28.9.08

Mihin me tarvitsemme oikeaa oppia?


Otsikon kysymys avaa mielenkiintoisen näkökulman yllä mainittuun evankeliumin tekstiin. Sokean ihmeellinen parantuminen on aivan toisarvoinen tapahtuma sen rinnalla, miten Jeesus suhtautui oman aikansa käsitykseen oikeasta opista.

Evankeliumin kertomuksessa fariseuksia ei kiinnosta sokean miehen parantuminen. He ovat kiinnostuneita vain parantamisen tavasta ja ajankohdasta. 

Se päivä oli sapatti.

Sapatti oli israelilaisille Jumalan kanssa tehdyn liiton merkki. Se erotti heidät muista kansoista. Sapattina ei saanut tehdä mitään töitä. Liikkuminenkin oli rajattu yhteen kilometriin. Se oli täydellinen lepopäivä. Parantaessaan sokean miehen Jeesus joutui tekemään töitä. Hän "sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: Mene Siloan altaalle ja peseydy". (Joh. 9:7)

Teollaan Jeesus toimi vastoin kaikkein tärkeintä opinkappaletta. Fariseusten silmissä hänen tekonsa rikkoi Jumalan kanssa tehtyä liittoa. Se oli synneistä suurin.

Teemme vääryyttä evankeliumille, jos sanomme Jeesuksen rikkoneen vain juutalaista lakia - ei kristittyjen. Näin sanoessamme unohdamme, että Jeesus oli juutalainen. Hän toimi vastoin oman uskonsa perusperiaatteita. Näinhän sen meille Johanneksen evankeliumi kertoo.

Tänään on kysymys samasta Jumalasta ja saman Jumalan tahdosta. Onko Jumalan tahto hankala ja raskas taakka, jonka mukaan on toimittava, vaikka järki sanoo toista?

Jeesus ratkaisi asian järjen hyväksi. Oli apua tarvitseva mies. Mies sai avun heti eikä vasta seuraavana päivänä. Jeesus toimi kuten suomalainen sananlasku sanoo: "Hätä ei lue lakia."

Alkanut syksy on tuonut käsiimme ison joukon ongelmia, kriisejä ja skandaaleja: Georgian sota, Madridin lentoturma, hirmumyrskyt eri puolilla maailmaa, maailmaa ravisteleva talouskriisi, metsäalan irtisanomiset Suomessa, maitojauheskandaali Kiinassa, Kauhajoen käsittämätön verilöyly. Nämä herättävät kysymyksiä, joihin emme löydä suoraa vastausta Raamatusta. On käytettävä järkeä ja rakkautta. Hätää kärsivät ihmiset tarvitsevat apua heti eikä joskus tulevaisuudessa.

Kirkossamme on jo pitkään taisteltu papin oikeasta sukupuolesta. Kysymys homojen ja lesbojen oikeutuksesta olla kirkkomme täysivaltaisia jäseniä leimahti isoon roihuun, kun eläkkeellä oleva rovasti siunasi lesboparin kirkon tiloissa ja pian sen jälkeen kaksi samaa sukupuolta olevaa pappia virallisti parisuhteensa. Kuulen vastustajien äänessä samoja äänenpainoja kuin fariseuksilla. Miten se onkaan niin yleistä samaistua fariseuksiin eikä siihen, miten Jeesus toimii!

Onko niin, että Raamatusta etsitään nyt kiivaasti tarkkoja määräyksiä, jotta saataisiin kitkettyä kirkosta ja uskosta se mikä häiritsee? Jeesus käytti järkeä. Miksi järjen käyttö ei olisi meille sallittua?

Fariseukset osoittivat Jeesuksen parantamalle sokealle miehen tylysti ovea: "Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies." Mies sai kokea olevansa ei-toivottu henkilö omassa "kirkossaan".

Syyskuun alussa minut kutsuttiin ohjaamaan raamattutyöskentelyä leirille, jonne oli kokoontunut 33 homoa ja lesboa. Sain kuulla monta tarinaa siitä, millaista on olla ei-toivottu omassa kirkossa. Kuitenkin Jumala oli heitä koskettanut samalla tavalla kuin päivän evankeliumin sokeaa miestä. Heillä oli usko ja luottamus Jumalaan. Sain jakaa sen heidän kanssaan, kun yhdessä tutkimme Raamattua. Sen saattoi myös kuulla kolme viikkoa sitten tässä kirkossa pidetyssä messussa vahvana virrenveisuuna.

Outi Nyytäjä puuttuu tähän keskusteluun toteamalla Kotimaan (25.9.200) kolumnissaan:

"Ymmärrykseni mukaan kukaan ei pysty todistamaan, että Jumala olisi sanellut Raamatun ja että se olisi kirjattu sellaisenaan. Raamattu on ihmisten muistiinpanema, ihmisten muokkaama eikä Jumala ole suorittanut edes sen oikolukua. Teksti on kulkenut käännösten ja tulkintojen kautta päätyäkseen esimerkiksi suomalaiseen Raamattuumme."

Näin Raamattu on saanut syntynsä elämän keskellä. Sen sivuilla sykkii elämä eikä elämää voi kahlita. Kiveksi kivettynyt raamatunsana on kaukana elämästä. Kiveksi sen jähmettää pelko. Pelätään Jumalan suuttuvan, jos teemme vääriä ratkaisuja. Varmuuden vuoksi kielletään sitten kaikki, mistä ei voida olla varmoja.

Turhaan. Sillä juuri epävarmuudestahan Jumala meidät vapautti lähettämällä Poikansa Jeesuksen. Hän kulki teki meille valmiiksi tien, jota kulkea. Valmiilla tiellä on varaa myös tehdä virheitä. Ei tie siitä miksikään muutu.

Laulaminen on hyvä tapa hälventää turhia pelkoja. Tässä kaksi virren säkeistöä:

"Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja,
ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,
saan tappioni tuoda kuitenkin." 
(Virsi 289:1)

"Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä emme tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.” 
(Virsi 525:4)

Evankeliumi rohkaisee meitä lähtemään tiettömään maastoon. Kaikkia matkalla eteen tulevia asioita ja tilanteita emme voi tunnistaa. Voittajan elkein ei perille pääse paraskaan fariseus. Miksi siis kantaisimme sellaista taakkaa, kun voimme olla sitä mitä olemme. Jumalalle kelpaa tappiommekin.

Kysymyshän ei ole viime kädessä siitä miten uskomme. Olennaista on se, miten Jumala uskoo meihin.

"Suurempi kuin epäilymme,
suurempi on lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen." 
(Virsi 525:2)

Aloitin kysymällä: "Mihin me tarvitsemme oikeaa oppia?" Osittain vastasin kysymykseeni, osittain kysymys jäi auki. Opilla on merkityksensä, mutta silloin, kun siitä tulee taakka ja lyömäase, niin tilanne on toinen. Mielestäni uskontoon liittyvän opin ainoa tarkoitus on helpottaa ihmisen oloa siten, että hänen ei tarvitse elää tuuliviirinä jokaisen eteen tulevan ajatuksen mukaan. Oppi on siten juurtumista johonkin. Silti kaikkea pitää voida tarkastella myös kriittisesti. Järjen käyttö on sallittua. Sitä "ainoaa oikeaa oppia" tuskin kukaan meistä hallitsee.