Luku 12 on täkeä luku Raamatussa.
Siksi valitsin tähän 12 kirjaa,
jotka ovat muokanneet omaa uskoani
sellaiseksi mitä se tänään on.
Maallinen ja hengellinen ilmestyi samana vuonna kuin minä synnyin (1952).
Olisikohan kirkko nykyään paremmassa jamassa, jos Niinivaaran ajatukset
olisivat saaneet jalansijaa kirkollisessa ajattelussa?
Kirjan perusajatus on, että jako hengellisiin ja maallisiin asioihin on turhaan
voimia kuluttava haavekuva. Tärkeämpää olisi painottaa ihmisten kohtaamista,
koska kaikkeen Jumalan kohtaamiseen liittyy lähimmäisen kohtaaminen.
Jos kirkossa aletaan lajitella ihmisiä oikeisiin ja vääriin uskoviin,
niin kirkko on antautunut harhauttavan kangastuksen lumoukseen.
Niinivaaran mielestä kaiken kristillisen julistuksen tulisi palvella ihmistä,
jokaista ihmistä, eikä vaalia kristityn ihmisen erityisasemaa.
Olen lukenut kaikki käsille saamani Owe Wikströmin kirjat.
Pidän hänen pohdiskelevasta ja lukijalle tilaa antavasta tyylistä.
Rivien väliin mahtuu hyvin myös omatkin ajatukset.
Matkallaolon mysteeriä olen pohtinut Wikströmin kanssa jo kauan
ja pohdinta jatkuu...
Hieno kirja kahdesta erilaisesta ajattelijasta.
Tämä on hyvää keskustelua.
Köyhien Raamattu on uusin kirja hyllyssäni.
Todella suositeltava kirja jokaiselle,
joka luulee tuntevansa mitä Raamatussa
on kirjoitettuna.
Nimestään huolimatta kirja ei ole teologiaa vaan antopologiaa.
Puhtaan ja lian erottaminen on yksi esimerkki kulttuurisista
jäsennyksistä, joita ihmisyhteisöissä vallitsee.
Douglasin kirjan luetua on ehkä helpompi ymmärtää myös
seuraavan kirjan aihepiiriä:
Seksuaalinen erilaisuus ei ole uhka, vaan sen hyväksyminen
antaa oikeudenmukaisuudelle ja rakkaudelle paremmat elinmahdollisuudet
sekä yhteiskunnassa että kirkossa.
Heidi Liehu on filosofi eikä teologi,
mutta ehkä juuri siksi hänen
kirjansa on hyvin kiehtova
ja uusia ajatuksia antava.
Sören Wibeck on toimittaja ja
Ruotsissa varsin tunnettu radioääni.
Miksi teologit eivät osaa kirjoittaa näin kiehtovia kirjoja?
Lase Mårtenssonin levy "Voiko sen sanoa toisin"
rohkaisi minuakin mietimään miten toisin
tutut asiat voisi sanoa, jotta ne olisivat tuoreita.
Myös Jumalaa voi katsella välillä toisin silmin.
Se virkistää mieltä.
Myös Jonas Gardell on toimittaja ja kirjailija.
Hänen puheensa Jumalasta on juuri sitä toisin katsomista,
joka avaa uusia tuoreita näkökulmia.
Luin Armstrongin kirjan hämmentyneenä siitä,
että miksi näistä asioista ei puhuta laajemminkin?
Juutalaisuus, kristinusko ja islamilaisuus
ovat kaikki saaneet vaikutteita toinen toisiltaan.
Jos yksikin puuttuisi joukosta, niin jäljelle jäävät
uskonnot olisivat tänään hyvin erilaisia.
Mikä estää vuoropuhelun tänään?
Kritillinen usko on alusta alkaen ollut hyvin monimuotoista.
Opillinen yhtenäisyys on saavutettu
aina vain miekalla ja pelolla.
Jeesus ei antanut seuraajilleen valmista oppia vaan
luottamuksen Jumalan lupauksiin.
Eikö tämän pitäisi riittää meillekin
- erilaisille tien kulkijoille.
Sallittakoon erilaisuus uskossa ja elämässä.
Yhteistä meillä on tie, jossa ei katsota
millainen kulkija siinä kulkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti