8.7.18

Konfirmaatiosaarna Högsåran rippileiriläisille 08.07.2018


Hepr. 12: 25-29
Luuk. 6: 27-31


Se tunne, kun lähdimme Högsåraan ja tulimme sieltä pois. Siihen väliin mahtuu paljon.

Rippikoululeiri on eräänlainen ihmislaboratorio, jossa hyvin rajatussa ympäristössä voidaan testata ja opetella ihmiselämään liittyviä perusasioita.

Päivän evankeliumi kiteytyy lauseeseen: Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Tätähän myös me opettelimme koko sen ajan kuin leirimme kesti. Jotain me siitä opimmekin, mutta paljon jäi vielä kesken.

Tuo evankeliumiin sisältyvä kultainen sääntö on yksi keskeisimmistä perusasioista elämässä. Se oli yksi keskeisimmistä asioista myös leirillä, sillä ilman sitä yhdessäolo olisi ollut tosi hankalaa.

”Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” on sellaisenaan täysin uskontovapaa lause ja kuitenkin se sisältää samalla kaiken, mitä Raamatussa kerrotut Jumalan käskyt sisältävät.

Kultaisen säännön myötä puhe uskonnosta saa hyvin arkisen sävyn. Uskonto ja uskominen ei olekaan mitään juhlavaa kirkkokäyttäytymistä vaan arkista elämää yhdessä. Usko on sitä, että luottaa siihen, että elämässä riittää voimaa antavaa kipinää kultaisen säännön noudattamiseen.

Hollantilainen pappi ja runoilija Huub Osterhuis sanoittaa tuon kipinän löytymisen näin:

Katso valon valkeutta, Jumalaa ja miestä
Vierellämme taivaan Herra vetää samaa iestä
Keskellämme seisoo Hän, jota ette tunne

Tehkää siksi toisillenne iloisesti hyvää
Velkana vain rakkautta aina enentyvää
Keskellänne seisoo Hän, jota ette tunne

Älkää mistään murehtiko, Jumala on lähellä
Asumassa keskellämme auttajana hädässä
Keskellänne seisoo Hän, jota ette tunne

Se tunne, kun tätä leirillämme pohdimme. Usko Jumalaan liittyy ajatuksissamme helposti vain uskonnollisuuteen, joka on kuitenkin vain pintakuohua siitä, mitä sisimmässä tapahtuu.

Oma sisin on jokaisella meillä se kaikkein pyhin, jonne ei ole kenelläkään ulkopuolisella asiaa ilman lupaa. Siksi on helpompi puhua pinnasta kuin pinnan alla piilevistä asioista.

Tässä kohtaa mieleeni nousee äsken kuultu Heprealaiskirjeen kohta, missä rakkaus on vaihdettu pelkoon. Kun toisaalla Raamatussa sanotaan, että ”Jumala on rakkaus”, niin heprealaiskirje kutsuu Jumalaa ”tuhkaksi polttavaksi tuleksi”.

On siinä iso ero. Tuo sama erilaisuus on usein myös meissä itsessämme: se mitä olemme sisimmässämme ja se, mitä näytämme ulospäin. Helposti siinäkin on ero kuin yöllä ja päivällä tai kuin rakkaudella ja tuhkaksi polttavalla tulella.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Tuli tuhoaa ja polttaa kaiken tuhkaksi. Siinä missä rakkaus luo uutta, tuli hävittää kaiken olemattomaksi.

Puhuuko heprealaiskirjeen kirjoittaja samasta Jumalasta kuin evankeliumin kirjoittanut Luukas?  Puhuu hän. Tässä tapahtuu jotain samaa, kuin meissä itsessämme. Näytämme ulospäin usein aivan eri puolen itsestämme kuin mitä oikeasti olemme sisimmässämme.

Luukkaan evankeliumin osoittama kultaisen säännön viitoittama tie on hidas tie. Siinä edistyminen on usein kuin paikoillaan seisoisi. Mitään ei näytä tapahtuvan. Siksi heprealaiskirjeen kirjoittaja tarttuu järeämmän tuntuiseen aseeseen: pelkoon. Katsokaa tätä maailmaa! Eikö kaikkein vahvimpia tunnukin olevan ne, joilla on suurin pelottelu voima tukenaan? Jos luovumme rakkaudesta meille jää käteen vain pelko.

Pelolla voidaan hallita. Pelolla voidaan tuhota lähes kaikki paitsi ei koskaan sitä, mitä on sisimmän salatuissa sopukoissa. Siellä ovat kaipuu rauhaan, iloon ja rakkauteen – kaikkeen siihen, mihin kultainen sääntö meitä ohjaa. Pelko on aina hetkellistä, aikaan ja paikkaan sidottua. Rakkaus on ikuista ja määrittelemätöntä.

Sen mitä olen edellä sanonut, Leo Tolstoi tiivistää kirjassaan Minun uskoni (1884):

”Kristus sanoo: te luulette, että teidän lakinne parantavat pahan, mutta ne vaan sitä suurentavat. On olemassa vain yksi tie pahan voittamiseen – se on pahan palkitseminen hyvällä kaikille ilman mitään erotusta. Te olette tuhansia vuosia koitelleet omaa keinoanne, koitelkaa nyt minun päinvastaista keinoani.”

Se tunne, kun rakkaus voittaa. Leirillä löysitte itsestänne kipinän, jota et ehkä itsekään kunnolla vielä huomaa. Mutta siellä se on. Ei se teistä mihinkään poistu, sillä Jumala on jokaista teitä lähempänä kuin itse uskottekaan. Luottakaa tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti