Vaalipäivän iltana

Vielä ei ole päivän pituus ylittänyt sitä rajaa, jolloin tällainen tunnelma on enää vain muisto. Tänään presidentin vaalipäivän illtana jäälyhty valaisee ulkona pihapolkua. Samaan aikaan sisällä jännitetään vaalien tuloksia.

Jonkinlaisella rajalla sitä ollaan tässäkin, kun presidenttiä Suomelle valitaan.

Rajansa kaikella. Minäkö muka omituinen?

Vastaan Jaskan haasteeseen ja kerron omituiset tapani. Omituisia tai eivät. Tällaisia ne ovat:

1. Olen riippuvainen joka-aamuisesta lehden tuijotteluhetkestä. Lehti antaa syyn olla hiljaa ja luvan vaieta omiin ajatuksiin. Tästä syystä herääminen tapahtuu perheen mielestä aivan turhan aikaisin. Muut selviävät aamutoimistaan puolet nopeammin kuin minä.

2. Kroonisena "nuhanenänä" käsillä täytyy aina olla paperinenäliinoja - taskussa ja tarkasti tietyllä tavalla viikattuna.

3. Saatan istua työpöytäni ääressä tuntikausia tekemättä mitään katse lasittuneena jonnekin kaukaisuuteen.

4. Olen helposti ääripäiden ihminen. Joko nyherrän ja viilaan pikkuasioiden kimpussa saamatta aikaan valmista tai sitten hoidan homman "vasemmalla kädellä".

5. Pidän tätä blogia, vaikka ajatuksenkulkuani seuraakin tietääkseni vain kaksi ihmistä. Olisi vähemmän omituista hoitaa ajatustenvaihto heidän kanssaan sähköpostitse.

Haasteen ohjeet tiedoksi kinnostuneille:

Kirjoita merkintä, jossa paljastat viisi omituista tapaasi. Tämän jälkeen valitset seuraavat viisi ihmistä, jotka haastat tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkität haastamasi ihmiset merkintäsi loppuun ja käyt ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Valitettavasti jatkohaasteet jäävät osaltani väliin, sillä en tiedä kenet voisin haastaa. Jaskan lisäksi minulla ei ole yhteyksiä muihin blogisteihin.

Kurkotellaan kuuta

Perimmäiset rajat ovat elämämme rajoja. Ne määrittelevät elämän, joka mahdollistaa olemisemme.

Tällaisten rajojen hakeminen on kuin noutaisi kuuta taivaalta. Niitä kohti voi vain kurkotella. (Ihminen on tosin käynyt kuussa, mutta se on jo toinen juttu.)

Jos kuu olisi mahdollista tuoda alas maan pinnalle lähempää tarkastelua varten, se ei olisi enää kuu, vaan kasa mineraaleja.

Elämän rajaaminen tiukkoihin raameihin on mahdollista, mutta se ei ole enää elämää, vaan jotakin muuta. "Mineraalielämää"?

Jos kuu ohjataan maapallon vetovoiman ulkopuolelle, silloinkaan kuu ei olisi enää kuu. Ei ainakaan maan kuun. Ehkä jonkun muun.

Rajojen poistaminen (=kieltäminen) elämästä olisi yhtä kohtalokasta kuin kuun poistaminen maan vetovoiman piiristä.

Kauneus on katsojan silmissä

Tässä päivänä eräänä pysähdyin lenkilläni katsomaan kuvassa näkyvää maisemaa. Muistin ajan, jolloin hakkuuaukean tilalla oli ollut suurten kuusten ja mäntyjen reunustama suppakuoppa. Vihreän ja pehmeän sammaleen peittämä pohja oli aina salaperäisen hämärän peitossa. Kesän kuumimmatkan helteet eivät sinne koskaan kunnolla yltäneet. Aurinko pääsi vain kurkistelemaan suppakuoppaan puiden oksien lomasta.

Tuo kaikki on nykyään vain muisto. Puut on kaadettu ja myyty. Jäljelle jätetyistä männyistä ei muodostu enää metsää vaan puupelto, joka odottaa sadonkorjuuta. Minä näin paikalla vain ankean autiuden. Tuli siihen viereeni mies, joka sanoi: "On sitten upea tuo maisema, kun saivat korjattua siitä puut pois!"

Jossakin välillämme kulki raja, joka sai meidät näkemään saman maiseman eri tavalla.

Vaikutelma Jumalasta

On asioita, jotka voimme määritellä tarkoin rajoin. Voimme erottaa toisistaan erilaiset kasvit ja eläimet. Ihmisetkin voidaan luokitella iän, sukupuolen, syntyperän, uskonnon tai asuinpaikan mukaan. Asiat joille ei löydy rajoja, koetaan helposti kaoottisina.

Ymmärrän hyvin rajojen merkityksen, kun puhutaan näkyvästä maailmasta. Mutta silloin, kun rajoja tehdään myös sinne, missä käsityskykymme lakkaa, niin ollaan vaarallisilla vesillä. Eri uskonnot pyrkivät etsimään hahmoa näkymättömälle. Riittien ja liturgian tasolla tämä toimiikin hyvin. Ongelmaksi uskonnot muuttuvat, kun halutaan määritellä myös itse määrittelemätön. Jumalaa ei voi nähdä ja silti on ihmisiä, jotka väittävät tarkoin tietävänsä Jumalan mielen liikkeet.

Kristittyjen Raamattu, muslimien Koraani ja hindujen Veda-kirjallisuus ovat kukin omien uskontojensa pyhiä kirjoja. Olen kristittynä joutunut miettimään omaa suhdettani Raamattuun. Onko Raamattu minulle pyhä siksi, että se on Jumalan itsensä kirjoittama? Vai onko Raamattu minulle pyhä siksi, että siihen on koottu ihmisen kokemus Jumalasta? Olen kallistunut tälle jälkimmäiselle kannalle. Raamattua lukemalla liityn jo ennen minua Jumalaa etsineiden ihmisten joukkoon. Heidän kanssaan kyselen ja etsin hahmoa hahmottomalle. Mitä lähemmäksi koen pääseväni Jumalaa, sitä epäselvemmäksi käy hänestä hamottamani kuva. Jumalan maailmassa ei päde ihmisten lait. Kaoottisuus ei poistu tarkentamalla vaan hyväksymällä se, etten voi kaikkea ymmärtää.

Minulle Raamattu avaa sumuisen kuvan Jumalasta. En kaipaa enempää. Katselihan tätä samaa maisemaa jo Paavalikin: "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta." (1. Kor. 13:12a)

Rajattomuus tulee kalliiksi

Ihmisen rajaton luottamus tekniikan kaikkivoipaisuuteen muutti ihmisen elämän ja elintason. Kaikella on kuitenkin hintansa. Jo nyt on nähtävissä tuon rajattoman ajattelun seuraukset.

Kuvan sadevesiojaputken suusta alkoi valua öljyä sen jälkeen, kun lähellä sijaitsevan entisen teollisuusalueen maapohjaa ryhdyttiin puhdistamaan, jotta paikalle voitaisiin rakentaa asuintaloja. Mitä kaikkea paljastuukaan, kun koittaa kevät?

Loppiaismiete

Jouluaika päättyy loppiaiseen. Rajatapaus siis tämäkin. Juhlana loppiainen on vanhempi kuin joulu, vaikka ei sitä ainakaan Suomen näkövinkkelistä arvaisi. Meillähän juhlaa ei noteerata juuri muuna kuin joulukoristeiden riisumisena.

Idän tietäjistä ei Raamatussa montaa sanaa sanota (Matt. 2:1-12). Enemmän ja mielenkiintoisemmin heistä kertoo Michel Tournier romaanissaan Kolmen kuninkaan kumarrus (Helsinki 1982). Faktaa kirjassa on varmasti yhtä paljon kuin Dan Brownin kohutussa Da Vinci -koodissa.

(Loppiainen 6.1.)

Vuoden vaihtuessa

Vuosi 2005 vaihtui vuodeksi 2006. Uusi vuosi tuli vanhan tilalle, mutta mitä vaihtui oikeasti? Jotkut tekevät uudenvuoden lupauksia ja ilmeisesti lähes yhtä monet niitä rikkovat. Tästä tietoisena tai tietämättä useimmat jättävät lupaukset kokonaan tekemättä. Elämä jatkuu siis samanlaisena.

Mennyt vuosi näyttää kovin lyhyeltä. Miten se menikin niin nopeasti? Edessä olevan vuosi tuntuu lähes ikuisuudelta. Kuitenkin kalenterissani aikataulutetaan elämääni jo syyskuun puoliväliin asti. Kalenterissa ikuisuudellakin on rajat!