8.3.15

Saarnasin P. Laurin kirkossa Janakkalassa * I preached in St. Laurent's Church in Janakkala


08.03.205


Joh. 8: 46-59

Jeesus sanoi:
    ”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.”
    Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?” Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?”
    Jeesus vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä.


Evankeliumissa keskustelevat Jeesus ja häntä vastustavat juutalaiset. Käydyssä keskustelussa osapuolet eivät kohtaa toisiaan. Jeesus puhuu yhtä ja hänen juutalaiset vastustajansa toista.

Tällainen ohipuhuminen on valitettavan yleistä. Erityisesti silloin, kun tunteet ovat pinnassa ja keskusteltava asia koskettaa itseä jostakin hyvin syvältä, niin silloin on vaikea kuunnella mitä toinen oikeasti sanoo. Oikeastaan koko meidän kirkkohistoriamme on täynnä tällaisia ohipuhumisen hetkiä ja nyt ekumeenisissa keskusteluissa yritetään korjata sitä mikä korjattavissa on. Mutta vaikeaa se on!

Tyypillistä tällaisissa ohipuhumisen tilanteissa on evankeliumissakin esiin nouseva ilmiö: kun sanat loppuvat, ryhdytään etsimään kiviä joilla heitellä toista. Tällainen kivien heittely ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu tilanteeseen. Jeesuskaan ei tarttunut kiviin, vaan käveli pois tilanteesta ja keskustelun lopputulos jäi vaille ratkaisua. (Jostain syystä tämä Jeesuksen pois käveleminen on rajattu päivän evankeliumin ulkopuolelle.)

Jos keskitymme vain näihin Johanneksen evankeliumin 14 jakeeseen, niin sen sanoma meille voitaisiin lyhyesti tiivistää vaikka näin: Jos yhteyttä toiseen ei löydy ja keskustelu menee ohipuhumiseksi, niin älä jää kiistelemään sanoista. Kävele pois ja anna tunteiden rauhoittua.

Evankeliumissa käyty kiistakeskustelu ei itse asiassa koske vain sitä mistä siinä juuri sillä hetkellä sanoin kiistellään. Kysymys on kaikesta siitä mitä Jeesus opetti ja edusti olemassaolollaan.

Jeesuksen vastustajille Jeesus oli henkilö, joka pyrki romuttamaan kaiken sen, mitä he olivat oppineet tuntemaan Jumalasta ja hänen tahdostaan.

Viime kädessä kiistassa oli kyse siitä millaiset ihmiset Jumala hyväksyy yhteyteensä.

Avain evankeliumiin löytyykin tämän 3. paastonajan sunnuntain latinankielisestä nimestä ”Oculi” – ”silmät”. Se tulee evankeliumikirjassa tälle sunnuntaille antamasta johdantolauseesta ”Minun silmäni katsovat alati Herraa, hän päästää jalkani ansasta.” (Ps. 25:15)

Päivän evankeliumin kiistan alku on siinä, ketkä saavat katsoa luottavaisesti Herraa ja ketkä saavat synninpäästön – keiden jalat Jumala päästää ansasta. Jeesuksen vastustajat vetosivat Jumalan Sanaan niin kuin he olivat sen ymmärtäneet. Heidän mukaansa ihmisen täytyi ensin taipua lain alle eli noudattaa Jumalan lakia ja vasta sitten lähestyä Jumalaa. Syntisillä ei ollut mitään sijaa Jumalan edessä.

Jeesus taas opetti aivan toisin. Hän kutsui Jumalaa Isäksi, jonka syli oli avoin kaikille ikään ja ihmiseen katsomatta. Jeesuksen seurustelu syntisten kanssa oli hänen vastustajilleen täysin käsittämätöntä.

Tästä näkökulmasta me voimme tunnistaa päivän evankeliumissa tilanteen, missä me tämän päivän kristitytkin valitettavan usein huomaamme olevamme. Helposti ajaudumme kiistelemään siitä kuka on kelvollinen kristitty ja kuka ei. Papin viran avaaminen naisille saa yhä edelleen monet kaivelemaan kiviä. Eduskunnan hyväksymä parisuhdelaki on tuonut kirkkoomme tilanteen, jossa keskustelu jo valmiiksi tulehtunut kivien heittelyn tasolle.

On niin perin helppoa tuomita toisten ajatukset ja olla niistä närkästynyt. On kiehtovampaa etsiä toisesta pahaa kuin havaita se hyvä, mitä hänessä myös on. Pahaa puhumalla saa helposti kerättyä itselle innostuneita tukijoita. Tämä näkyy erityisen hyvin sosiaalisessa mediassa (Facebookissa ja Twitterissä). Siellä kielteiset asiat saavat huomattavasti enemmän huomiota kuin myönteiset. Ovathan elokuvissakin ”pahikset” kiinnostavampia kuin ”hyvikset”.

Kaisa Raittila kirjoittaa Kirkko ja Kaupunki –lehden kolumnissa: ”Paha on kuin eläin, joka haistaa pelon. Pelko antaa pahalle vallan nousta niskan päälle. Juuri siksi henkien ja tautien manaajien pakeille on jonoa, mutta lempeää armoa tarjoavassa kirkossa tyhjää.”

Tuossa samaisessa psalmissa 25, missä puhutaan ”minun silmistäni”, siellä tuodaan esiin myös Jumalan silmät, joilla hän katsoo armollisesti meihin. Jumalan katse vapauttaa meidät häpeästä, syyllisyydestä ja kaikesta siitä, mikä meitä painaa. Jumalan katseen alla me saamme vapauden.

Päivän evankeliumin äärellä olemme samalla myös diakoniatyön ytimen äärellä. Diakoniahan merkitsee avun viemistä sinne, minne mikään muu apu ei yllä. Käytännössähän tämä on juuri niiden ihmisten kohtaamista, jotka me muuten ohitamme ikään kuin heitä ei olisikaan. Diakonityö on hyvän etsimistä sieltä, missä muut tahot eivät näe mitään tai jos näkevät, niin näkevät vain itse aiheutettuja ongelmia, joissa ei ole tarvetta auttaa.

Näin laajemmassa yhteydessä tarkasteltuna päivän evankeliumista paljastuukin kuin sisään kirjoitettuna kysymys: Kumman puolella olet? Ärsyyntyvien vai kuuntelevien?

Oletko mieluummin niitä, jotka näkevät kaikkialla vain mieltä ärsyttävää pahaa ja tuomittavaa. Tässä mielentilassa ollaan mieluummin ärsyyntyneitä kuin kuuntelevia. Ärsyyntynyt ihminenhän ei kykene kuuntelemaan muuta kuin oman ärsytyksensä.

Vai oletko niitä, jotka luottavaisesti katsovat pahalta tuntuvia asioita kohti ja ottavat niistä selvää kuunnellen ja avoimesti havainnoiden?

Jeesus antoi meille esimerkin. Pahaa ei voiteta taistelemalla vaan rakastamalla. Ja vaikka juuri tämä ärsytti Jeesuksen vastustajia, niin evankeliumin tarkoitus on rohkaista meitä löytämään psalmin luottavainen asenne:

”Minun silmäni katsovat alati Herraan,
hän päästää jalkani ansasta.” (Ps. 25:15)

Rukoilkaamme tällaista luottamusta itsellemme.