Olin eilen uutispimennossa lähes koko päivän. Vasta illalla hiukan ennen unen tuloa katselin television uutisia. Päivällä kokemani kaunis aurinkoinen ruskamaisema tummeni silmissäni.
Aloitin tämän päivän kävelemällä hautausmaalla. Aurinko oli juuri nousemassa. Syksyinen usva verhosi hautakiviä. Tähänkin kuvaan mahtuu monta surua. Osa niistä on yhtä käsittämätön kuin Kauhajoellakin koettu suru. Mikä saa ihmisen ottamaan omat ohjat käsiinsä ja saattamaan ihmisiä tänne, mistä ei ole enää paluuta?
Siltikin tahdon uskoa kauneuteen, hyvyyteen ja kaikkeen sellaiseen, mikä antaa elämälle positiivista energiaa. Vaikka ensin oli Jokela, nyt Kauhajoki ja joskus kuka tietää mikä - niin siltikin. Ei voi olla oikein antaa periksi kauhukuville. Elämää ei voi rakentaa pelkojen varaan. On tehtävä työtä sen eteen, että mahdollisille aseisiin tarttujille löytyi ajoissa apua.Kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille,
tehkää se heille.
(Matteuksen evankeliumi 7:12)
Toinen toistemme huomioiminen, tukeminen, rohkaiseminen, kuunteleminen yms. ei maksa mitään. Tästä voimme aloittaa.
Kiitos tästä positiivisesta kirjoituksesta.
VastaaPoistaKrisu
Voi miten ihania kuvia! Ja kaunis teksti.
VastaaPoista"Be the change you wish to see in the world."
VastaaPoistaHienot kuvat hautausmaalta. Hautausmaat ovat paikkoja joissa on jotenkin epätodellinen, melkein sadunomainen tunnelma. Kuin aavistus tuonpuoleisesta.
VastaaPoistaMainitsin Arkiterapeutin blogissani sen että kriisien sattuessa tarvitaan lohdutusta, toivoa ja sanaa. Tämä tekstisi oli juuri sitä.
Aivan upeita kuvia hautausmaalta. Tama puitten lapi paistava valo on niin hyvin taltioitu kuvaasi.
VastaaPoistaolen ihan sanaton ensimmaista kuvaa katsellessani.