26.12.16

Tapaninpäivän saarna Turengin kirkossa Janakkalassa 2016

Luuk. 12: 8-12
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
      Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”


Puhetta kahdesta tiestä

Jos valittavana on vain kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikaan ei tunnu hyvältä. Silloin tiedämme olevamme pahassa pulassa.

Tätä taustaa vasten tapaninpäivän evankeliumi ei kuulosta ilosanomalta. Siinä piirretään eteemme hyvin kaksijakoinen maailma. Valitse puolesi – muuta ei ole tehtävissä. Mutta voiko elämä olla näin yksinkertaista?

Politiikassa tällaiset puheet ovat viime aikoina voimistuneet. Ihmiset kaikkialla maailmassa kaipaavat johtajia, jotka sanovat selvästi miten asiat ovat. Niin – huomatkaa – odotamme johtajilta selkeyttä, kun itse koemme elämän hyvin ristiriitaisena.

Tapaninpäivän evankeliumi näyttää antavan eväitä myös niille, jotka kaipaavat kirkkoon selkeää joko-tai ajattelua: olet joko uskossa tai sitten et, ajattelet oikein tai sitten et, elät oikein tai sitten et… Odotetaan, että kirkossa kaiken toiminnan tulisi perustua puhtaaseen uskoon, jossa ei ole mitään vääriä vaikutteita.

Jeesuksen sanat päivän evankeliumissa tuntuvat vahvistavat tällaista kaksijakoisuutta. Evankeliumeja lukiessa ei voi olla huomaamatta, että myös monet muut Jeesuksen opetukset tuntuvat seuraavan samaa ajatuksenkulkua. On kestävää tai kestämätöntä perustusta. Ihmisen puhe on joko hyvää tai pahaa. Puu tuottaa joko hyvää tai kelvotonta hedelmää. Uskollinen palvelija odottaa kärsivällisesti, kelvoton palvelija ei. Elämään vievä ovi kuvataan ahtaana ja kun se suljetaan, niin ulkopuolelle jääneille sitä ei avata. Näistä aineksista saa rakennettua uskon, joka on hyvin armoton ja kova.
Tällainen kahden tien ajatus esiintyy useina muunnelmina koko Raamatussa. Sitä on kirkkohistorian aikana yritetty useasti elää käytännössä. Keskiajan noitavainot olivat hyvin väkivaltainen yritys puhdistaa paha pois keskuudestamme.

Mutta voiko se olla totta? Mitä hyvää siitä on seurannut, kun elämää on yritetty yksinkertaistaa jakamalla se joko hyviin tai pahoihin? Useimmat sodathan johtuvat juuri tällaisesta kaksijakoisuudesta, joilla oikeutetaan väkivaltaisen sotakoneiston hyväksikäyttö. Tällaistako Jeesus meiltä haluaa?

Jouluevankeliumin toisenlaisuus

Joulun evankeliumi tuo ilmi aivan toisenlaisen Jumalan. Jumala syntyi ihmiseksi keskelle ihmisten. Ei kedon paimenilta kysytty heidän puhtauttaan. Itämaan viisaat miehet saivat tulla tuomaan lahjansa seimen lapselle ilman, että heidän uskonsa laatua mitenkään kyseenalaistettiin. Juutalaisia he eivät olleet ja vielä vähemmän kristittyjä.

Sanoilla on aina asiayhteytensä. Niin myös Jeesuksen opetuksilla. Raamatun lukeminen on siitä haastavaa, että siellä vastaan tulevat asiat pitäisi ymmärtää aina osana kokonaisuutta.
Tämän päivän evankeliumin kovat sanat Jeesuksen tunnustamisen ehdottomuudesta ja Pyhän Hengen pilkasta saavat toisenlaisen sisällön, kun mietitään miten Jeesus itse eli todeksi sen mitä hän opetti. Hän nosti esiin näkymättömiä ja naapureidensa hyljeksimiä ihmisiä: nainen Syykarin kaivolla, puuhun kiivennyt tullimies Sakkeus, syntiseksi leimattu nainen sai valella Jeesuksen jalat öljyllä, yms. Jeesus kulki ihmisten keskellä, kohtasi heidät ja oli heidän kanssaan vuorovaikutuksessa. Jeesus kyseli, kuunteli ja kuuli.

Jeesus siis näyttää toimivan käytännössä toisin kuin puhuu. Hän ei ihmisiä kohdatessaan jakanut heitä kahteen leiriin. Häntä jopa syytettiin siitä, että hän seurusteli syntisten kanssa vaarantaen näin myös oman puhtautensa.

Mistä siis on kysymys?

Jeesus opetti paljon vertauksilla ja selvyyden vuoksi hän paljon yksinkertaisti puhumaansa asiaa. Tätä yksinkertaistamista hän tekee myös tässä kuulemassamme evankeliumissa. Se on kuin ”elämän rautalankamalli”, pelkistetty ja kaikki rönsyt riisuttuna.

Evankeliumissa Jeesus nostaa esiin hänen tunnustamisensa. Tapaninpäivälle nimensä antanut Stefanos oli Jeesuksen tunnustajista ensimmäinen julkisesti teloitettu, jonka nimi on jäänyt historiaan. Stefanos oli ennen teloitustaan tilanteessa, jossa hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: joko tunnustaa Jeesus Vapahtajaksi tai kieltää hänet. Stefanos valitsi ensimmäisen.

Käytännössä meidän omassa arkielämässämme tunnustamiseen liittyy huomattavasti enemmän vivahteita. Se ei olekaan joko tai. Evankeliumissa tunnustamisesta käytetty kreikankielinen sana homologeo antaa tunnustamiselle enemmän kuin kaksi vaihtoehtoa. Tunnustaminen on sanoin tunnustamisen lisäksi myös koko elämällä (asenteella) tunnustamista.

Tunnustaminen (homologeo) näkyy lähimmäisen rakkautena, ystävällisyytenä ja armahtavaisuutena. Suun tunnustamisen lisäksi Jeesuksen tunnustaminen näkyy meissä tekoina. Tällaiset teot ovat hyvin moninaisia: Sakkeus tunnusti Jeesuksen kiipeämällä puuhun. Nainen Syykarin kaivolla tunnusti Jeesuksen hyväksymällä itsensä sellaisena kuin on. Syntinen nainen, joka häiritsi Jeesuksen ruokarauhaa, tunnusti hänet valelemalla Jeesuksen jalat öljyllä. Näistä kolmesta vain Syykarin naisen tunnustus sai muiden ihmisten hyväksynnän. Näin Jeesuksen tunnustaminen on jotakin, minkä vain Jumala tunnistaa. Kyse on siis paljon muustakin kuin vain kahdesta vaihtoehdosta.

Pyhän Hengen pilkka

Evankeliumissa puhutaan myös Pyhän Hengen pilkasta. Varmaan moni meistäkin on joskus elämänsä varrella pohtinut ahdistuneena, olenko kenties syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan ja näin joutunut anteeksiannon ulkopuolelle. Joka herjaa Pyhää Henkeä, sille ei anteeksi anneta.

Joka tällaista pelkää, voi olla varma, että ei ole näin vakavaan syntiin syyllistynyt. Sillä jos ei voi saada anteeksi, niin ei voi katua ja kokea syyllisyyttä. Synnintunto on muistutus anteeksiannon mahdollisuudesta, siitä että olemme armahdettuja syntisiä.

Kristittyinä me olemme kahden maan kansalaisia. Se tarkoittaa samalla, että olemme kahden tien kulkijoita. Kaksi tietä kuljettavana yhtä aikaa. Jumalan näkökulmasta me kuljemme taivastietä, mutta omana kokemuksena me kuljemme omaa arkista elämänpolkuamme. Taivashetkiä elämässämme on, kun havaitsemme näiden kahden tien kulkevan vieri vieressä. Useimmiten näemme kuitenkin vain oman arkemme.

Elämä on valintojen tekemistä

Me olemme joka hetki valintojen edessä. Jokainen tekomme, jokainen sanamme, ne ovat valinta, joka ohjaa meitä aina johonkin suuntaan. Harvoin olemme niin selkeässä elämäntilanteessa, jossa näkisimme valintamme evankeliumin selkeydellä. Usein vasta jälkeenpäin saamme varmuuden valintamme seurauksista. Kaiken lisäksi emme aina edes huomaa edessämme olevia vaihtoehtoja. Elämme vain elämäämme.

Tästä syystä on hyvä muistaa, että pohjimmiltaan kyse on kuitenkin vain kahdesta tiestä, vaikka itse koemme sen huomattavasti monimutkaisempana. Toinen tie on se, minkä osaamme kulkea valitsematta. Sille tielle ajaudutaan. Mutta toinen – se joka vie perille – on tie, jonka Jeesus on itse meille valmistanut. Tätä tietä me emme osaa itse valita. Tälle tielle meidät on valittu jo silloin, kun Jumala lähetti Poikansa maailmaan. Tästä meille muistuttaa joulun evankeliumi.

Sittenkin ilosanoma

Tapaninpäivän evankeliumi ei kuulosta ilosanomalta, mutta kuitenkin se on ilosanoma juuri siksi, että se mikä ihmiselle on mahdotonta, on Jumalalle mahdollista.


-->
Vaikka me valitsemme usein väärin, Jumala valitsee aina meidät. Tämä on armoa. Tämä on meidän ilomme.