15.2.12

Pienestä kiinni



Jeesuksen vertauksissa asian ydin on pienestä kiinni. Ajatellaanpa vaikka vertauksia sinapinsiemenestä ja hapatteesta (Matt. 13: 31-33). Sinapinsiemen on pieni siemen ja hapatetta tarvitaan taikinaan vain hyvin vähän, mutta molempien vaikutus on kokoansa suurempaa.

Samoin ajatellaan myös tämän vuotisessa Yhteisvastuukeräyksessä. Yllättävä elämänmuutos voi syöstä kenen tahansa talouden toivottomaan velkakierteeseen, jos säästöjä ei ole. Vuoden 2012 keräysvaroin Takuu-Säätiö käynnistää pienluottohankkeen, jossa taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille myönnetään matalakorkoisia pienlainoja, joiden avulla he voivat saada elämänsä ja taloutensa uudelleen hallintaan.

Elämä voi joskus olla pienestä kiinni!

Kuulin hiljattain tarinan pojasta, joka kulkee rannalla ja heittää hiekalla kituvia meritähtiä veteen. Ohikulkija sanoo hänelle, että urakka on turha: meritähtiä on lukemattomia eikä kukaan koskaan pysty pelastamaan niistä kaikkia. ”Ei tämä turhaa ole”, poika sanoo, ja nostaa meritähden maasta. ”Tälle meritähdelle tämä ei ole turhaa.”

Ohikulkijan ja pojan mittakaava on eri. Ohikulkija ajattelee mielessään kaikkia maailman meritähtiä. Tuota taustaa vasten pojan touhulla ei näytä olevan mitään merkitystä. Poika kuitenkin ajattelee kerrallaan vain yhtä meritähteä. Hänelle jo yksikin pelastunut meritähti on tärkeä.

Usein juuri mittakaava määrittelee sen mitä mieltä olemme mistäkin asiasta. Toisinaan on vaikea nähdä metsää puilta.

Jeesuksen vertaus sinapinsiemenestä antaa meille mittakaavan kristittynä elämiseen. Kaikki on kiinni pienestä. Meidän uskomme ja ymmärryksemme Jumalan suuruuden äärellä on verrattavissa sinapinsiemeneen. Häviävän vähän me voimme tietää Jumalan tahdosta. Kuitenkin me kiistelemme mielipiteistä ikään kuin meillä olisi hallussa koko Jumalan viisaus. Miten oppisimme ymmärtämään, että tietomme määrä on verrattavissa sinapinsiemeneen? Oman kulttuurimme ja aikakautemme lapsina joudumme tyytymään erittäin rajalliseen määrään ymmärrystä Jumalan salaisuuksia tutkiessamme. Eikä tilannetta helpota yhtään sekään, että myös Raamatun kirjoittajat ovat olleet saman lainalaisuuden sitomia.

Kirkkohistoria on tästä hyvä esimerkki. Kirkon koko 2000-vuotisen historian ajalta ei tunneta ainuttakaan hetkeä, jolloin kaikki olisi ollut yksimielisen selkeää. Jeesuksen oppilaat olivat koko ajan täysin ymmällään opettajansa puheista. Kun kirkko ajanlaskumme alussa alkoi saada muotoaan, ei syntynyt yhtä kirkkoa vaan monta hyvin erilaista kirkkoa. Sitten tuli vaihe, jossa tästä moneudesta yritettiin tehdä yksi. Se jäi kuitenkin yritykseksi. Kirkon itäinen haara oli jo tavoittamattomasti omilla teillään ja läntisenkin haaran yhtenäisyys pysyi kurissa vain näennäisesti ja lopulta sekin repesi. Tällä tiellä olemme yhä.

Näköalojemme kapeus tulle hyvin ilmi, kun luemme yhdessä Raamattua. Jos minä kiinnitän huomioni sinapinsiemenen pienuuteen, niin joku toinen taas näkee jo mielessään siemenestä kasvaneen sinappikasvin. Se voi hyvissä olosuhteissa kasvaa hyvinkin isoksi. Näin me kaksi erilaista lukijaa olemme Raamattua lukiessamme kuin tarinan poika ja ohikulkija. Erilainen mittakaavamme vie ajatuksemme hyvin erilaisille reiteille. Jumalan mittakaavassa puhumme yhä sinapinsiemenestä, vaikka omassa ihmisen mittakaavassamme saatamme havaita toisissamme suuriakin tiedollisia vajavaisuuksia.

On joskus pienestä kiinni, että löydämme keskenämme yhteisen totuuden säikeen, joka meitä kristittyinä yhdistää.

Yhteisvastuukeräyksen tämän vuotista kohdettakin voidaan tarkastella ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Voimme ajatella, että velkakierteeseen joutuminen on jokaisen oma häpeä. Mitäs meni elämään yli varojensa. Erityisen loukkaavaksi koetaan, jos velkakierre johtuu kulutusluotoista eli on menty ostamaan lainarahalla sellaista mitä ei välttämättä olisi tarvinnut. Toinen näkökulma on nähdä velkakierre velallisen näkökulmasta. Hänelle on tärkeää saada apua tilanteeseen, josta ei omin avuin selviä.

Jeesuksen käyttämät esimerkit sinapinsiemenestä ja taikinaan laitettavasta hapatteesta ovat kuva siitä, miten Jumalan toimintakin on samalla tavoin pienestä alkavaa. Kristittyinä meitä kutsutaan luottamaan näihin pieniin alkuihin. Erityisesti tätä luottamusta kysytään silloin, kun nämä alut näyttävät johtavan odottamattomiin suuntiin. Oma sinapinsiemenen kokoinen näkökulmamme antaa meille itsellemme hyvin rajalliset näkymät. Alku ei ole vielä lopputulos, joten on oltava kärsivällisiä ja luotettava Jumalan johdatukseen. Jumalan sanan kohdatessa ihmisen sydämen, se alkaa vaikuttaa vähän kerrallaan ja aivan omalla tavallaan. Uusia asioita alkaa itää mielessä ja sydämessä. Elämän valinnoissa alkaa näkyä uusia piirteitä. Se on aina Jumalan työ ihmisen sydämessä, kun elämään tulee uutta sisältöä. Tähän työhön sekaantuessamme me ihmiset saamme aikaan vain eripuraa ja turhia sanakiistoja.

Joskus voi näyttää siltä, että Jumalan työ toisissa ihmisissä näyttää  täysin turhalta. Tuo toinen ihminen kun ei näytä yhtään muuttuvan samanlaiseksi kuin mitä itse olen. Vaikeinta on ymmärtää Jumalan työn edistymistä ihmisessä, jonka koko olemus huokuu hämmentävää erilaisuutta.

Elämä ja usko on pienestä kiinni. Iloitkaamme siitä.

Yhdessä kaikessa erilaisuudessamme pidetään mielessä virren 525 viimeinen säkeistö:

Suurempi kuin sydämemme,
Suurempi kuin ihmistyö,
Hiljaisuus on rukouksen,
Siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon henki,
Uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
Uuteen työhön valmistat.