Joh.
4: 39–42
Monet tuon Samarian
kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.”
Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin,
ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen
kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko
vain sinun puheesi perusteella. Me
olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman
pelastaja.”
Kuluneella
viikolla silmiini osui pieni uutinen lehdessä. Kaksi suomalaista veljestä on
perustanut Syntimittari veripalvelun. Aivan vakavissaan he väittävät, että
ihmisen syntisyys voidaan mitata verinäytteen avulla. Veljesten mukaan synti
näkyy veressä ja sen ilmenemismuotona on veren kuivuminen valkoiseksi.
Autuailla ja muilla synnittömillä sen sijaan veri kuivaa puhtaan punaiseksi.
Tätä väitettään he perustelevat Jesajan kirjan kohdalla, jossa Jumala sanoo: ”Vaikka teidän syntinne ovat
verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat
purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.”
Syntimittari on
hyvä osoitus siitä, mihin kaikkeen voi päätyä irrottamalla yksittäisiä
raamatunlauseita irti asiayhteydestään. Syntimittarin ongelma on myös sinä, että
oikeasti syntiä ei voi osoitella sormella että se on tuossa. Jos synti olisi
jotain noin yksinkertaista, niin tämä maailma olisi huomattavasti erilainen.
Moni ongelma poistuisi pelkällä verenvaihdolla!
Sen sijaan päivän
evankeliumissa Jeesus ratkoo ihmisenä elämisen usein sekavaa vyyhtiä aivan
toisella tavalla. Evankeliumi on oikeastaan vain loppusoa laajemmasta
kertomuksesta, jossa Jeesus kohtaa Syykarin kaivolla naisen. Tuosta
kohtaamisesta alkaa tapahtumien vyöry, jonka lopputuloksen voimme lukea alussa
olevasta evankeliumista.
Merkillepantavaa
on, että koko kertomuksessa (Joh. 4: 1-42) ei mainita kertaakaan sanaa ”synti”. Silti
naisen elämä muuttuu aivan eri mittakaavassa kuin mihin syntimittarin
verikokeella päästäisiin. Jeesus ei missään vaiheessa osoittele sormellaan kuin
syyttäen. Hän vain keskustelee ja kuuntelee. Tuon keskustelun aikana nainen
ikään kuin katsoo peilistä omaa sisintään. Ehkä ensimäisen kerran elämässään
hän uskaltaa tehdä sen rehellisesti ja pelkäämättä. Nainen kokee tulleensa kuulluksi
ja nähdyksi.
Mikä
oli naisen todistus? Hän kertoi Jeesuksen tunteneen hänet läpikotaisin. Hänen
ei enää tarvinnut esittää jotakin sellaista mitä hän ei ollut. Hänen ei
tarvinnut hävetä itseään ja sitä mitä hänelle oli elämässä tapahtunut. Ehkäpä
jatkossa nainen uskaltauisi kaivolle normaaliin aikaan yhdessä muiden naisten
kanssa. Nainen koki vapautuvansa kahleistaan saadessaan olla oma itsensä ja
tulla hyväksytyksi juuri sellaisena. Tästä nainen kertoi Samarian kaupungin
asukkaille.
Syntimittarin verikokeita tärkeämpää meille olisi tulla
kosketetuksi. Että Sana saisi koskettaa meitä tavalla joka vapauttaa ja
rohkaisee. Tuo Sanan kosketus avaa meissä elävän veden virrat, josta Jeesus
sanoo:
”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.
Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen
elämän vettä.”
Jumalan sanan kosketetuksi tuleminen ei tarkoita
horjumatonta uskoa. Ihmisen kokemana usko näyttäytyy usein kaipuuna jonnekin,
josta ei oikein itsekään tiedä minne. Mutta onneksi meidän ei tarvitse
tietääkään. Riittää, kun Jumala tietää.
Jesajan kirjassa tämä sanotaan näin:
“Aina kun olet eksymässä tieltä,
milloin
oikeaan, milloin vasempaan,
sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
– Tässä on
tie, kulkekaa sitä.”
Usko on luottamista tähän. Samarialainen
nainen sai kaivolla huomata, että hänellekin on olemassa tie, jota hän saa
kulkea häpeämättä ja pelkäämättä. Se oli iso asia ihmiselle, joka oli tottunut
välttelemään muita ja käyttämään sivupolkuja, jottei joutui kohtaamaan muita
ihmisiä.
Evankeliumi lupaa jokaiselle:
“Tässä on
tie, kulkekaa sitä.”
