin etsimäni.

Ristin kalliolle on pystyttänyt Codinu-seura.

Seura on perustettu jo keskiajalla, mutta 

paljon muuta siitä sitten tiedetäkään.

En ole löytänyt mistään selityksiä 

ristissä oleville kirjaimille.

Purunpään luonnonsuojelualueella ei ole nuotiopaikkoja, 

joten hetken ristiä ihmeteltyämme ryhdyimme katsomaan 

kartasta sopivaa paikkaa termoskahveille.

Sydämen muotoinen lampi ristin lähellä ei ole ehkä sattumaa!

Eväät syötyämme jatkoimme matkaa. Hetken mietimme lähtisimmekö 

kohti Purunpään eteläosaa, missä oli ollut Glasberget. Sieltä olisi avautunut 

hienot maisemat kohti Höägsåraa. Päätimmer kuitenkin jättää nuo maisemat 

seuraavaan kertaan. Suuntasimme rantaa seuraillen kohti pohjoista.

Purunpäähän on ilmeisesti tulossa myös merkitty polku, 

jota lähdimme seuraamaan. 

Löydätkö kuvasta puna-keltaista polkumerkintää? 

Maastossa noiden alustavien merkkien näkeminen oli välillä tosi vaikeaa. 

Osa merkeistä oli tippunut maahan, osan oli tuuli tuivertanut lähes olemattomiin 

ja oli kiinni puissa, jotka myrskytuuli oli kaatanut maahan.

Polku näkyi hyvin vain metsäisissä kohdissa. 

Kallioilla sitä oli lähes mahdotonta havaita.

Ei siis turhaan ole sanottu, 

että Purunpää sopii niille, jotka haluavat 

löytää omat polkunsa.

Ikiaikaiset männyt ovat pienestä koostaan huolimatta 

useamman sata vuotta vanhoja.

Kuin yksi hius muuten kaljulla kalliolla!

Kallion notkelmat keräävät sadevettä ja 

hiljalleen ne soistuvat.

Sama lampi toisesta suunnasta.

Kuljimme rannan tuntumassa ja aina välillä 

nousimme ylös, mistä oli huikaisevat näköalat.

Hamnholmenin loisto ohjaa merenkulkijoita.

Tässä reittimme alkoi laskeutua alas kohti merta.

Ranta näkyvissä!

Purunpään rannat ovat luonnontilassa. 

Rannoilla kasvaa paikoin muualta jo kadonneita rantakasveja. 

Kulje siis näillä rannoilla varoen!

Vielä kerran ylös maisemaa ihailemaan.

Metsän hattupäinen polunvahti.

Ryssvikenin lähellä oli erityisen kaunis ranta. 

Jäljistä päätellen sen ovat monet muutkin huomanneet. 

Nyt rannalla oli näkyvästi esillä taulut, joissa 

kerrotaan mikä luononnsuojelualueella on luvallista 

ja mikä ei.

Poikkesimme välillä rannalta metsän siimekseen.

Västan land

Jotain näihin maisemiin jää itsestä 

ja jokin jälki jää lähtemättömästi mielen sopukoihin.

Tänne täytyisi päästä uudelleen!

3. päivä

Vaihdetaan maisemaa 

ja lähdetään Brantbergenille.

Brantbergen on Råvikin torpan lähin 

kalliovuori.

Maisemat ovat täältäkin upeat.

Brantbergen on huomattavasti vaikeakulkuisempaa 

kalliomaastoa kuin Purunpää.

Tällaiset louhikot kiertää suosiolla kauempaa.

Brantbergenin taakse laskeuduttuamme maasto 

oli jo helpommin kuljettavaa. Löysimme vähän myös 

puolukoita ja sieniä.

Korbbole vattenkvarn i Tappo.

Vanha mylly Tappon kylässä voisi kertoa monta

tarinaa.

Mylly on merkitty Maanmittauslaitoksen maastokarttaan. 

Kartan avulla tänne löytää mutta parkkipaikan löytäminen 

onkin sitten toinen juttu. 

Mylly on Sagalundin museon hoidossa.

4. päivä

On tullut aika hyvästellä torppa 

ja kiittää ystävällistä isäntäväkeä mukavasta

yösijasta.

Kemiön kirkko syksyn väriloiston keskellä.