Joulusaarna Janakkalan Pyhän Laurin kirkossa

Janakkalan Pyhän Laurin kirkko

Saarnani aattohartaudessa klo 17.00

Joulun evankeliumi: Luukas 2: 1-14

Miten kertoa evankeliumia hänelle, jonka usko on jähmettynyt kirjaimiksi Raamatun sivuille?

Miten kertoa evankeliumi meille, jotka emme osaa tai ehkä edes halua olla riittävän uskonnollisia?

Reilut 2000 vuotta sitten Jumala vastasi näihin kysymyksiin juutalaisille, joiden usko oli jähmettynyt kirjaimiksi nykyisen Vanhan testamentin ja erilaisten säädösten kirjoituksissa.

Mitä Jumala vastasi? Senhän me jo tiedämmekin.

Hänen vastauksensa oli elävä sana – Jeesus Kristus – jota ei voi kahlita kirjaimiksi. Hänestä kyllä voidaan kertoa kirjoissa (Raamatussa, luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa) mutta ei hän kirjojen sivuilla ole.

Jeesuksen aloitellessa julkista toimintaansa Johannes Kastaja sanoi aikalaisilleen, jotka etsivät Jeesusta Kirjoituksista: ”Teidän keskellänne seisoo hän, jota ette tunne.”

Joulun evankeliumi kertoo Jeesuksen syntyneen tallissa ja nukkuneen eläinten syöttökaukalossa seimessä. Ei hän syntynyt niiden keskelle, joilla oli oikea oppi ja oikea usko. Jeesus syntyi keskelle hämmennystä ja tilanpuutetta. Jeesuksen syntymästäkään ei kerrottu ensimmäiseksi heille, joiden usko oli Kirjoitusten mukaisesti moitteettoman uskonnollista. Sen sijaan lauma kaikesta tietämättömiä paimenia, aikalaistensa silmissä köyhiä, vähäteltyjä ja likaisen hikisiä ihmisiä sai ensimmäisenä tietää Vapahtajan syntymästä.

Vastoin odotuksia Jumala sivuutti kaikki pyhien Kirjoitusten muuttumatonta totuutta puolustavat ja kutsui Vapahtajan syntymää todistamaan vähäiset paimenet, jotka tuskin osasivat edes lukea ymmärtääkseen pyhiä Kirjoituksia. Jumala ei tivannut paimenten ajatuksia, eikä hän ollut kiinnostunut heidän uskonsa laadusta.

Ensimmäisiksi seurakuntalaisiksi kelpasivat paimenet, joilla ei olisi ollut mitään sijaa siellä, missä kokoontuivat oikeaksi mielletyn opin järkähtämättömät puolustajat. Näin Jumala yllätti ja yllättää yhä. Hän toimii vastoin kaikkia odotuksia.

Piispa Huovinen kirjoittaa kirjassaan Pitkä ilo:

”Joulun sanoma on kohteeksi joutumista. Me emme valmistautumisella saa aikaan Jumalan tulemista luoksemme. Voimme korkeintaan vähän odottaa, rukoilla ja pelätä. Joulu alkaa siitä, että Jumala tulee ja puhuu meille. Joulu on sanan ja Sanan eli Kristuksen juhla. Joulu ei ole sitä, että ihminen keksii sanoja joulusta, vaan joulu on sitä, että Jumala sanoo meille.”

Totuus ei tarvitse meidän ihmisten puolustelua eikä meistä siihen edes ole, sillä kaikki yritykset puolustaa totuutta johtavat vain kirjaimiksi jähmettyneiden sanojen vankilaan. Se johtaa väistämättä siihen, mistä Jeesus varoitti aikansa lainopettajia sanomalla: ”Te panette ihmisten harteille taakkoja, jotka ovat raskaita kantaa.” Totuus ei ole meidän hallittavissamme. Totuus on keskellämme. Totuus on Jumalan elävä Sana – Jeesus Kristus – keskellemme jouluna syntynyt Vapahtaja.

Kyllähän me ihmiset voimme luopua monista asioista. Me voimme luopua kirkosta. Me voimme sanoa luopuvamme uskosta, mutta joulun evankeliumi muistuttaa meitä siitä, että Jumala ei kaikesta huolimatta ole luopunut eikä luovu meistä ihmisistä.

Mikä sitten tekee kristinuskon, jos ei oikeaoppinen usko? Mikä meitä erilaisia ihmisiä yhdistää ilman että meidän täytyisi olla samaa mieltä kaikista elämän ilmiöistä? Mikä tekee kristinuskosta kristinuskon?

Anna Kontula vastaa tähän osuvasti Kirkko ja kaupunki –lehden kolumnissaan:

”Se on hiljainen taustasointu, joka löytyy kaikista evankeliumien kohtauksista ja Jeesuksen opetuksista. Siihen kuuluu ainakin rakkautta, armoa, ehdottomuutta ja kyseenalaistamisen riemua, sekä koko joukko vaikeammin määriteltäviä asioita.

Niistä muodostuu selvästi tunnistettava tyyli, joka erottaa Jeesus -osiot muista Raamatun teksteistä.” ”Eräänlainen Jeesuksen klangi”, sanoisi Anna Kontula.

Me tunnistamme itsemme kristityiksi, jos me löydämme itsestämme samaa mielenlaatua kuin kedon paimenista: valmiutta ottaa vastaan mitä meille tarjotaan. Tänäkin jouluna niin kuin ensimmäisenä jouluna meille sanotaan: ”Älkää pelätkö. Teille on syntynyt Vapahtaja.”

Tänään me emme löydä Vapahtajaa enää seimestä kapaloituna, mutta me löydämme hänet keskeltämme – sieltä missä vallitsee rakkaus ja armollisuus. Rakkaus ei voi koskaan olla vain sanoja paperilla. Rakkaus on jotakin, mikä tapahtuu keskellämme. Armollisuus on sitä, että hyväksymme itsemme niin kuin Jumalakin hyväksyy meidät. Näin toimien Jumala ylittää kaikki inhimilliset arviot ja uskonnolliset odotukset. Jumala toimi näin ensimmäisenä jouluna eikä hänen tapansa ole siitä miksikään muuttunut.

Tässä on joulun ilosanoma (evankeliumi) ja voima. Sitä ei tarvitse keksiä uudelleen. Kristus itse on valmistanut meille juhlan. Juhla on jo olemassa. Uskominenkin on tehty jokaiselle mahdolliseksi, sillä enää ei ole kyse siitä miten me uskomme vaan siitä, että Jumala uskoi ja uskoo meihin lähettämällä Poikansa maailmaan.

Ajanlaskumme alussa tapahtui se, minkä vuoksi mekin voimme juhlia. Ihan jokainen. Muuta ei tarvita.