Puhetta näkemisestä

”Yli kaksikymmentä vuotta sitten Tampereen keskustaan rakennettiin kauppakeskus ja korkea hotelli entisen tehdasmiljöön paikalle. Parhaimmalla tahdollakaan rakennuksien ei voi sanoa –rapistunutta ilmaisua käyttääkseni – hivelevän silmiä. Muistan selvästi järkyttyneeni, kun tajusin, millaiseksi kaupungin keskusta näiltä osin muuttuu. Nykyisin en juuri kiinnitä seikkaan huomiota. Rakennukset ovat muodostuneet itsestään selväksi osaksi kaupungin visuaalista järjestystä, vaikka niiden rakentamisesta kiisteltiin aikoinaan kovasti. Saattaisin järkyttyä, jos jonakin aamuna huomaisin niiden kadonneen.” (Janne Seppänen, Katseen voima)

Tämä edellä kerrottu pieni esimerkki kertoo siitä, kuinka tärkeää ihmiselle on katse ja näkeminen. Havainnoimme katseellamme paljon sellaistakin, jota emme edes tiedosta huomanneemme ennen kuin näkemässämme tapahtuu jokin muutos.

Myös sokea katsoo. Näköaistin puuttuessa ihminen alkaa katsoa käsillään. Pelkät sanat eivät riitä välittämään meille kaikkea sitä mitä tarvitsemme.

Raamattu puhuu yllättävän paljon näkemisestä. Jesaja kehottaa: ”Kohottakaa katseenne...” Raamatun sanaa luetaan ja kuunnellaan, mutta yhtä tärkeää on myös katsella sitä mistä siellä on puhe: kuka on luonut kauniin maiseman, jonka näemme?

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo oppilailleen: "Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen." Tässäkin on puhe näkemisestä.

Jeesuksen läsnäolo oppilaittensa keskuudessa oli tuttua ja turvallista. Oppilaat eivät useinkaan ymmärtäneet mistä Jeesus puhui tai miksi hän toimi niin kuin toimi. Se ei heitä kuitenkaan tuntunut huolettavan, sillä näkeminen voitti ymmärtämisen. Mutta kun Jeesus ilmoitti, että kohta häntä ei voi nähdä, niin hermostus valtasi oppilaat. Nyt he huomasivat oman ymmärtämättömyytensä, kun mahdollisuus Jeesuksen näkemiseen uhattiin viedä heiltä pois.

On huomattavasti vaikeampaa kokea yhteyttä ihmiseen jota ei näe kuin ihmiseen, jonka näkee. Internetin sosiaalisessa mediassa tämä näkyy siinä kuinka tärkeää siellä on valokuva ihmisestä, jonka kanssa on yhteydessä. Kuvan aitous ei ole niin tärkeää kuin se, että kuva yleensä on. Suositussa Facebookissakaan ei voi olla yhteydessä kenenkään kanssa ilman kuvaa. Jos sinne ei laita omaa kuvaansa näkyviin, niin tilalla on kuitenkin ihmisen pään silhuetti. Kuva sekin.


Toisen ihmisen näkeminen joko kuvana tai silmästä silmään on edellytys, että hänen kanssaan voi kokea yhteyttä, johon ei tarvita sanoja. Sanoilla voidaan tosin tämäkin yhteys pilata. Rikki menneen yhteyden korjaamiseen tarvitaan sanojen lisäksi vielä katsekin.

Nyt Jeesus ilmoitti pian poistuvansa katseiden ulottumattomiin. Siitä seurasi oppilaiden keskuuteen uusi tilanne, joka tuntui uhkaavalta. Katseen maisemasta puuttuisi kohta jotain hyvin olennaista. Katseen myötä katkolle joutuisi sanaton katseen mahdollistama yhteys. Jäljelle jäisivät pelkät sanat, joita heidän oli ollut vaikea ymmärtää tähänkään asti. Miten sitten jatkossa?

Sanojen varaan rakennettu kirkko on vuosien saatossa jakaantunut moneksi. Pelkät sanat eivät ole riittäneet. Tarve näkemiseen on niin vahva, että avuksi on otettu kuva, joka jokaisella eri kirkolla ja kristillisellä yhteisöllä on omanlaisensa. Samasta asiasta puhutaan mutta erilaisin kuvin.

Kivuliastahan tämä tällainen on ollut ja on. Aina kun maailmassa lisääntyy epävarmuus, niin samaan tahtiin kasvaa kiista siitä kenen kuva on oikeampi. Epävarmuus ei siedä erilaisuutta. Kuvien moninaisuus koetaan uhaksi, josta pitäisi päästä eroon.

Yksi ja ainoa oikea kuva on kuitenkin mahdottomuus. Sellaiseen pyrkiminen edellyttäisi kristillistä ”talebanismia”, missä armotta tuhotaan kaikki vähänkin erilainen. Johanneksen evankeliumissa Jeesus osoittaa meille aivan toisenlaista tietä. Sillä tiellä on siedettävä epävarmuuden aiheuttamaa tuskaa ja kipua. Niinpä erilaisuuden korostamisen sijasta onkin tärkeää etsiä sitä mikä erilaisissa kuvissamme on yhteistä. Tie on kaikesta huolimatta sama.

Ajanlaskumme alussa meitä ei tunnettu kristittyinä vaan tien kulkijoina. Tien kulkijoiden kirjo oli laaja, sillä mukana kannettiin hyvin erilaisia kuvia, joilla Sana sai selityksensä. Aika ajoin tätä moninaisuutta on yritetty tukahduttaa, mutta tuloksetta. Tänään kristillisiä kirkkoja yhdistää kolme yhteistä uskontunnustusta. Yhteys on siis löytynyt vain sanojen tasolla.

Mitä me voisimme tässä tilanteessa oppia Jesajalta?

”Etkö jo ole oppinut,
etkö ole kuullut,
että Herra on ikuinen Jumala,
koko maanpiirin luoja?
Ei hän väsy, ei uuvu,
tutkimaton on hänen viisautensa.” Jesaja heittää tämän ajatuksen ihmisille, jotka kipuilivat näköalattomuutensa kanssa: ”Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta,
minun asiastani ei Jumala välitä.” Näköalat olivat kadonneet, koska koettiin ettei Jumala enää nähnyt! Taas nousee esiin katseen merkitys. Mutta sittenkin Jumala näkee, kohottakaan vain katseenne. Näin sanoen Jesaja haluaa viestiä meille, ettei oma katseemme (se mitä näemme, millaista kuvaa mielessämme kannamme) kerro koko totuutta. Tärkeämpää kuin oma kuvamme on se, miten Jumala näkee meidät. Hänen katseensa virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa.

Kysymykset ja etsintä ovat olennainen osa tien kulkemista. Maisemat tällä tiellä saattavat muuttua joskus rajummin kuin Tampereella, mistä kerroin alussa Janne Seppäsen sanoin. Katseemme ei ehkä aina ehdi tottua kaikkeen. Mutta pidetään mielessä Jeesuksen lupaus. Hänhän tämän tien on meille valmistanut. Jeesus on luvannut ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.”