Vanhan ajan toukokuun viimeinen päivä

Tänään on juuri sellainen päivä, kun muistan sen olleen silloin kuin itse olin lapsi tai vähän vanhempikin. Toukokuun viimeiseen päivään liittyi silloin aina Suvivirsi, aurinko ja loman alku. Oma loma ei tosin ala vielä nyt, mutta voi sitä silti olla lomatunnelmissa niiden kanssa, joilla loma oikeasti alkaa. Kukkivista omenapuista, auringosta ja lämmöstä riittää meille kaikille nautittavaksi. Jos perheessä ei ole omia koululaisia, joiden kanssa pääsisi kouluun laulamaan Suvivirttä, voi tuon virren luikauttaa vaikkapa autoa ajaessa, niin pääsee mukaan päivän tunnelmaan "niin kuin silloin ennen".

Pääsen minäkin jo hieman harjoittelemaan lomaa, kun saan koko ensi viikon kulkea omia polkujani työasioita miettimättä.

Maasta se pienikin...

Itkevä tammi on jo kyyneleensä kuivannut. Sen vierestä löytyy tällainen asetelma. Kovin kummoinen ei tuo kasvupaikka ole, mutta niin vain näyttää kelpaavan orvokille, voikukalle ja jollekin muullekin pienelle taimelle.

Aamulla töihin lähtiessä tämä asetelma pysäytti minut. Oli pakko palata takaisin ja hakea kamera. Sain tallennettua palan kauneutta, minkä kauniisti siilautuva aamuaurinkon vielä viimeistelee.

Itkevä tammi

Tammi itkee yökylmien puraisemia lehtiään. Joka kevät käy näin. Juuri, kun uudet lehdet ovat puhjenneet, tulevat öiset hallat ja pyyhkivät pois vihreyden. Silti tammi jaksaa aina uudelleen koota voimansa. Kevät keväältä se pudistelee vioittuneet lehtensä ja laittaa tilalle uudet. Kesällä kevään kylmyydet ovat vain haalistuva muisto.

Millainen luottamus! Toistuvista vastoinkäymisistä huolimatta tammella riittää uskallusta aloittaa alusta. Ehkä tämä on jonkun mielestä kasvikunnan inhimillistämistä, mutta toivon merkkejä ei ole yhtään liikaa, joten pidän kiinni kuvastani. Katson tammea ovenpielessäni ja mietin mistä löytäisin saman luottamuksen myös itselleni. Menköön kylmyys ja tulkoon elämä!

Kiinan muuri

Napapiiri, Rovaniemi 17.5.2008

Bloggailu on mainio tapa pitää yhteyksiä yllä pitkienkin matkojen takaa. Yksityisluonteiset asiat on tietenkin paras kertoa muita teitä. Blogi on parhaimmillaan kuvatessaan yleistä elämisen ilmapiiriä ja tunnelmia "siellä jossain" tai vaikkapa esimerkiksi Pekingissä.

Olen seurannut aktiivisesti yhden suomalaisen bloggaajan perheen elämää ulkomailla. Aluksi Vilijonkka & tyttäret asuivat Pariisissa. Kirjoittajalla on sana ja kuva hallussaan. Pariisista välittyi blogin kautta varsin eloisa kuva kaikkine iloineen ja kommelluksineen. Kevättalvella perhe muutti Kiinaan, Pekingiin. Blogin mukana pääsin tutustumaan kiinalaiseen elämuotoon. Mutta äkkiä kaikki loppui. Kiinalainen sensuuri iski ja blogin ylläpito suljettiin. Blogi säilyi luettavana, mutta Vilijonkka ei pääse enää lisäämään blogiinsa kuvia eikä tekstiä.

Täällä Suomessa on vaikea käsittää, että blogi voidaan sulkea noin vain ilman mitään ilmoitusta. Äkkiä 6680 kilometriä Napapiiriltä Penkingiin on jotain muuta kuin mitä kilometrit ilmoittavat. Välissä on Kiinan muuri, joka tekee matkaan mittaamattomia mutkia.

Tuulivoimaa

Tuulivoimaa Högsårassa. Kuvassa on kaksi tuulimyllyä. Kolmas rajautui kuvan ulkopuolelle. Omalla tavallaan ne ovat minusta kauniita. Myllyt tosin muuttivat maisemaa aika tavalla. Muutoksen kauneudesta voidaan olla kahta mieltä. Kieltämättä välillä kaipaan aikaa ennen tuulimyllyjä. Mutta mitkä ovat vaihtoehdot?

Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät tykkää tuulivoimasta.

Videolla näet yhden haittapuolen ja kuulet toisen.

Kunniamerkki pikarililjojen kera

Arkkiterapeutti Kops myönsi minulle 

"en ole natsi" -kunniamerkin. 

Merkkiä jaetaan "kaikille sen ansainneille nettiskribenteille",

niin kuin merkin lanseerannut Jack Honest sitä esittelee.

Määritelmä "en ole natsi" tarkoittaa, että merkin kantaja

vastustaa kaikenlaista syrjintää ja sortoa; 

edistää toimillaan tasa-arvoa ja erilaisuuden hyväksymistä.

Pitemmästi miettimättä ensimmäiseksi tulee mieleeni

sahrami, jolle haluan antaa tämän saman kunnianosoituksen. 

Sahramin kirjoittaa nykyisin melko harvakseltaan, 

mutta ottaa aina esille jonkin tärkeän aiheen.

Hätiköidyissä päätelmissä käsitellään usein kunniamerkin

edellyttämiä aiheita.

Pikarililja

Joka ikinen 

kevät iloitsen

nähdessäni nuokkuvan

pikarililjan.

Minulle se on

kevään kukista

se joka tuo tullessaan

viestin kesästä.

Leijuva sinivuokko

Onnistuinpa löytämään leijuvan sinivuokon. Siinä se levitoi jalkojeni juuressa kaikessa rauhassa. Suostuipa vielä kuvattavaksikin, vaikka yleensä  näyt katoavat heti, jos niitä yrittää ikuistaa.

Tällaisia pieniä "ihmeitä" on mukava bongata. Kysymys on tässäkin näkökulmasta. Jos kameraa hiukankin olisin kääntänyt eri asentoon, niin "ihme" olisi kadonnut saippuakuplan tavoin. Olisitte saaneet nähdä tavallisen sinivuokon.

Menkää metsään ja etsikää ihmeitä!