Luuk. 24: 1-12
Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.
Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?
Kysymys kuvaa hyvin meidän ihmisten toimintatapaa. Me haemme
ratkaisua sieltä mistä meistä itsestä tuntuu luonnolliselta sitä etsiä. Naiset etsivät Jeesusta haudasta, sillä
sinnehän hänet ristiltä vietiin. Mistäpä muualta he olisivat osanneet Jeesusta
etsiä?
Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Tämä kysymys
paljastaa eron ihmisen ja Jumalan välillä.
Brysselin tapahtumat tekivät kuluneesta piinaviikosta
todellisen piinaviikon. Koko Eurooppa havahtui pelkoon. Missä räjähtää
seuraavaksi? Joidenkin mielestä olemme sodassa, jossa vastapuolta on
rangaistava viimeisen päälle tai mieluimmin tuhottava kokonaan.
Tämä on ihmisen tapa toimia: kun minua lyödään, niin minulla
on oikeus lyödä takaisin. Jeesuksen kehotus kääntää toinenkin poski lyötäväksi
kaikuu kuuroille korville. Brysselin pommien keskellä se tuntuu jopa
irvokkaalta. Silti - Jumalan näkökulmasta tämä on kuin etsisi elävää kuolleiden
joukosta.
Pääsiäisen tapahtumat, Jeesuksen tie ristille on Jumalan
vastaus vihaan. Inhimillisesti ajatellen ristintie oli Jeesuksen alistumista
vihalle. Olisihan hän voinut turvautua Jumalan kaikkivoivaan valtaan ja
nujertaa vastustajansa voimalla. Mutta sitä hän ei tehnyt. Hän toimi toisin.
Jeesuksen ristin merkityksen voisi tiivistää vaikka kansalaisoikeustaistelija Martin Luther Kingin sanoin:
Pimeys ei voi karkottaa pimeyttä,
Vain valo voi tehdä sen.
Viha ei voi karkottaa vihaa,
Vain rakkaus voi tehdä sen.
Me kysymme missä on Jumala silloin, kun jotain ikävää
tapahtuu? Miksi hän ei käytä voimaansa ja estä kauheuksia tapahtumasta?
Jeesuksen ristintie vastaa näihin kysymyksiin. Jumala on
juuri siellä, missä nämä kaikki kauheudet tapahtuvat.
Jeesus naulittiin ristille, koska me ihmiset haluamme niin.
Jokainen räjähtänyt pommi, jokainen vihamielinen ajatus tai teko, jokainen
pystytetty raja-aita erottamaan ihmisiä – kaikki nämä ovat nauloja, joilla
Jeesus naulittiin ristille. Pahuus ei ole joku muu meidän ulkopuolellamme.
Pahuus on jokaisessa meissä.
Terroritekojen tarkoitus on lietsoa keskuuteemme pelkoa. Ne
houkuttavat meitä kyräilemään toinen toisiamme ja erityisesti niitä, joiden
juuret ovat Euroopan ulkopuolella. Lähellämme tapahtuvien terroritekojen
tavoitteena on saada kristityt ja muslimit vihaamaan toisiaan. Jos tässä
onnistutaan, niin olemme lähteneet etsimään elävää kuolleiden joukosta. Olemme
langenneet meille asetettuun ansaan.
Raamatussa
hepreankielinen vastine parannusta tarkoittavalle sanalle merkitsee kokonaisvaltaista Jumalan,
lähimmäisen ja itsen puoleen kääntymistä. Se on koko elämän suunnan ja
tarkoituksen muuttamista. Jeesuksessa näemme julistajan, joka ei haastanut vain
uskomusten tai käytöksen muuttamiseen. Jeesus kutsuu kääntymään kaiken
sen puoleen, joille olemme kääntäneet selkämme ja kaikkien niiden puoleen, jotka
olemme hylänneet. Siksi kääntymys on kuin katsoisi syvyydet paljastavaan
peiliin. Ei tunnu hyvältä havaita olevansa itsekin osallinen maailman
julmuuteen.
Parannuksen
myötä seuraava katumus tarkoittaa itsensä hyväksymistä. Katuva katsoo itseään
sellaisena kuin itse on. Armo on uskallusta hyväksyä itsensä.
Parannuksen
teko on sitä, että alamme armon voimistamina etsiä elävää elävien joukosta –
sitä, että uskallamme nähdä toinen toisissamme ja kaikissa Eurooppaan
virtaavissa pakolaisissa Kristuksen. Tällöin me vastaamme jokaiseen pommiin
rakkaudella, pelkoon toivolla ja hajaannukseen yhteydellä.
Jumalalla
ei ole suunnitelmaa varallemme, mutta hänellä on toivoa. Toivo perustuu toisiin
mahdollisuuksiin, uusiin alkuihin, valintoihin ja ennen kaikkea
ylösnousemukseen. Hän elää meidän kanssamme.
Jumala
ajaa kanssamme läpi pimeän laakson. Me itse olemme ratin takana ja Jumala on
siinä vieressä. Me itse elämme oman elämämme ja Jumala elää meidän kanssamme siellä
missä me olemme. Tähän luottamukseen meitä kutsuu pääsiäisen riemuviesti
tyhjästä haudasta.
Jeesus Nasaretilainen, hän jonka me tapoimme, on noussut
ylös kuolleista.
Ei siis kuka tahansa, vaan hän
joka oli köyhien ja syntisten ystävä
joka puhui totta mitään pelkäämättä
joka rakkauden nimissä uhmasi lakeja ja asetuksia
joka käski rakastamaan vihollisia
joka antoi syntejä anteeksi
joka loppuun asti luotti Jumalan hyvyyteen ja
ihmisrakkauteen.
Miten tästä voi vakuuttua? Ei todistelemalla, ei
järkeilemällä vaan lähtemällä itse seuramaan Ristiinnaulittua ja Ylösnoussutta.
Etsimällä elävää elävien joukosta me löydämme elämän sanat ja opimme luottamaan
Jumalaan, joka on keskellämme.
Kristus on ylösnoussut. Totisesti on.
