6.2.07

Talvi tuli - pakkanen paukkuu


Vihdoinkin talvi. Pakkasta on yli 20 astetta. Taivas on kirkas. Mielikin on valoisa. Pukeuduin ulos mennessäni vähän liian kevyesti, sillä tarkenin juuri ja juuri ottamaan tuon kuvan.

Luen parhaillaan mielenkiintoista kirjaa: Antti S. Mattila, Näkökulman vaihtamisen taito, WSOY 2006. Asioilla on aina puolensa ja puolensa. Mikään ei välttämättä ole sellaista miltä se näyttää. Se voi olla myös toisenlaista. Riippuu näkökulmasta ja sen me voimme itse valita. Mattila lähtee liikkeelle antiikin filosofiasta ja päätyy mielenkiintoisiin esimerkkeihin, kuinka kuka tahansa voi ratkaista oman elämänsä Gordionin solmuja.

5 kommenttia:

  1. Pakkasta oli Harjavallassa myös yli 20 aamulla. Onneksi päivällä vähän helpotti.

    Minulla on tällä hetekllä kaksi kirjaa menossa. Aejmelaeuksen Kristinuskon synty on ollut inspiroivaa luettavaa. Toinen kirja on Tia Isokorven Napit vastakkain - Ristiriidat, rajat ja ratkaisut.

    Kuulisin mielelläni lisää vielä lukemastasi kirjasta.

    VastaaPoista
  2. Hei Tuomo!

    Aejmelaeuksen kirja inspiroi minuakin. Palaan siihen aika ajoin uudelleen ja uudelleen.

    Yritän tehdä Mattilan kirjasta jonkinmoista referaattia tänne blogiini. Siihen voi mennä hiukan aikaa...

    VastaaPoista
  3. Kiva kun kirjoitat pitkästä aikaa!

    Meillä auton mittari näytti aamulla parhaimmillaan -34 astetta. Mielessä alkoi soida Miljoonasateen "Tulkoon vain hillitön talvi, järjetön sää. Meitä ei kylmennä routa ja jää." :)

    Hyvin sanottu tuo "Mikään ei välttämättä ole sellaista miltä se näyttää." Muistan kuinka lukioikäisenä oivalsin tuon ja pidin sitä melkein mottonani. On kiehtova ajatus, että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Se saa elämään tietyn loisteen.

    VastaaPoista
  4. Heippa sahrami!

    Täytyy välillä pitää taukoa kirjoittamisesta. Tuntui, ettei ollut mitään sanottavaa tai kuvattavaa. Olen kyllä seuraillut koko ajan toisten kirjoituksia.

    Saattaa tässä nytkin seurata pientä taukoa, sillä olen ensi viikolla menossa kolmeksi päivää opiskelemaan voimauttavaa valokuvausta. Mutta ehkä siitä sitten poikii jotain myös tänne blogiinkin.

    VastaaPoista
  5. Kyllä taukoa on välillä hyvä pitää. Minullakin oli yli kuukauden tauko ihan vähän aikaa sitten kun olin kyllästynyt bloggaamiseen eikä ollut mitään sanottavaa. Nyt taas tuntuu mukavalta.

    Antoisaa kurssia!

    VastaaPoista