27.12.06

Joulua on vietetty


Joulun pyhät menivät mukavasti sekä töissä että leväten. Molempia juuri sopivasti. Yksi veli kävi perheensä kanssa kylässä. Söimme jouluruokia - kuinkas muuten. Pelasimme myös Trivial Pursuitia, jonka kaivoimme esiin unohduksen hyllyltä.











On ollut aikaa katsella joulukuusta. Kuusen valot tulevat kivasti esiin lasipallojen lävitse. Tuli muuten hieman muutettua perinteitä. Meillä on ollut koko avioliiton ajan elävät kynttilät kuusessa - nyt ostimme lisäksi pienet led-kynttilät.

2 kommenttia:

  1. Kaunis kuusi.

    Mietin juuri tänä jouluna, että isot sähköiset kynttilävalot kuusessa näyttävät todella pöhköiltä. Tuon kuusen nähtyäni olen sitä mieltä, että led-valot yksinään muiden koristeiden kanssa luovat ehdottoman kauniin kuusen.

    VastaaPoista
  2. Juuri mainitsemastasi syystä meillä ei ole ollut koskaan sähköisiä kynttilänvaloja joulukuusessa. Led-valot ovat aivan toista - tosin yllättävän kirkas valo niin pienissä valopisteissä. Päivänvalossa sitä ei huomaa. Illan pimetessä 80 valopistettä valaisee koko huoneen, yöksi ne on sammutettava jotta osaisi nukkua. Vähän himmeämpi valo olisi riittänyt, mutta sellaisia emme löytäneet.

    VastaaPoista