Lumivuoret ikkunan takana alkoivat hiljalleen ahdistaa. Pihanpuolen ikkunoista ei ole pitkään aikaan näkynyt muuta kuin valkoista lunta. Ei puita, ei lintuja, ei oravia eikä naapureita. Oli siis pakko tarttua lapioon ja käydä hikiseen puuhaan. Olihan se vähän hölmön tuntuista puuhaa siirtää lumikasaa toiseen paikkaan. Lopputulos oli kuitenkin vaivan arvoinen. Ikkunamaisema avartui. Enää ei ole sellaista oloa, että olisi jäänyt kuin johonkin loukkuun.
Samalla sitä tuli miettineeksi omaa mielen maisemaakin. Sinnekin kertyy helposti kaikenlaisia "lumivuoria" estämään näkymiä. Miten mielellään sitä käpertyykään omiin oloihinsa luullen sitä koko totuudeksi. Suostuminen siihen, että elämä on muutakin kuin mitä minulla on, merkitsee mielen "lumivuorten" raivaamista. Ei se aina niin helppoa ole, mutta suosittelen lämpimästi. Jos ei yksin siihen pysty, niin kannattaa kysyä apua.
Jos et ole vielä huomannut, niin liike lähtee todellakin lantiosta. Kokeilepa, niin löydät liikkumiseenkin aivan uuden ulottuvuuden. :-)
