Hyvää uutta vuotta 2009!

Joutsenlampi, Aulanko, Hämeenlinna

Joulusaarna - En julförkunnelse

Siihen aikaan ei vielä tiedetty, että me vielä tähänkin aikaan kokoonnumme joka joulu kuuntelemaan, mitä tapahtui keisari Augustuksen antaessa käskyn verollepanosta. Kertomusta voi kuunnella monella eri tasolla. Itselleni jouluevankeliumin kuunteleminen on pysähtymistä ajattomien kysymysten ääreen.

Maailma on muuttunut ajanlaskumme alusta tähän päivään tultaessa, mutta silti yhä painiskelemme samojen asioiden kimpussa. Ei meillä tänäänkään ole tilaa kaikille. On ihmisryhmiä, joita häädetään paikasta toiseen vain siksi, että heille ei löydy tilaa juuri meidän asuinalueellamme. Nykyisin vain Mariat ja Joosefit eivät ole enää jaksa tyytyä osaansa, vaan mahdollisuuksien mukaan he kerääntyvät yhteen ja purkavat ahdistustaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.
 
Maailman muuttuminen ei ole myöskään poistanut pelkoa. Pelko on yhä osa ihmisen elämää. Tulevaisuuden näkymät ovat monella tapaa epävarmoja ? ainakin jos on uutisiin uskominen. Moni on menettänyt työpaikkansa, kun vakavaraisen oloinen tehdas onkin yllättäen lopettanut toimintansa. Opiskelijat miettivät mitä opiskella, kun mikään ei tunnu johtavan työpaikan saantiin. Moni vastavalmistunut joutuu tyytymään pätkätöihin. Ei tämäkään kovin turvalliselta elämältä tunnu. Tästä syystä mekin janoamme kuulla enkelin tai kenen tahansa sanovan meille: "Älkää pelätkö!"
 
Näitä miettiessäni kaivan esiin saksalaisen Jörg Zinkin kirjan Joulun salaisuus. Haluan nyt jakaa kanssanne siitä pienen osan. Jouluevankeliumi on mahdollista ottaa todesta myös näin:
 
"Betlehemin kertomuksessa siis sanotaan, ettei Jumala olekaan meistä maailmoiden takana, vaan täällä, läsnä, meidän maailmassamme. Meidän olosuhteissamme, ihmisissä, minussakin.
 
Missä ikinä hänestä kerrotaan, hän astuu eteeni. Missä hänen sanansa toteutuu ja tahtonsa tapahtuu: ennen muita, ensiksi ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa.
 
Mutta siitå tiedän: Hän on minua lähellä kaikessa mitä näen, ja kaikessa siinäkin mitä en näe. Eräässä perimätiedon säilyttämässä Jeesuksen sanassa, joka ei ole evankeliumissa, on tämä ajatus: 'Nosta kivi paikaltaan, halkaise puu - minä olen kaikessa.' Aavistan Jumalan läsnäolon kuin suuren voiman, joka vaikuttaa kaikessa mitä on ja mitä tapahtuu.
 
Jos näin on, silloinhan voi alkaa vielä paljon uutta, paljon sellaista mitä ei vielä näe. Silloin voin kohdata vielä paljon, ja kaikessa, mitä kohtaan, on oleva Jumala.
 
Jos tämä kaikki on totta, jos siis Jumalan sana pääsee kuuluville Kristuksessa, hänen ihmisolemuksessaan ja hänen ihmiskohtalossaan, silloinhan maailmani näyttää aivan toiselta. Silloin en näe enää kahta erillistä maailmaa, Jumalan näkymätöntä ja omaa näkyvääni, vaan yhden ainoan, jonka Jumalan vaikutus läpäisee.
 
Jos Jumala näin 'on tullut alas' korkeudestaan, silloinhan elämämme tarkoitus on ruumiillistua, ei henkistyä, vaan olla lähellä maata.
 
Silloin emme erottaudu 'pahasta maailmasta', vaan menemme keskelle sen ahtautta ja eripuraisuutta. Emme haikaile pois maailmasta, vaan liitymme siihen mukaan, rakastaen, jakamaan ihmisten pelot, huolet ja läheisyyden.
 
Emme sepittele yleviä teorioita siitä mitä meidän olisi uskottava, vaan yritämme tehdä mitä Jumala teki. Jumala ei näet ole vain Herra taivaassa, vaan pikemminkin Rakastaja, joka on meitä lähellä, ja hänen kauttaan mekin yritämme oppia rakastamaan.?"
 
Näin siis Jörg Zink. Hänen kanssaan voi olla myös eri mieltä. Mutta minusta Zinkin ajatuksessa on jotain samaa kuin Lutherilla, joka kirjoissaan kuvaa kirkkoa sairaalaksi. Maailmassa me elämme ja kirkkoon kokoonnumme hoitamaan elämän aiheuttamia kolhuja jaksaaksemme taas jatkaa matkaa.

Älkää pelätkö! Joulun evankeliumi muistuttaa meitä suuresta ilosta. Peli ei ole vielä menetetty. Elämä jatkuu.

 
Taivaallisen hyvää joulua teille kaikille!


______________________
Lainaus kirjasta

Jörg Zink, Joulun salaisuus. Kirjapaja. Pieksämäki 1990.

Nyt joulu on

Hyvää joulua!

God Jul!

Joyeux Noël!

Happy Christmas!

Häid jõule!

Boas Festas!

Een Plesierige Kerfees!

Felix Navidad!

Froeliche Weichnachten!

Lihkolas Odda Jagi!

Buone Feste Natalizie!

Krismäset mobäräk!

Valokuvatorstai 113

Tällä kuvalla liityn Valokuvatorstain teemaan "lämpö". Kota keskellä joulukuun pimeyttä kutsuu kulkijaa lämpöiseen suojaansa.

Jouluvalot pehmentävät kaupungin ilmettä. Kylmät kadut saavat lämpimän ilmeen, joka kutsuu luokseen. Kuvassa Raatihuoneenkatu Hämeenlinnassa.

Kuka saa avata kirkon oven jouluna?

Joulu kerää ihmisiä kirkkoon. Se herättää kuitenkin monenlaisia tunteita. Onko kyseessä vain tapa, millä ei ole aitoa kytköstä itse sanomaan? Voiko kirkossa käydä jouluna, jos siellä ei käy muulloin?

Facebookiiin on perustettu ryhmä "Me tapakristityt". On monenlaisia tapoja. Huonoja ja hyviä. Tapakristillisyydessä on kyse jälkimmäisestä. Kannata tapaa niin se kannattaa sinua.

Tapa se on sekin, jos käy vain jouluna kirkossa. Omalla tavallaan tämäkin kannattelee. Kuka tietää, vaikka joskus joulukirkosta jäisi jokin siemen itämään? Tästä syystä en pidä pahana kerran vuodessa esiintyvää tapakristillisyyttä. Tervetuloa kirkkoon vaikka vain tavan vuoksi!

Joskus minua pyydetään pappina nuhtelemaan joulukirkossa näitä kerran vuodessa kirkkoon tulevia "tekopyhiä". Sellaiseen en kuitenkaan suostu. Miten minä voin kenestäkään tietää, mitä hänen sisimmässään liikkuu. Tekopyhyyden mittarit ovat jokaisessa itsessään. Me näemme toisistamme lopultakin vain kuoren. Se voi eri valaistuksessa näyttää milloin miltäkin. Hurskaalta tai tekopyhältä.

Hedelmistään puu tunnetaan. Millaisia ovat tekopyhyyden hedelmät? Jos ne ovat kylmyyttä, kovuutta yms., niin niistä voin jo jotain sanoakin. Mutta jouluna kirkon ovat ovat kaikille - myös niille kylmille. Johan sen jo kaikki tietävät, että vain lämpö sulattaa kylmyyden.

Joulu kertoo meille Jumalasta, joka toimii toisin kuin me ihmiset. Kirkon tehtävä ei ole mitata kenenkään aitoutta. Siksi kirkon oven voi hyvällä omallatunnolla avata kuka tahansa - vaikka se tapahtuisi vain kerran vuodessa.

Maalaismaiseman voimauttava vaikutus

Jouluhumuun sekaantuminen on paljon itsestä kiinni. Minä itsehän olen se, joka valitsen mihin aikani käytän. Postilaatikkoon tulvivat kaupan mainokset voisi aivan hyvin laittaa suoraan jätepaperikeräykseen. Meillä keräyslaatikko on onneksi aivan postilaatikkojen läheisyydessä. Tavaratalojen sijasta voisin suosia lähikauppoja. Lahjoja olen jo pitkään antanut vain niille kaikkein lähimmilleni. Joulukorttien kirjoittaminen on silti aina isohko urakka, mutta minusta on mukava edes kerran vuodessa antaa pieni ajatus ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet elämääni kuluneen vuoden tai pitemmänkin ajanjakson aikana.

Petri Petterssonin vanhassa laulussa lauletaan "Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka täällä vain saa asustaa..."

Asun itse melkein maalaismaisemassa tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä. Mielestäni pelkkä maisema ei tee ketään onnelliseksi. Kyllä niitä onnettomia löytyy täältäkin. Siitä ei kuitenkaan mihinkään pääse, että maisemalla voi olla vaikutuksensa mieleen. Täytyy vain osata pysähtyä ja katsoa. Niin kuin esimerkiksi vaikka tuota kuvaani. Siinä mieli lepää ja aika pysähtyy. Tosin tuossa pihapiirissä on aika ihan oikeastikin pysähtynyt aikaan, johon se jäi viimeisen asukkaan jäljiltä. Väliäkös siitä. Ulkopuolisen silmiin pihapiiri huokuu rauhaa ja se riittää. 

Näin joulun alla pysähdyn mielelläni portin kohdalla ja unohdan pieneksi hetkeksi kaiken muun. Minulle tuo näkymä on ikkuna toiseen todellisuuteen - sinne missä vallitsee oikeasti joulurauha. Pieni huoleton hetki portin pielessä vie minut ajatuksissani hetkeksi keskelle idylliä, missä arjella ei ole mitään tekoa.

Ihmisen mieli on kummallinen. Sitä voimautuu jo pienestäkin hyvästä hetkestä mielen maisemassa, vaikka mitään ulkonaisesti näkyvää ei tapahtuisikaan.

Adventin januksen kasvot

Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Markku Envallilta on 11.12.2008 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä hyvä kolumni otsikolla "Hyvää joulua". Envallin mielestä "marraskuussa vallitsee se adventin eli lähestymisen tunnelma, jonka ensimmäinen adventtisunnuntai julistaa alkaneeksi mutta tässä maailmassa myös lopettaa." Neljän sunnuntai pituinen joulunodotusjakso kääntääkin "meitä kohti januskasvojensa pimeän puolen".

Ilon sijasta saammekin riehuntaa, joka on kaukana siitä, mistä joulussa alunperin oli kyse. Rauhastakin tulee ongelma. Se luo tyhjiön, joka täyttyy vastakohdallaan. Kun sitten lopulta pääsemme itse jouluun, niin toivotus "Hyvää joulua" on parodioinut itsensä loppuun.

Kolumni päätty Samuli Parosen ajatelmaa demokratiasta mukaillen: Mitä tahansa joulu onkin, ainakaan se ei ole sitä, mihin sitä käytetään.

Olemmeko kadottaneet kyvyn valmistautua juhlaan? Täytyykö joulua oikeasti lähteä pakoon, jotta siitä kykenisi nauttimaan?

Ihmettelevä katse / En ögonkast som förundrar sig

Tänään kävin kävelyllä Turengin jouluseimen luona. Jo seitemän vuotta olen sitä jokainen adventti katsellut, mutta vasta tänään huomasin paimenpojan ihmettelevän katseen. Taiteilija on saanut luotua silmiin hämmästystä ja ihmettelyä. Melkein kuulen pojan ajatukset. Niissä on juuri sitä mitä itsekin tarvitsisin tällä hetkellä. Kukapa tätä pitkään jatkunutta hämäryyttä edes huomaisi jos osaisi ihmetellä. Vai onko niin, että hämäryys on taittanut ihmettelyltä siivet?

Jos ei muuta, niin voihan sitä ihmetellä sitä, että Suomi täyttää tänään jo 91 vuotta!

Tulisitko kanssani terassille? / Skall du ha lust att komma med mid till en terrass?

Mieleni maisema tällä hetkellä.

Tyhjää täynnä.

Ja väritöntä.

Min sinnes landskap just nu.

Där finns ingentingen.

Och ingen färg.