Puistotyöntekijöitä Tallinnassa elokuussa 2009
Puistot pysyvät siisteinä, kun niitä hoidetaan. Hoitamattomina ne pian tukahtuisivat villinä rehottavan kasvuston alle.
Kuinka pitäisimme siistinä mielemme kasvuston? En kaipaa sinne ”saksalaista järjestystä”, missä jokainen ajatus on omassa lokerossaan. Sellainen tukahduttaisi luovuuden. Mutta ne rönsyt, jotka estävät meitä näkemästä asioita pintaa syvemmälle – ne minä haluaisin poistaa.
Kristillisen uskon mukaan kestävä perusta elämälle on Jumalan sanassa, jonka kuuleminen pitää meidät oikeassa suunnassa. Tämän pohtimista häiritsee usein vahva ennakko-odotus, jonka mukaan Jumalasta ja uskosta ei voi oikein puhua ellei ole edes hieman uskonnollinen. Peräänkuulutetaan myös todisteita Jumalasta ja Jeesuksesta. Niidenkin havaitseminen on vaikeaa, koska pelkona oli, että muuttuu liian uskonnolliseksi.
Ymmärrän tällaisen pelon. Uskonnolliset ihmiset ovat helposti uskonnollisten johtajien vietävissä ilman, että he edes huomaavat olevansa vallankäytön uhreja.
Ei Hectorkaan aivan tyhjästä ole löytänyt aihetta lauluunsa Hysteeri, missä kysytään: ”.../ ne iskee mihin vaan / jäädäänkö odottelemaan? / uskonto iso ase on / on levoton uskonnoton. / Koraani ja Vatikaani / ja yksi Martti Lutteri - / ne aina, aina, aina muuttaa itsetunnon peloksi / eikö saa elää elämää / ilman selittelijää? /...”
Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että joku luulee tietävänsä minun asiani paremmin kuin minä itse. En minä selittelijää kaipaa vaan kuuntelijaa ja vierellä kulkijaa. Luulenpa, että en ole ainoa näin ajatteleva.
Usko on pohjimmiltaan jotain aivan muuta kun uskonnollisuutta. Jeesuksen Vuorisaarnasta löytyy kultainen ohje: ”Kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. (Matt. 7:12)”
Jeesusta itseäänkin arvostellaan Uudessa testamentissa juuri siitä, että hän näytti seurustelevan kaikkien muiden paitsi ei hurskaiden kanssa. Jeesusta syytetään Jumalan pilkasta ja epäuskonnollisesta toiminnasta, jonka pelättiin johtavan vain levottomuuksiin. Jeesuksen vastustajat yrittävät Uudessa testamentissa saada Jeesusta satimeen syöttinään milloin mikäkin sääntö.
”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä. (1. Joh. 4:12)” Tämä ajatus toimi ohjenuorana ajanlaskumme alkupuolen kristillisissä seurakunnissa. Tämä riittää ohjeeksi meillekin. Ei Jumala kaipaa itsensä pokkuroijia, vaan sitä, että me pidämme huolta toinen toisistamme.
Hiekalle rakentaa se, joka elämässään ajattelee vain omaa etuaan. Jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan ja sitten sitä huomaakin olevansa todella tyhjän päällä. Kalliolle rakentava toimii epäitsekkäästi ja ottaa toimissaan huomioon myös muut ihmiset.
Uskontunnustuksen lausuminen kirkossa yhteen ääneen ei tarkoita uskonnollisuuden tunnustamista. Ymmärrän sen olevan liittymistä osaksi tien kulkijoiden joukkoa, joita myös kristityiksi kutsutaan. Menneinä aikoina maailmankuva oli erilainen. Siihen ei ole paluuta, mutta samaa tietä voin silti käydä huolimatta toisenlaisesta maailmankuvasta.
Tällä tiellä on jo parin tuhannen vuoden ajan kyselty ja etsitty suuntaa. On rakastettu lähimmäisiä välillä paremmin ja välillä huonommin. On itketty ja naurettu. On hukattu ja löydetty. Välillä tällä tiellä on tuullut rankasti ja välillä on ollut tyveniä jaksoja. Tie on kuitenkin yhä tallella. Se on meitä jokaista varten.
Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta on meidän keskellämme (Luuk. 17:21). Tarvitaanko tämän havaitsemiseen uskonnollista mieltä? Miten olla kristitty olematta uskonnollinen?
Tallinna on lähellä, mutta siellä tuntee olevansa kaukana. Tässä hotellini viehättävä kahvila.
Vanha vallihaudan jäänne muistuttaa kaupungin pitkästä historiasta.
Matkalla Kadriorgin puistoon. Samaa tietä pääsee myös myös vastikään avattuun taidemuseo Kumuun. Puistokierros voitti tällä kertaa Kumun. Sinne asti emme ehtineet.
Kadriorg on iso puisto. Tässä vain pieni väläys. Vasemmalla puiden takaa pilkistää puiston kahvila.
Välillä pitää syödäkin. Siitä saattaa selvitä halvallakin, mutta hyvät ruokapaikat ovat usein hintavia. Mielellään siitä kuitenkin jotain maksaa, jos ruoka ja ympäristö herättävät aistit irti arjesta. Lomalla sellainen on tarpeen.
