Kertomus Betesdan altaan sairaasta miehestä on erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka erilainen maailmankuva synnyttää erilaisia kertomuksia.
Raamatussa kerrotaan usein ihmeistä. Lähes yhtä usein me nykylukijat kompastumme niihin. Ihmeet ovat huono avain Raamatun ymmärtämiseksi, sillä ne enemmän sekoittavat kuin avaavat.
Ajanlaskumme alussa ei ollut käytössä kaikkea sitä tietoa, mikä meillä on tänään. Siksi moni asia tai tapahtuma oli ihme, koska ei tiedetty mitä oikeasti tapahtui. Tästä syystä tänä päivänä ihmeet ovat harvinaisempia kuin tuolloin. Lukutaito avaa meille ovia ymmärrykseen, josta ajanlaskumme alun ihmiset eivät osanneet edes uneksia.
Aivan evankeliumin lopussa Jeesus sanoo jotain, mihin myös voimme kompastua. »Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.» Näillä sanoilla Jeesus saattelee Betesdan altaan miestä eteenpäin. Sanoissa kuuluu tyypillinen ajan tapa pitää sairauksia rangaistuksena tehdyistä synneistä. Tänä päivänä meidän kirkkomme ei enää opeta näin.
Evankeliumit ovat saaneet kirjallisen muotonsa vastauksena ajanlaskumme alun kristillisten seurakuntien tarpeisiin. Monissa kohdin näkyy tuon ajan ihmisten tapa kokea ja selittää elämää. Ihmeiksi selitettiin moni meille tänään arkipäiväinenkin asia. Sairauksien syyt olivat usein hämärän peitossa, sillä lääkäreinä toimivat usein papit, joille teologia oli tutumpaa kuin lääketiede.
Jätetään siis ihmeet ja sairauksien syyt. Lähdetään katsomaan mitä löytyy, kun tarkastelemme tapahtumia kertomuksemme miehen näkökulmasta.
Sinä olet tuo sairas mies, josta evankeliumi kertoo. Myös minä olen tuo mies.
Jo aivan liian kauan olemme odottaneet, että jotain tapahtuisi – että ehtisimme ensimmäisenä altaaseen. Mutta sellaista onnea ei ole vielä kohdallemme osunut.
38 vuotta on pitkä aika odottaa, että tapahtuisi jotain, mikä toisi muutoksen elämään. Omalla kohdallani se merkitsee sitä, että koko aikuisikäni on kulunut pelkkään odottamiseen. Muistanko enää, mistä kaikki sai alkunsa ollessani 18 vuotias?
Kun riittävän pitkään odottaa jotain tapahtuvaksi ilman, että mitään tapahtuu, niin lopulta sitä alkaa pelätä, että jotain oikeasti tapahtuu. 38 vuotta odottelua altaan reunalla saa minut pelkäämään altaaseen menoa. Miten voisin uskaltaa mennä altaaseen näin pitkän ajan jälkeen? Enhän ole enää se sama nuori, jollaisena aikanaan tänne altaan reunalle tulin. Ja oikeastaan olen jo niin tähän olotilaani etten kaipaa mitään muutosta. Paitsi jos joku kysyy, niin pakkohan on sanoa, ettei minulla ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Jos jotain muuta vastaisin, niin miksi sitten vielä tässä makaisin.
Niin – tahdonko tulla terveeksi? Tahdonko oikeasti muutosta elämääni? Tahdotko sinä?
Jeesuksen kysymys käy kohti. Muutospelkoisena en haluaisi vastata, vaan yritän siirtää huomiota poissaoleviin ihmisiin: ”Ei minulla ole ketään.”
Mutta kysyjä ei kuuntele selityksiäni. ”Tahdotko tulla terveeksi?”, hän kysyy, ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.”
Äkkiä olenkin tilanteessa, jossa joudun tekemään päätöksen. Enää ei ole kysymys ehtimisestä. Enää ei ole tarpeen haikailla ympärille avustajia odottamaan sopivaa hetkeä. Se hetki on nyt – sopi se sitten minulle tai ei. Nyt joudun päättämään nousenko vai en.
Muistathan – myös sinä olet tuo sairas mies. Nousetko ylös vai jäätkö makaamaan aloillesi?
Elämän voi antaa mennä menojaan monella tapaa itse siihen vaikuttamatta. Voimme odottaa loputtomiin milloin mitäkin tapahtuvaksi ja olla sillä varjolla tekemättä mitään asiamme hyväksi. Voimme olla kuulematta nousukehotusta täyttämällä aistimme kaiken turruttavalla kohinalla. Näin kuluu helposti 38 vuotta ja joskus enemmänkin. Varmuuden vuoksi voi ottaa avuksi myös katkeroitumisen ja syyttää Jumalaa siitä, että minulle tämmöisen elämän annoit. Silloin ei ainakaan kuule.
Betesdan altaan reunalla 38 vuotta maannut mies kuuli Jeesuksen kehotuksen ja noudatti sitä nousemalla ylös. Hän otti vuoteensa ja lähti kävelemään.
Näin pitkään sairastanut mies sai vastauksen kysymykseen, jota hän ei ollut osannut edes odottaa. Ei hän voinut tietää, että lopulta hän voisi vain nousta ja lähteä. Se oli liian yksinkertaista, mutta niin vain kävi.
Näin Jeesus yllättää meidätkin. Oman elämämme solmukohdissa näköalamme kapeutuvat joskus hyvinkin ahtaiksi. Siksi on tärkeää, että osaamme kuunnella. Tätä kuuntelemista meille opettaa tänään Betesdan altaan sairas mies. Hän kuuli. Mutta hänen ratkaisunsa ei auta meitä, jos me itse emme kuule meille osoitettua kehotusta.
”Mutta se päivä oli sapatti.” Tällä viittauksella kertoja haluaa alleviivata Jeesuksen toiminnan yllätyksellisyyttä. Farisealaisen synagogan määräysten mukaan sairaudestaan parantunut mies ei olisi saanut kantaa vuodettaan. Jeesus ei olisi myöskään saanut sellaiseen miestä kehottaa. Miehen parantuminen jäi sivuseikaksi sen rinnalla, että hän rikkoi sapattilakia yhdessä Jeesuksen kanssa.
Evankeliumeissa kerrotaan paljon Jeesuksen ja hänen vastustajiensa kiistoista sapatin oikeasta vietosta. Näissä kiistoissa on kysymys yhdestä Jeesuksen tärkeimmästä opetuksesta: Jumala ei anna käskyjä käskyjen itsensä vuoksi, vaan niiden perimmäinen tarkoitus on auttaa ihmistä elämään ihmisenä. Jumala ei ole tarkoittanut käskyjä elämän tukahduttamiseksi. Ihmisillä on aivan liian paljon taakkoja kannettavaksi ilman niitäkin. Siksi Jeesus opettaa: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” (Mark.2:27)
Tällä samalla periaatteella Jeesus toimi myös Betesdan miehen kohdalla. Tärkeintä oli, että mies tuli kuulluksi juuri siinä asiassa, mikä hänelle oli tärkeää. Jeesus toimi riippumatta siitä, mitä uskonnolliset säädökset asiasta sanoivat.
”Tahdotko tulla terveeksi?” on tärkeä kysymys. Vastauksen tähän voi antaa vain se, jolta tätä kysytään. Ja mitä tämän jälkeen tapahtuu, sitäkään ei voi koskaan ennalta tietää. Jumalan tiet ovat tutkimattomat.
