08.03.205
Joh. 8: 46-59
Jeesus sanoi:
”Kuka
teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi
ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te
ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.”
Juutalaiset
sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö
asia olekin niin?” Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä
kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on
toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun
sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
Juutalaiset
sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on
kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun
sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin
isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä
luulet olevasi?”
Jeesus
vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen.
Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne.
Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin,
etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän
kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä
minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.”
Juutalaiset
sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!”
Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä
olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä.
Evankeliumissa keskustelevat Jeesus ja häntä vastustavat
juutalaiset. Käydyssä keskustelussa osapuolet eivät kohtaa toisiaan. Jeesus
puhuu yhtä ja hänen juutalaiset vastustajansa toista.
Tällainen ohipuhuminen on valitettavan yleistä. Erityisesti
silloin, kun tunteet ovat pinnassa ja keskusteltava asia koskettaa itseä
jostakin hyvin syvältä, niin silloin on vaikea kuunnella mitä toinen oikeasti
sanoo. Oikeastaan koko meidän kirkkohistoriamme on täynnä tällaisia
ohipuhumisen hetkiä ja nyt ekumeenisissa keskusteluissa yritetään korjata sitä
mikä korjattavissa on. Mutta vaikeaa se on!
Tyypillistä tällaisissa ohipuhumisen tilanteissa on evankeliumissakin
esiin nouseva ilmiö: kun sanat loppuvat, ryhdytään etsimään kiviä joilla
heitellä toista. Tällainen kivien heittely ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu
tilanteeseen. Jeesuskaan ei tarttunut kiviin, vaan käveli pois tilanteesta ja
keskustelun lopputulos jäi vaille ratkaisua. (Jostain syystä tämä Jeesuksen
pois käveleminen on rajattu päivän evankeliumin ulkopuolelle.)
Jos keskitymme vain näihin Johanneksen evankeliumin 14
jakeeseen, niin sen sanoma meille voitaisiin lyhyesti tiivistää vaikka näin:
Jos yhteyttä toiseen ei löydy ja keskustelu menee ohipuhumiseksi, niin älä jää
kiistelemään sanoista. Kävele pois ja anna tunteiden rauhoittua.
Evankeliumissa käyty kiistakeskustelu ei itse asiassa koske
vain sitä mistä siinä juuri sillä hetkellä sanoin kiistellään. Kysymys on
kaikesta siitä mitä Jeesus opetti ja edusti olemassaolollaan.
Jeesuksen vastustajille Jeesus oli henkilö, joka pyrki
romuttamaan kaiken sen, mitä he olivat oppineet tuntemaan Jumalasta ja hänen
tahdostaan.
Viime kädessä kiistassa oli kyse siitä millaiset ihmiset
Jumala hyväksyy yhteyteensä.
Avain evankeliumiin löytyykin tämän 3. paastonajan
sunnuntain latinankielisestä nimestä ”Oculi” – ”silmät”. Se tulee
evankeliumikirjassa tälle sunnuntaille antamasta johdantolauseesta ”Minun
silmäni katsovat alati Herraa, hän päästää jalkani ansasta.” (Ps. 25:15)
Päivän evankeliumin kiistan alku on siinä, ketkä saavat
katsoa luottavaisesti Herraa ja ketkä saavat synninpäästön – keiden jalat Jumala
päästää ansasta. Jeesuksen vastustajat vetosivat Jumalan Sanaan niin kuin he
olivat sen ymmärtäneet. Heidän mukaansa ihmisen täytyi ensin taipua lain alle
eli noudattaa Jumalan lakia ja vasta sitten lähestyä Jumalaa. Syntisillä ei
ollut mitään sijaa Jumalan edessä.
Jeesus taas opetti aivan toisin. Hän kutsui Jumalaa Isäksi,
jonka syli oli avoin kaikille ikään ja ihmiseen katsomatta. Jeesuksen
seurustelu syntisten kanssa oli hänen vastustajilleen täysin käsittämätöntä.
Tästä näkökulmasta me voimme tunnistaa päivän evankeliumissa
tilanteen, missä me tämän päivän kristitytkin valitettavan usein huomaamme
olevamme. Helposti ajaudumme kiistelemään siitä kuka on kelvollinen kristitty
ja kuka ei. Papin viran avaaminen naisille saa yhä edelleen monet kaivelemaan
kiviä. Eduskunnan hyväksymä parisuhdelaki on tuonut kirkkoomme tilanteen, jossa
keskustelu jo valmiiksi tulehtunut kivien heittelyn tasolle.
On niin perin helppoa tuomita toisten ajatukset ja olla
niistä närkästynyt. On kiehtovampaa etsiä toisesta pahaa kuin havaita se hyvä,
mitä hänessä myös on. Pahaa puhumalla saa helposti kerättyä itselle
innostuneita tukijoita. Tämä näkyy erityisen hyvin sosiaalisessa mediassa
(Facebookissa ja Twitterissä). Siellä kielteiset asiat saavat huomattavasti
enemmän huomiota kuin myönteiset. Ovathan elokuvissakin ”pahikset”
kiinnostavampia kuin ”hyvikset”.
Kaisa Raittila kirjoittaa Kirkko ja Kaupunki –lehden
kolumnissa: ”Paha on kuin eläin, joka haistaa pelon. Pelko antaa pahalle vallan
nousta niskan päälle. Juuri siksi henkien ja tautien manaajien pakeille on
jonoa, mutta lempeää armoa tarjoavassa kirkossa tyhjää.”
Tuossa samaisessa psalmissa 25, missä puhutaan ”minun
silmistäni”, siellä tuodaan esiin myös Jumalan silmät, joilla hän katsoo
armollisesti meihin. Jumalan katse vapauttaa meidät häpeästä, syyllisyydestä ja
kaikesta siitä, mikä meitä painaa. Jumalan katseen alla me saamme vapauden.
Päivän evankeliumin äärellä olemme samalla myös diakoniatyön
ytimen äärellä. Diakoniahan merkitsee avun viemistä sinne, minne mikään muu apu
ei yllä. Käytännössähän tämä on juuri niiden ihmisten kohtaamista, jotka me
muuten ohitamme ikään kuin heitä ei olisikaan. Diakonityö on hyvän etsimistä
sieltä, missä muut tahot eivät näe mitään tai jos näkevät, niin näkevät vain
itse aiheutettuja ongelmia, joissa ei ole tarvetta auttaa.
Näin laajemmassa yhteydessä tarkasteltuna päivän
evankeliumista paljastuukin kuin sisään kirjoitettuna kysymys: Kumman puolella
olet? Ärsyyntyvien vai kuuntelevien?
Oletko mieluummin niitä, jotka näkevät kaikkialla vain
mieltä ärsyttävää pahaa ja tuomittavaa. Tässä mielentilassa ollaan mieluummin
ärsyyntyneitä kuin kuuntelevia. Ärsyyntynyt ihminenhän ei kykene kuuntelemaan
muuta kuin oman ärsytyksensä.
Vai oletko niitä, jotka luottavaisesti katsovat pahalta
tuntuvia asioita kohti ja ottavat niistä selvää kuunnellen ja avoimesti
havainnoiden?
Jeesus antoi meille esimerkin. Pahaa ei voiteta taistelemalla
vaan rakastamalla. Ja vaikka juuri tämä ärsytti Jeesuksen vastustajia, niin
evankeliumin tarkoitus on rohkaista meitä löytämään psalmin luottavainen
asenne:
”Minun silmäni katsovat alati Herraan,
hän päästää jalkani ansasta.” (Ps. 25:15)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti