26.1.14

Lyhyt saarna tärkeästä aiheesta


Joh. 4: 39–42
Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”


Kuluneella viikolla silmiini osui pieni uutinen lehdessä. Kaksi suomalaista veljestä on perustanut Syntimittari veripalvelun. Aivan vakavissaan he väittävät, että ihmisen syntisyys voidaan mitata verinäytteen avulla. Veljesten mukaan synti näkyy veressä ja sen ilmenemismuotona on veren kuivuminen valkoiseksi. Autuailla ja muilla synnittömillä sen sijaan veri kuivaa puhtaan punaiseksi. Tätä väitettään he perustelevat Jesajan kirjan kohdalla, jossa Jumala sanoo: Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.”

Syntimittari on hyvä osoitus siitä, mihin kaikkeen voi päätyä irrottamalla yksittäisiä raamatunlauseita irti asiayhteydestään.  Syntimittarin ongelma on myös sinä, että oikeasti syntiä ei voi osoitella sormella että se on tuossa. Jos synti olisi jotain noin yksinkertaista, niin tämä maailma olisi huomattavasti erilainen. Moni ongelma poistuisi pelkällä verenvaihdolla!

Sen sijaan päivän evankeliumissa Jeesus ratkoo ihmisenä elämisen usein sekavaa vyyhtiä aivan toisella tavalla. Evankeliumi on oikeastaan vain loppusoa laajemmasta kertomuksesta, jossa Jeesus kohtaa Syykarin kaivolla naisen. Tuosta kohtaamisesta alkaa tapahtumien vyöry, jonka lopputuloksen voimme lukea alussa olevasta evankeliumista.

Merkillepantavaa on, että koko kertomuksessa (Joh. 4: 1-42) ei mainita kertaakaan sanaa ”synti”. Silti naisen elämä muuttuu aivan eri mittakaavassa kuin mihin syntimittarin verikokeella päästäisiin. Jeesus ei missään vaiheessa osoittele sormellaan kuin syyttäen. Hän vain keskustelee ja kuuntelee. Tuon keskustelun aikana nainen ikään kuin katsoo peilistä omaa sisintään. Ehkä ensimäisen kerran elämässään hän uskaltaa tehdä sen rehellisesti ja pelkäämättä. Nainen kokee tulleensa kuulluksi ja nähdyksi.

Mikä oli naisen todistus? Hän kertoi Jeesuksen tunteneen hänet läpikotaisin. Hänen ei enää tarvinnut esittää jotakin sellaista mitä hän ei ollut. Hänen ei tarvinnut hävetä itseään ja sitä mitä hänelle oli elämässä tapahtunut. Ehkäpä jatkossa nainen uskaltauisi kaivolle normaaliin aikaan yhdessä muiden naisten kanssa. Nainen koki vapautuvansa kahleistaan saadessaan olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena. Tästä nainen kertoi Samarian kaupungin asukkaille.

Syntimittarin verikokeita tärkeämpää meille olisi tulla kosketetuksi. Että Sana saisi koskettaa meitä tavalla joka vapauttaa ja rohkaisee. Tuo Sanan kosketus avaa meissä elävän veden virrat, josta Jeesus sanoo:

”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”

Jumalan sanan kosketetuksi tuleminen ei tarkoita horjumatonta uskoa. Ihmisen kokemana usko näyttäytyy usein kaipuuna jonnekin, josta ei oikein itsekään tiedä minne. Mutta onneksi meidän ei tarvitse tietääkään. Riittää, kun Jumala tietää.

Jesajan kirjassa tämä sanotaan näin:

“Aina kun olet eksymässä tieltä,
milloin oikeaan, milloin vasempaan,
 sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
– Tässä on tie, kulkekaa sitä.”

Usko on luottamista tähän. Samarialainen nainen sai kaivolla huomata, että hänellekin on olemassa tie, jota hän saa kulkea häpeämättä ja pelkäämättä. Se oli iso asia ihmiselle, joka oli tottunut välttelemään muita ja käyttämään sivupolkuja, jottei joutui kohtaamaan muita ihmisiä.


Evankeliumi lupaa jokaiselle:
 “Tässä on tie, kulkekaa sitä.”