Puistotyöntekijöitä Tallinnassa elokuussa 2009
Puistot pysyvät siisteinä, kun niitä hoidetaan. Hoitamattomina ne pian tukahtuisivat villinä rehottavan kasvuston alle.
Kuinka pitäisimme siistinä mielemme kasvuston? En kaipaa sinne ”saksalaista järjestystä”, missä jokainen ajatus on omassa lokerossaan. Sellainen tukahduttaisi luovuuden. Mutta ne rönsyt, jotka estävät meitä näkemästä asioita pintaa syvemmälle – ne minä haluaisin poistaa.
Kristillisen uskon mukaan kestävä perusta elämälle on Jumalan sanassa, jonka kuuleminen pitää meidät oikeassa suunnassa. Tämän pohtimista häiritsee usein vahva ennakko-odotus, jonka mukaan Jumalasta ja uskosta ei voi oikein puhua ellei ole edes hieman uskonnollinen. Peräänkuulutetaan myös todisteita Jumalasta ja Jeesuksesta. Niidenkin havaitseminen on vaikeaa, koska pelkona oli, että muuttuu liian uskonnolliseksi.
Ymmärrän tällaisen pelon. Uskonnolliset ihmiset ovat helposti uskonnollisten johtajien vietävissä ilman, että he edes huomaavat olevansa vallankäytön uhreja.
Ei Hectorkaan aivan tyhjästä ole löytänyt aihetta lauluunsa Hysteeri, missä kysytään: ”.../ ne iskee mihin vaan / jäädäänkö odottelemaan? / uskonto iso ase on / on levoton uskonnoton. / Koraani ja Vatikaani / ja yksi Martti Lutteri - / ne aina, aina, aina muuttaa itsetunnon peloksi / eikö saa elää elämää / ilman selittelijää? /...”
Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että joku luulee tietävänsä minun asiani paremmin kuin minä itse. En minä selittelijää kaipaa vaan kuuntelijaa ja vierellä kulkijaa. Luulenpa, että en ole ainoa näin ajatteleva.
Usko on pohjimmiltaan jotain aivan muuta kun uskonnollisuutta. Jeesuksen Vuorisaarnasta löytyy kultainen ohje: ”Kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. (Matt. 7:12)”
Jeesusta itseäänkin arvostellaan Uudessa testamentissa juuri siitä, että hän näytti seurustelevan kaikkien muiden paitsi ei hurskaiden kanssa. Jeesusta syytetään Jumalan pilkasta ja epäuskonnollisesta toiminnasta, jonka pelättiin johtavan vain levottomuuksiin. Jeesuksen vastustajat yrittävät Uudessa testamentissa saada Jeesusta satimeen syöttinään milloin mikäkin sääntö.
”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä. (1. Joh. 4:12)” Tämä ajatus toimi ohjenuorana ajanlaskumme alkupuolen kristillisissä seurakunnissa. Tämä riittää ohjeeksi meillekin. Ei Jumala kaipaa itsensä pokkuroijia, vaan sitä, että me pidämme huolta toinen toisistamme.
Hiekalle rakentaa se, joka elämässään ajattelee vain omaa etuaan. Jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan ja sitten sitä huomaakin olevansa todella tyhjän päällä. Kalliolle rakentava toimii epäitsekkäästi ja ottaa toimissaan huomioon myös muut ihmiset.
Uskontunnustuksen lausuminen kirkossa yhteen ääneen ei tarkoita uskonnollisuuden tunnustamista. Ymmärrän sen olevan liittymistä osaksi tien kulkijoiden joukkoa, joita myös kristityiksi kutsutaan. Menneinä aikoina maailmankuva oli erilainen. Siihen ei ole paluuta, mutta samaa tietä voin silti käydä huolimatta toisenlaisesta maailmankuvasta.
Tällä tiellä on jo parin tuhannen vuoden ajan kyselty ja etsitty suuntaa. On rakastettu lähimmäisiä välillä paremmin ja välillä huonommin. On itketty ja naurettu. On hukattu ja löydetty. Välillä tällä tiellä on tuullut rankasti ja välillä on ollut tyveniä jaksoja. Tie on kuitenkin yhä tallella. Se on meitä jokaista varten.
Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta on meidän keskellämme (Luuk. 17:21). Tarvitaanko tämän havaitsemiseen uskonnollista mieltä? Miten olla kristitty olematta uskonnollinen?
Minulla on lapsenusko. Tarkoitan sillä sitä, että minut on kasvatettu kristinuskoon.
VastaaPoistaNuorena kyseenalaistin monia asioita, kuten Jumalan olemassaolon. Rippikoulun käytyäni päätin uskoa Jumalaan ja päätin myös olla tuhlaamatta aikaani pohdintaan siitä, onko Jumalaa olemassa. Päätin hyväksyä sen, mitä olin lapsena oppinut.
Minusta tuntuu, että sellaista pidetään älyllisenä keskusteluna, kun todistellaan että jumala tai jumalia on/ei ole. Raamattua voi lukea jokainen, evoluutioteorian pitäisi olla peruskoulun käyneille tuttu. Jokainen voi sitten itse valita, mihin uskoo.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin minusta se, että yrittää olla hyvä ihminen ja elää onnellista elämää ilman, että loukkaa muita.
Minusta on hankalaa näin nopeasti ajateltuna erottaa kristillisyys ja uskonnollisuus, vaikka luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Täytyy vähän miettiä.
Katilein. Kiitos kommentistasi. En minä uskonnollisuutta vastusta. Olen vain niin usein törmännyt siihen, että keskusteluissa ei päästä pintaa syvemmälle, kun itsestä ei löydetäkään riittävästi uskonnollisuutta tai sitä pelätään.
VastaaPoistaEhkä törmään tähän ongelmaan vain siksi, että olen pappi. Liian moni keskustelu jää käymättä vain siksi, että koetaan papin edustavan vain sellaista uskonnollista maailmaa, joka on kaukana normaalista arjesta.
Tuo kirjoitukseni viimeinen lause tulee kirjasta, jonka luin lähes 30 vuotta sitten. Sittemmin kirja lähti lainaan eikä ole sen koommin palannut takaisin. Mutta kirjan nimi "Kuinka olla kristitty olematta uskonnollinen?" on jäänyt soimaan mielessäni. Etsin siihen vastausta ehkä koko loppuelämäni.
Kimmo kiitos tekstistäsi!
VastaaPoistaViime yönä mietin valvoessani: En kaipaa toisten tietoa kuinka minun tulisi elää ja olla vaan tahtoisin kuuntelijan. Tahtoisin purkaa sydäntäni ja huoliani ilman että minulle tuputetaan tietoa kuinka minun tulisi elää.
Ongelmani on se , että käännynkö Jumalan puoleen, vai papin, vai psykiatrin vai painako pahkaani ja katson miten käy? Ystävien hyvät puheet aion jättää pois. Ne vain syyllistävät.
Pensastasku. Sinulla näytää olevan kolme hyvää vaihtoehtoa ja yksi ei niin kovin suoriteltava. Tosin Jumalassa on se vaikeus, että ei aina voi olla varma kuuleeko kukaan. Me papit taas olemme toisinaan liian hanakkaita antamaan neuvoja vaikka pitäisi vain kuunnella. Psykiatreilla kuuluu olevan tungosta, joten heidän vastaanotoilleen on vaikea päästä. Mutta silti Jumala, pappi tai psykiatri ovat parempi vaihtoehto kuin asioiden painaminen omaan pahkaan.
VastaaPoistaYstävien hyvää tarkoittavista puheista on jo Raamatun Jobin kirjassakin varoittava kuvaus. Silti ystäväkin voi olla hyvä kuuntelija.
Meillä hmisillä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Minä olen sinut nähnyt, mutta olenko koskaan kuullut?
"Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että joku luulee tietävänsä minun asiani paremmin kuin minä itse." Täsmälleen samaa mieltä. Ainoastaan kaksinaamaisuus vetää vertoja tuolle.
VastaaPoistaJos sinä olisit ollut minun kotiseurakuntani pappi, niin minäkin saattaisin vielä olla uskovainen. Nykyään minun ja henkimaailman väliin ei tule enää kukaan - paitsi ehkä meedio. :-)
Annie varo! Isäni isällä kerrotaan olleen meedion kykyjä. Tiedä vaikka sitä olisi periytynyt vähän minullekin. ;-)
VastaaPoistaNyt kolahti, etten sanois kopsahti :) OIkein mielessäni huudahtelin että JUST NOIN!
VastaaPoistaNoita asioita olin pari päivää mielessäni käännellyt ja sain tekstistäsi ja kommenteista sekä sinun vastauksistasi selkiytettyä omia ajatuksiani.
Mietiskelyni lähti liikkeelle siitä kun luin uskossa olevan amerikkalaisen blogiystäväni tekstejä (For A Stich in Thyme johon olen blogissani viitannut hänen etunimellään Tammy) ja pohdiskelin sitä miten paljon minun jokapäiväisessä elämässäni on lähimmäisenrakkautta ja kaikenlaista raamatun asiaa, vaikka ei uskonnollisuutta.
Erosin kirkosta jo 80-luvulla, ja joka kerta kun ajattelen että olisipa mukava kuulua johonkin henkiseen tai hengelliseen yhteisöön, joku pirun uskovainen näpäyttää minua tai hurskastelee niin että alkaa etoa. Olet tuosta raikas poikkeus ja samaten vaikuttaa olevan Tammy. Hän käyttää itsestään sanaa christian; "I'm a christian". Ehkä sen vastine suomeksi olisi "Olen uskossa". Täytyy myöntää että astun pari askelta taaksepäin kun joku sanoo noin, mutta astun sitten kyllä taas eteenpäin elleivät pure :D
Kiitos kirjoituksesta. Tuli kuin taivaasta, hehe.
Rita. Minäkin olen törmännyt tuohon sanontaan "I'm a christian" aikanaan Eurooppaa kiertäessäni. Itse olen ottanut sen käyttööni sanomalla suomeksi "Olen kristitty", sillä "Olla uskossa" -termillä tarkoitetaan usein jo jotain aivan muuta.
VastaaPoistaMinä kuulun kirkkoon, koska ainakin vielä tähän asti olen löytänyt sen suojista keitaita, joissa mieli virkistyy. Onnekseni minulla on myös pieniä mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, millaista tarjontaa kirkossa on. Helpommalla tosin pääsisin, jos menisin vain virran mukana, mutta silloin olisin jo kauan sitten pystyyn kuollut.
Täytyypä käydä tutustumassa Tammyn blogiin.