25.12.08

Joulusaarna - En julförkunnelse

Siihen aikaan ei vielä tiedetty, että me vielä tähänkin aikaan kokoonnumme joka joulu kuuntelemaan, mitä tapahtui keisari Augustuksen antaessa käskyn verollepanosta. Kertomusta voi kuunnella monella eri tasolla. Itselleni jouluevankeliumin kuunteleminen on pysähtymistä ajattomien kysymysten ääreen.

Maailma on muuttunut ajanlaskumme alusta tähän päivään tultaessa, mutta silti yhä painiskelemme samojen asioiden kimpussa. Ei meillä tänäänkään ole tilaa kaikille. On ihmisryhmiä, joita häädetään paikasta toiseen vain siksi, että heille ei löydy tilaa juuri meidän asuinalueellamme. Nykyisin vain Mariat ja Joosefit eivät ole enää jaksa tyytyä osaansa, vaan mahdollisuuksien mukaan he kerääntyvät yhteen ja purkavat ahdistustaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.
 
Maailman muuttuminen ei ole myöskään poistanut pelkoa. Pelko on yhä osa ihmisen elämää. Tulevaisuuden näkymät ovat monella tapaa epävarmoja ? ainakin jos on uutisiin uskominen. Moni on menettänyt työpaikkansa, kun vakavaraisen oloinen tehdas onkin yllättäen lopettanut toimintansa. Opiskelijat miettivät mitä opiskella, kun mikään ei tunnu johtavan työpaikan saantiin. Moni vastavalmistunut joutuu tyytymään pätkätöihin. Ei tämäkään kovin turvalliselta elämältä tunnu. Tästä syystä mekin janoamme kuulla enkelin tai kenen tahansa sanovan meille: "Älkää pelätkö!"
 
Näitä miettiessäni kaivan esiin saksalaisen Jörg Zinkin kirjan Joulun salaisuus. Haluan nyt jakaa kanssanne siitä pienen osan. Jouluevankeliumi on mahdollista ottaa todesta myös näin:
 
"Betlehemin kertomuksessa siis sanotaan, ettei Jumala olekaan meistä maailmoiden takana, vaan täällä, läsnä, meidän maailmassamme. Meidän olosuhteissamme, ihmisissä, minussakin.
 
Missä ikinä hänestä kerrotaan, hän astuu eteeni. Missä hänen sanansa toteutuu ja tahtonsa tapahtuu: ennen muita, ensiksi ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa.
 
Mutta siitå tiedän: Hän on minua lähellä kaikessa mitä näen, ja kaikessa siinäkin mitä en näe. Eräässä perimätiedon säilyttämässä Jeesuksen sanassa, joka ei ole evankeliumissa, on tämä ajatus: 'Nosta kivi paikaltaan, halkaise puu - minä olen kaikessa.' Aavistan Jumalan läsnäolon kuin suuren voiman, joka vaikuttaa kaikessa mitä on ja mitä tapahtuu.
 
Jos näin on, silloinhan voi alkaa vielä paljon uutta, paljon sellaista mitä ei vielä näe. Silloin voin kohdata vielä paljon, ja kaikessa, mitä kohtaan, on oleva Jumala.
 
Jos tämä kaikki on totta, jos siis Jumalan sana pääsee kuuluville Kristuksessa, hänen ihmisolemuksessaan ja hänen ihmiskohtalossaan, silloinhan maailmani näyttää aivan toiselta. Silloin en näe enää kahta erillistä maailmaa, Jumalan näkymätöntä ja omaa näkyvääni, vaan yhden ainoan, jonka Jumalan vaikutus läpäisee.
 
Jos Jumala näin 'on tullut alas' korkeudestaan, silloinhan elämämme tarkoitus on ruumiillistua, ei henkistyä, vaan olla lähellä maata.
 
Silloin emme erottaudu 'pahasta maailmasta', vaan menemme keskelle sen ahtautta ja eripuraisuutta. Emme haikaile pois maailmasta, vaan liitymme siihen mukaan, rakastaen, jakamaan ihmisten pelot, huolet ja läheisyyden.
 
Emme sepittele yleviä teorioita siitä mitä meidän olisi uskottava, vaan yritämme tehdä mitä Jumala teki. Jumala ei näet ole vain Herra taivaassa, vaan pikemminkin Rakastaja, joka on meitä lähellä, ja hänen kauttaan mekin yritämme oppia rakastamaan.?"
 
Näin siis Jörg Zink. Hänen kanssaan voi olla myös eri mieltä. Mutta minusta Zinkin ajatuksessa on jotain samaa kuin Lutherilla, joka kirjoissaan kuvaa kirkkoa sairaalaksi. Maailmassa me elämme ja kirkkoon kokoonnumme hoitamaan elämän aiheuttamia kolhuja jaksaaksemme taas jatkaa matkaa.

Älkää pelätkö! Joulun evankeliumi muistuttaa meitä suuresta ilosta. Peli ei ole vielä menetetty. Elämä jatkuu.

 
Taivaallisen hyvää joulua teille kaikille!


______________________
Lainaus kirjasta

Jörg Zink, Joulun salaisuus. Kirjapaja. Pieksämäki 1990.