Mihin joulu rajautuu?

Joulu ja pääsiäinen ovat Raamatussa kytköksissä toisiinsa. Ei toista ilman toista, niin kuin syntymä ja kuolema.

Pääsiäisen vietossa on luterilaisessa kirkossa pitkään ollut etusijalla kuolema (=pitkäperjantai), mutta viime vuosina se on alkanut (onneksi) jäädä ylösnousemuksen (=pääsiäispäivä) varjoon. Näin ollen joulu ja pääsiäinen ovat molemmat uuden elämän juhlia.

Rajatonta joulua!

Lauluyhtye Rajattomien Rajaton joulu (erityisesti levy 1) voisi omasta puolestani soida rajattomasti. Olen kuunnellut levyä tietoisen rajallisesti, jotta säilyisi tuo rajattomuuden tunne. Rajattomien innoittamana poistin yllä olevasta kuvasta rajat. No, rajat tosin säilyivät, mutta tulivat ne ainakin epäselvemmiksi.

Susanne Kass ehti ennen minua!

Artist in Residence-Special
FST: Neon på TV2, måndagen 19.12.2005 klo 20:50

http://www.yle.fi/extrem/ekort/foto.php?album_id=212&id=3937

Samalla, kun minä vasta opettelen huomaamaan kamerallani rajoja, niin Susanne Kass jo ehti tekemään aiheesta valokuvanäyttelyn Helsinkiin. Vieläköhän näyttely on Helsingissä Galleria Sinnessä, jos kävisin siellä joulun jälkeen?

http://www.yle.fi/extrem/ekort/foto.php?id=3938&album_id=212

Susanne Kass tutki kuvissaan ihmisten välisiä rajoja. Hän pyysi ihmisiä asettumaan kuvaan keskenään sellaiselle etäisyydelle, mikä tuntui heistä luontevalta.

http://www.yle.fi/extrem/ekort/foto.php?id=3939&album_id=212

Susanne Kass opiskeli Uusikaarlepyyssä taidekoulussa. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, raja-näyttely on hänen lopputyönsä.

Vieläkö löydämme itsestämme lapsen vai onko raja jo peruuttamattomasti ylitetty?

Tässä päivänä muutamana osuivat silmäni kuvan kirjekuoreen. Se oli jätetty rappusille odottamaan postitonttujen tuloa. Kirje oli ollut siinä jo jonkin aikaa, sillä kuoren liimaus oli kosteuden vaikutuksesta hieman avautunut. Annoin kirjeen olla niillä sijoillaan ja jatkoin matkaani. Jäin miettimään olenko itse ehkä menettänyt elämässäni jotain, kun en enää kirjoita joulupukille? Olisiko elämäni rikkaampaa, jos siinä olisi yhä jäljellä edes hitunen sadun tenhoa?

Lapsuuden ja aikuisuuden välillä on raja. Voiko sen ylittää menettämättä sitä, mikä lapsesta tekee meille esikuvan. "Heidän (=lasten) kaltaistensa on Jumalan valtakunta" (Mark. 10:14).

Hopeapajun uudet vaatteet...

Jaskan kommentti rohkaisi minua näkemään puutorson uudesta näkökulmasta. Jospa pihassani onkin taidetta! Mielessäni asettelin oksantynkien huipulle palavia soihtuja jouluvaloksi. En ehtinyt miettiä, miten ne sinne saisin, kun lumisade tuli ja muutti taas ajatukset. Hopeapajun uusi lumipuku on kaunis ja pehmentää sopivasti sen kulmikkaaksi leikattuja muotoja.

Pihapuun rajat

Pihapuun rajat sellaisena kuin ihminen halusi ne määritellä.
Määrittelemmekö me rajat näin myös toisillemme? Toisinaan tältä tuntuu.

Rajojen asettaminen

Hopeapaju luuli päässeensä hyvään maahan ja niinpä se monet vuodet vain kasvoi kasvamistaan.


Koitti sitten päivä, jolloin se oli tullut liian suureksi sille varattuun tilaan.


Tuli mies ja saha. Puu menetti suuruutensa ja joutui väkisin myöntämään omat sallitut mittansa.


Hopeapajun rajattomuuden ajan tuotosta syntyi runsaasti polttopuuta ihmiselle, jolle puun suuruus oli liikaa. (Itse puusta en rohjennut ottaa vielä kuvaa, sillä riisuttuna se oli niin nolon näköinen.)

Ymmärryksen talvi

Johannes Ojansuun puhuu kirjassaan Pyhyys (Rajalla oleva ihminen) "ymmärryksen nuoruudesta" ja "ymmärryksen vanhuudesta". Ensinmainittu termi viittaa nuoruuden mustavalkoisuuteen, jolloin asiat ovat joko tai. Talvisesta metsää katsoessani minulle tulee mieleen myös kolmas termi: "ymmärryksen talvi". Tämäkin merkitsee väritöntä ajattelua, sillä talvinen maisema ei juuri värejä tarjoa.

Ymmärryksen talven vastakohta on ymmärryksen kesä, jolloin värejä ja ääniä on yltäkylläisesti. Tätä samaa tarkoittaa Ojansuun "ymmärryksen vanhuus": ainoa varma asia on elämän rajallisuus, mutta mikään muu asia ei sitten enää olekaan joko tai.


Toki talvisessa maisemassa riittää sävyjä. Tarkempi tarkastelu tuo esiin muitakin sävyjä kuin vain mustan ja valkoisen.


Mustan ja valkoisen keskellä pilkottaa vähän vihreääkin!


Ymmärryksen talvi (=ymmärryksen nuoruus) on mustaa ja valkeaa: ajattelu on hyvin rajoittunutta, mistä pahimmillaan seuraa täysi rajattomuus. Esimerkki tällaisesta rajattomuudesta on ajatus jatkuvasta kasvusta.

Rajoittunut mustavalkea ajattelu johtaa räikeimmillään rajantajun täydelliseen katoamiseen. Tästä seuraa ylioptimistinen luottamus talouden jatkuvaan kasvuun.

Kulkijan rajat

Uusia kuvia odotellessa kaivoin varastosta tämän kuvan eräältä Madeiran levadalta. Sen, joka haluaa seurata tätä levadaa, on tunnettava omat rajansa: reitti ei sovi korkeanpaikan kammoisille eikä niille, joille kaiteeton jyrkänteen reuna on ylittämätön uhka. (Kävely tapahtuu levadan 40 cm leveällä ulkosyrjällä.)

Unohtunut kuva

Eilisestä kuvasadosta jäi pois tämä kuva. Taajamakyltti sijaitsee taajaman rajalla. Rajan huomaa autossa vauhdin muutoksena.

Raja-aihe jatkuu...

Tiistai valkeni räntäsateisena. En antanut sään rajoittaa tekemisiäni, vaan päätin lähteä kuvausmatkalle etsimään rajoja. Ohessa päivän sato.


Raja, joka suojelee ja eristää.


Raja se on tämäkin: pellon tai metsän raja. Näkökulma riippuu katsojasta.


Tiellä kulkevien raja.


Auton rajat parkkipaikalla.

Olen rajalla...tästä tämä alkaa!

Ensimmäisessä kuvassani olen tavoitellut filosofi Johannes Ojansuun esille tuomaa ajatusta ihmisen rajasuhteesta. Ihmisen on ymmärrettävä rajansa, jotta voisi elää.