4.10.08

Väliaikaista

Työni puolesta joudun usein seisomaan hautausmaalla avoimen haudan äärellä. Väistämättä se jättää jälkensä. Joka kerta siellä seisoessa saa vahvan mustutuksen elämän ainutlaatuisuudesta. Vain hetken olemme täällä ja sitten kaikki on ohi. Voisinpa elää jokaisen hetken elämässäni tuon hetken arvon mukaisesti. Sillä vain siten jätän jälkeeni jotain sellaista, millä on arvoa niille, jotka tulevat jälkeeni. Kovin vahvasti en voi väittää tässä onnistuneeni. Omat juttunsa sitä näkee usein erilaisena kuin muut. Sen kuitenkin olen jo oivaltanut, että liika totisuus pilaa monta hyvää juttua. Myös oman elämänsä voi sillä varjostaa.

Uhkean punaiset, hehkuvan keltaiset ja syvän vihreät puut hautausmaalla muistuttavat elämän väreistä. Surun musta totisuuskin on vain väliaikaista.