On asioita, jotka voimme määritellä tarkoin rajoin. Voimme erottaa toisistaan erilaiset kasvit ja eläimet. Ihmisetkin voidaan luokitella iän, sukupuolen, syntyperän, uskonnon tai asuinpaikan mukaan. Asiat joille ei löydy rajoja, koetaan helposti kaoottisina.Ymmärrän hyvin rajojen merkityksen, kun puhutaan näkyvästä maailmasta. Mutta silloin, kun rajoja tehdään myös sinne, missä käsityskykymme lakkaa, niin ollaan vaarallisilla vesillä. Eri uskonnot pyrkivät etsimään hahmoa näkymättömälle. Riittien ja liturgian tasolla tämä toimiikin hyvin. Ongelmaksi uskonnot muuttuvat, kun halutaan määritellä myös itse määrittelemätön. Jumalaa ei voi nähdä ja silti on ihmisiä, jotka väittävät tarkoin tietävänsä Jumalan mielen liikkeet.
Kristittyjen Raamattu, muslimien Koraani ja hindujen Veda-kirjallisuus ovat kukin omien uskontojensa pyhiä kirjoja. Olen kristittynä joutunut miettimään omaa suhdettani Raamattuun. Onko Raamattu minulle pyhä siksi, että se on Jumalan itsensä kirjoittama? Vai onko Raamattu minulle pyhä siksi, että siihen on koottu ihmisen kokemus Jumalasta? Olen kallistunut tälle jälkimmäiselle kannalle. Raamattua lukemalla liityn jo ennen minua Jumalaa etsineiden ihmisten joukkoon. Heidän kanssaan kyselen ja etsin hahmoa hahmottomalle. Mitä lähemmäksi koen pääseväni Jumalaa, sitä epäselvemmäksi käy hänestä hamottamani kuva. Jumalan maailmassa ei päde ihmisten lait. Kaoottisuus ei poistu tarkentamalla vaan hyväksymällä se, etten voi kaikkea ymmärtää.
Minulle Raamattu avaa sumuisen kuvan Jumalasta. En kaipaa enempää. Katselihan tätä samaa maisemaa jo Paavalikin: "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta." (1. Kor. 13:12a)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti