Tässä päivänä eräänä pysähdyin lenkilläni katsomaan kuvassa näkyvää maisemaa. Muistin ajan, jolloin hakkuuaukean tilalla oli ollut suurten kuusten ja mäntyjen reunustama suppakuoppa. Vihreän ja pehmeän sammaleen peittämä pohja oli aina salaperäisen hämärän peitossa. Kesän kuumimmatkan helteet eivät sinne koskaan kunnolla yltäneet. Aurinko pääsi vain kurkistelemaan suppakuoppaan puiden oksien lomasta.Tuo kaikki on nykyään vain muisto. Puut on kaadettu ja myyty. Jäljelle jätetyistä männyistä ei muodostu enää metsää vaan puupelto, joka odottaa sadonkorjuuta. Minä näin paikalla vain ankean autiuden. Tuli siihen viereeni mies, joka sanoi: "On sitten upea tuo maisema, kun saivat korjattua siitä puut pois!"
Jossakin välillämme kulki raja, joka sai meidät näkemään saman maiseman eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti