Jokelan tapahtumien jälkeen

Jokelan ampumavälikohtaus on järkyttänyt koko Suomea. Tapahtuma pysäytti ja herätti monia kysymyksiä – kysymyksiä joista useimmat jäävät vaille vastausta.

Tavallinen marraskuinen keskiviikkopäivä sai tavanomaisesta poikkeavan sisällön heti, kun ensimmäiset tiedot Jokelan tapahtumista kantautuivat korviimme. Jos kyseessä olisi ollut jääkiekkojoukkueen kultamitali, toinen eurovisiovoitto tms., niin elämämme ei olisi siitä kovin suuresti muuttunut. Iloa olisi riittänyt vähäksi aikaa. Mutta Jokelan ampumavälikohtausta seurannut täysin yli ymmärryksen mennyt hätä, tuska ja suru pysäyttivät. Monen ihmisen elämä Jokelassa ja mahdollisesti myös muuallakin järkkyi eikä ehkä koskaan palaa ennalleen.

Kristilliseen uskoon sisältyy ajatus kahdesta maailmasta. Kristitty on kahden maailman kansalainen. Tästä puhuvat myös Jeesuksen sanat päivän evankeliumissa (Matt. 22: 15-22): "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu."

Lehtitietojen mukaan Jokelan ampuja tunsi vain yhden maailman – maailman. jonka hän oli itse itselleen kuvitellut. Ampujan maailmassa ei ollut tilaa erilaisuudelle. Siellä ei tunnettu vaihtoehtoja. Vaikuttaa siltä, että Jokelan ampuja yritti selvitä ilman ”keisaria” ja ilman Jumalaa.

Silmiini sattui viime kesäkuussa julkaistu filosofi Antti S. Mattilan haastattelu (Opettaja –lehti, n:o 25, 21.6.2007). Tuossa lehtiartikkelissa Mattila puhuu sen puolesta, että me tarvitsemme erilaisuuden ymmärtämisen taitoa enemmän kuin koskaan. Ymmärtääksemme erilaisia kulttuureja, maailmankuvia, ajatuksia ja ihmisiä meidän tulee osata vaihtaa näkökulmaa. Toinen vaihtoehto on pitäytyä tiukasti omassa maailmassa, mikä äärimmilleen vietynä johtaa väistämättä katastrofiin. Tämä näkyy Irakissa ja monissa muissa maailman sota-alueilla. Tämän saimme tuta myös Jokelassa.

Lehtihaastattelussa Mattila sanoo: ”Erilaisten näkökulmien esittely murtaa illuusion yhdestä ja ainoasta totuudesta ja opettaa ajattelemaan itse. Kun tulee tietoiseksi siitä, että on olemassa monia tapoja ajatella, on pakko alkaa kehitellä omia valintoja. Tämä kehittää väistämättä eettistä vastuuta ja avoimuutta vieraudelle.” Mutta: ”Nykyään muoti ja trendit vahvistavat vierauden pelkoa. Nuoret pelkäävät erilaisuutta ja kokevat sen esteeksi. Näkökulman vaihtamisen taito muuttaa esteet mahdollisuuksiksi ja kannustaa riitelyn sijasta asettumaan dialogiin erilaisten ihmisten kanssa.”

Haastattelussa Mattila puhuu nuorista, mutta kyllä hänen ajatuksillaan on käyttöä myös meille aikuisille.

"Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?" Jeesuksen aikana hurskas juutalainen ei hyväksynyt Rooman vallanpitoa. Keisarin perimiä veroja ja tulleja maksettiin vain pakon edessä. Jeesukselle esitettyyn kysymykseen sisältyi kompa, jolla Jeesus yritettiin saada kiinni joko maanpetturina tai Rooman vihollisena. Vastauksessaan Jeesus osoitti ymmärtävänsä molempia maailmoja. Hän osasi vaihtaa näkökulmaa ja ymmärtää myös ”keisaria”.

"Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu."

Vielä yksi lainaus. Luin viime lokakuussa Heidi Liehun kirjan Ihana Kristus. Jokelan ampumavälikohtauksesta kuultuani muistin sieltä seuraavat sanat (s. 231):

”Keskellä arkea jumaluuden idea kalskahtaa abstraktilta. Ihmisen elämä maan päällä on asetettu kuin vastakohtaiseksi taivaalliselle kirkkaudelle. Vain hetkittäin onnistuimme tavoittamaan taivaalliset tunteemme, kokemaan uskonnollisia kokemuksia – me tarvitsemme siihen usein järjestetyt olosuhteet: yhteisiä virsihetkiä, kirkkotilaisuuksia, kohottavaa musiikkia, kohottavia saarnoja ja sanoja.

Kun esimerkiksi töistä kotiinsa ajava nainen tai mies pitelee väsyneenä autonrattia, kuunnellen radiosta musiikkia jota yhdentekevät mainokset katkovat; kun hän harmittelee mielessään säröä tuulilasissa tai miettii, onko kotona mitään hyvää illaksi jääkaapissa; kun hän jättää vastaamatta matkapuhelimeensa nähden numerosta, että soittaja on ex-puoliso, kun hänen silmänsä tuijottavat edessä kiitävää asfalttia, voiko hän sovittaa samalla silmiinsä näyn taivaallisesta sfääristä, joka odottaa kaiken tuon ’arjen’ syvyydessä.

Äkillinen kuolema – tai sairaskohtaus – katkaisee tavanomaisen todellisuuden, se rysäyttää tyhjiin merkityksineen tai merkityksettömyyksineen jokapäiväisyydet. Ylitodellinen ulottuvuus välähtää esiin muuttaen kaiken näkyvän ja koetun. Muille arki jatkuu samanlaisena; särö tuulilasissa ei katoa, jääkaappi on yhä tyhjä, ex-puolison numero sykkii yhä matkapuhelimen näytöllä. Sille, joka viruu onnettomuusautossa, kaikki on toisin.”

Jokelan uhrien omaisten luona kaikki on toisin. Astetta vaikeampaa on ehkä ampujan omaisilla, sillä surun lisäksi heillä on seuranaan nyt myös pelko ympäristön reaktioista.

Jokelan ampuja kylvi ympärilleen pelkoa. Meidän tehtävämme on kitkeä tuo pelko pois. Elämä on mahdollista vain siellä, missä on tulevaisuus ja toivo.

"Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu."

Pelon kitkemisessä meitä auttavat nämä Jeremian kirjan sanat: ”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia:
minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
(Jer. 29: 11) Jumala meitä auttakoon tämän näkökulman vahvistumisessa.

Annetaan siis Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu. Hän antaa meille tulevaisuuden ja toivon.

Jalat pidän mullassa maailman,
katseellani taivasta tavoitan... (Pekka Simojoen laulusta Kahden maailman kansalainen)