4.9.09

Hiukan fenomenologiaa


Maurice Merleau-Ponty pyrkii löytämään näkemisestä ja näkyvästä sen, mitä ne edellyttävät ajatuksilta. Sitä varten hän tarkastelee kokonaista maisemaa, joka on jo tavoittanut mielen silmän kautta, maisemaa jossa lähellä oleva sulautuu kaukaiseen ja kaukainen saa lähellä olevan väräjämään, missä esineiden läsnäolon taustalla on kaiken puuttuminen, missä oleva ja ilmiöiden maailma vaihtavat jatkuvasti paikkaa.

”Kun näen veden massan lävitse uima-altaan pohjan kaakeloinnin, näen sen, en suinkaan vedestä ja valon heijastuksista huolimatta, vaan juuri niiden ansiosta. Jos näkisin kaakeloinnin geometriset kuvioinnit ilman väliin tulevan veden massaa, vailla veden aiheuttamia vääristymiä ja auringonvalon kirjaamia raitoja, en enää näkisi vettä sellaisena kuin se on, siellä missä se on, eli kauempana kuin missä se itse asiassa on. En voi sanoa että vesi itsessään, tuo nestemäinen voima, tuo siirappimainen ja heijasteleva elementti olisi tuossa tilassa: se ei ole muualla, mutta ei myöskään ole tuossa altaassa. Altaan se on ottanut haltuunsa, siinä se materialisoituu, mutta ei se siihen sisälly, ja jos nostan katseeni taustalla olevaan sypressiriviin, missä valon heijastukset leikkivät, en voi olla toteamatta että vesi on siinä myös mukana, tai ainakin lähettää sinne aktiivisen ja elävän olemuksensa. Tätä sisäistä elävyyttä, tätä näkyvän säteilyä maalari etsii syvyyden, tilan ja värin nimissä.”


Koko kesän olen yrittänyt ymmärtää fenomenologiaa. Nuo yllä olevat Merleau-Pontyn sanat ovat jääneet soimaan mieleeni. Olen etsinyt kuvaa, jolla ne itselleni selvittäisin. Taidenäyttelyitäkin olen kierrellyt sillä silmällä ja välillä olen ollut ymmärtävinäni lukemaani.

Päällimmäisenä on kuitenkin tunne, etä en saa mitään tolkkua Merleau-Pontyn ajattelusta. Hänen ainoa suomennettu kirjansa Silmä ja mieli vielä jotenkin menettelee, mutta englanninkielen taitoni ei riitä ottamaan selvää kirjoista Phenomenology of Perception ja The Visible and the Invisible. Kyllä minä niitä sujuvasti luen, mutta mieleen jää vain irrallisia lauseita, joiden keskinäinen yhteys jää hämärän peittoon. Raivostuttavaa tällainen kielellinen vajavaisuus.