Johannes Ojansuun puhuu kirjassaan Pyhyys (Rajalla oleva ihminen) "ymmärryksen nuoruudesta" ja "ymmärryksen vanhuudesta". Ensinmainittu termi viittaa nuoruuden mustavalkoisuuteen, jolloin asiat ovat joko tai. Talvisesta metsää katsoessani minulle tulee mieleen myös kolmas termi: "ymmärryksen talvi". Tämäkin merkitsee väritöntä ajattelua, sillä talvinen maisema ei juuri värejä tarjoa.
Ymmärryksen talven vastakohta on ymmärryksen kesä, jolloin värejä ja ääniä on yltäkylläisesti. Tätä samaa tarkoittaa Ojansuun "ymmärryksen vanhuus": ainoa varma asia on elämän rajallisuus, mutta mikään muu asia ei sitten enää olekaan joko tai.
Toki talvisessa maisemassa riittää sävyjä. Tarkempi tarkastelu tuo esiin muitakin sävyjä kuin vain mustan ja valkoisen.
Mustan ja valkoisen keskellä pilkottaa vähän vihreääkin!
Ymmärryksen talvi (=ymmärryksen nuoruus) on mustaa ja valkeaa: ajattelu on hyvin rajoittunutta, mistä pahimmillaan seuraa täysi rajattomuus. Esimerkki tällaisesta rajattomuudesta on ajatus jatkuvasta kasvusta.
Rajoittunut mustavalkea ajattelu johtaa räikeimmillään rajantajun täydelliseen katoamiseen. Tästä seuraa ylioptimistinen luottamus talouden jatkuvaan kasvuun.
Käytän lähteenä kirjaa
VastaaPoistaJohannes Ojansuu, Pyhyys. Rajalla oleva ihminen. WSOY, Helsinki 2004