16.12.06

Epäonnistunut kuva & kiva meemi

Valokuvatorstain teemana on kauhein, epäonnisin "no, huh huh!"-kuva. Tämä kuva on sitä ehkä vain itselleni, sillä onhan kuva oikeastaan kaunis katsella. Alunperin tarkoitus oli kuvata kreikkalaista hääjuhlintaa. En kuitenkaan malttanut odottaa loppuun asti kameran sulkimen hidasta liikettä pitkässä aikavalotuksessa. Lopputulos näkyy ohessa.

Mutta nyt sitten odotellaan joulumieltä. * Uhkaavat pilvet rakoilevat onneksi tällä hetkellä. *


ulkona haukkuu koira *


Laittelemme juuri kotia kuntoon ruokavieraita varten.* Lopputuloksesta ei kuitenkaan voi olla täysin varma mitä se tulee olemaan.*

(Tämä loppu on vastaus Ritan haasteeseen. Lauseiden alkuperä löytyy *-linkistä.)

4 kommenttia:

  1. Hei, tämähän oli hienosti toteutettu! Tuttuja bloggareita löytyi tähden alta, ja Kirsiltä oli hyvä artikkeli, jonka menen vielä lukemaan uudelleen.

    Tuo valokuvasi on aikamoisen mielenkiintoinen. Ei mikään ole niin epäonnistunutta että se ei olisi jollain tavalla onnistunutta.

    VastaaPoista
  2. Hieno kuva! Se herättää ajatuksia ja viehättää silmää, silloin se voi olla jopa hyvä kuva, vaikka epäonnistuneeksi se kai luokitellaan, jos sillä ei päästy tavoitteeseensa.

    Sinulla on kauniita kuvia täällä muutenkin!

    -junika-
    http://varjoista.blogspot.com

    ps. en pääse kirjautumaan tililleni, kiitos bloggerin vakauden...

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta blogilauseiden uusiokäytöstä tarinassa. Lainasin lausettasi.

    VastaaPoista
  4. Minusta tämä kuva on kaunis eikä ollenkaan huono.

    VastaaPoista