10.1.10

1. loppiaisen jälkeinen sunnuntai


Matt. 3: 13–17


Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: »Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!» Mutta Jeesus vastasi hänelle: »Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.» Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.


Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.»



Jeesus sanoi Johannekselle: ”Näin meidän on tehtävä.” Johannes yritti vastustella, mutta taipui lopulta kastamaan Jeesuksen.

Näin ensimmäisestä tuli viimeinen. Synnitön otti syntisen osan. Jumalan Poika alensi itsensä ihmiseksi. Ihminen kastoi Jumalan Pojan.

”Näin meidän on tehtävä.”

Johanneksen kaste oli parannuksen kaste. Hän kastoi vain ne, jotka tunnustivat syntinsä. Johanneksen kaste merkitsi julkista tunnustautumista syntiseksi.

”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Tässä Johanneksen kysymyksessä Jeesukselle voimme kuulla myös varhaisten kristittyjen hämmennystä, kun he yrittivät ymmärtää miksi Jeesus toimi niin kuin toimi.

Matteuksen evankeliumin alussa todetaan Jeesuksen syntyneen juuri siten, kuin profeetta Jesaja siitä kirjassaan kertoo. Idän tietäjien kerrotaan käyneen kumartamassa Jeesus-lasta nähtyään hänen tähtensä. Evankeliumin alku pohjustaa vakuuttavasti Jeesuksen erityisyyttä ja sitten yhtäkkiä koko arvojärjestys kiepsautetaan nurin niskoin. Eipä siis ihme, että aikalaiset ihmettelivät.

Emme taida olla mekään asiassa yhtään viisaampia. Olisi meillekin helpompaa, jos Jeesus olisi ollut selkeästi sitä mitä hänen sanotaan olleen - Jumalan Poika.

Huomattavasti luontevampaa olisi jatkaa eteenpäin siitä millä Matteus evankeliuminsa aloittaa ja jättää koko Johannes -episodi väliin. Näin me tekisimme. Ainakin siltä näyttää.

”Koulutoverit ristivät Umarin ”paaviksi”, sillä nuorukainen puhui usein uskostaan.” Tästä hartaasta uskovaisesta tuli ajan myötä itsemurhapommittaja, joka yritti räjäyttää lentokoneen, jossa oli 289 matkustajaa. Umar ei nähnyt elämässä vaihtoehtoja, sillä maallistuminen näytti uhkaavan hänen unelmaansa puhtaasta uskosta. Kohtelias, älykäs ja innokas nuori mies päätyi järkyttävään yritykseensä vain siksi, että hänellä oli kiire palauttaa jumalallinen järjestys maailmaan.

Jeesus toimi toisin kuin Umar. Jeesuksella ei ollut kiire. Hänellä oli aikaa toimia toisin kuin odotettiin.

Me hermostumme, kun asiat eivät suju niin kuin odotamme. Kun Jumalakin näyttää viivyttelevän, tartumme itse ohjaksiin ja yritämme väkisin puhdistaa maailmaa kaikesta siitä pahasta, minkä koemme esteeksi Jumalan toiminnalle.

Uuden testamentin mukaan Jeesuksen ajan lainopettajat toimivat juuri näin. He laativat monimutkaisia säädöksiä säätelemään ihmisten arkea. Syy tähän oli se, että odotettu Messias tulisi jos maailma olisi riittävän puhdas. Pyrkiessään puhtauteen lainopettajat onnistuivat vain sälyttämään ihmisten harteille taakkoja, jotka olivat raskaita kantaa. Niin raskaita, että he eivät itsekään voineet niitä oikeasti noudattaa, vaikka niin uskottelivat. (Luuk. 11:46)

Mutta Jeesus toimi toisin. Häntä pilkattiin ”syömäriksi ja juomariksi, publikaanien ja muiden syntisten ystäväksi”. (Matt. 11:19) Jeesuksella oli aikaa kohdata juuri ne ihmiset, jotka hänen aikansa puhdasoppineet kiersivät kaukaa. Lainopettajat opettivat, että syntinen saastuttaa synnillään myös puhtaat. Siksi syntisiä piti karttaa. Tämän uskomuksen Jeesus halusi murtaa omalla käytöksellään.

Jeesuksen toiminta alkoi ja loppui nöyrtymisellä. Jeesus aloitti julkisen tointansa ottamalla vastaan Johanneksen kasteen. Näin tehden hän oli kuin kuka tahansa syntinen ihminen. Hän päätti julkisen toimintansa ristillä, minne kaikkein pahimmat synnin tekijät lopulta joutuivat.

Kasteen jälkeen ”taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen”. Jeesus tiesi kutsumuksensa, mutta tiesivätkö muut? Hän ei vastannut niitä odotuksia, jolla juutalaiset odottivat taivaallista vapauttajaa. Hänen omat oppilaansakin olivat koko ajan epävarmoja, jopa hämmästyttävän tietämättömiä Jeesuksen toiminnan tarkoituksesta. Asia alkoi selvitä heille vasta pääsiäisen tapahtumien jälkeen. Silti Jeesuksella oli aikaa. Hän ei kiirehtinyt.

Elokuvassa Postia pappi Jaakobille minua puhuttelee juuri tuo kärsivällinen ajan antaminen toiselle, vaikka se koville ottaakin. Elokuvassa sokea pappi Jaakob kutsuu luokseen armahduksen saaneen elinkautisvanki Leilan. Virallisesti tehtävänä on toimia kirjeiden lukijana ja vastata niihin sanelun mukaan. Mutta Jaakob on ollut tiiviissä kirjeenvaihdossa Leilan sisaren Liisan kanssa ja ilmeisesti tarkoitus on koko ajan saattaa sisarukset taas yhteen. Kaikki Liisan kirjeet ovat pinossa yöpöydällä kuin odottamassa Leilaa. Jaakob ei kuitenkaan anna kirjeitä ennen kuin Leila on siihen itse valmis. Tämä odotus ottaa kuitenkin koville ja pappi Jaakob masentuu kokiessaan epäonnistuneensa tehtävässään. Leilan käytös vain pahentaa pappi Jaakobin tilaa. Lopulta pappi Jaakob murtuu, mutta kaiken keskelläkin hänellä säilyy pieni luottamuksen kipinä siihen, että sittenkin Jumala on kaikessa läsnä. Jotain tästä luottamuksesta välittyy Leilallekin ja hän avautuu. Leila saa sisarensa lähettämät kirjeet luettavakseen.

Pappi Jaakob täytti saamansa tehtävän niin kun Jeesuskin olisi sen tehnyt. Hänellä oli aikaa, vaikka inhimillisesti katsoen aikaa oli vähän. Mutta kiirehtimällä hän olisi pilannut koko touhun. Leilan ja hänen sisarensa Liisan jälleennäkemiselle ei olisi käynyt mahdolliseksi.

Näin Jumala toimii toisin. Vaikka se koville joskus ottaakin, niin siihen meidän on luottaminen.

Kaste on meille näkyvä merkki Jumalan tavasta toimia. Kaste on kuin ajan antamista meille, jotka emme näe itsessämme kasteen vaikutuksia. Jumalalla on kuitenkin aikaa. Kasteessa Jumala kutsuu meitä yhteyteensä eikä tätä kutsua koskaan peruta. Tästä me saamme pitää kiinni uskoen ja luottaen. Vaikka me itse otamme usein etäisyyttä, niin Jumala kuitenkin pitää kiinni ja on lähellä. Jumalalla on aikaa.

Tähän saamme luottaa. Näin meidän on tehtävä.