Vielä vähän Seilistä

Seilissä on helppo pistäytyä päiväseltään. Yhteysalus poikkeaa laiturissa useamman kerran päivässä. Pitempää vierailua varten kannattaa olla yhteydessä Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitokseen. Tutkimuslaitos ei ole avoinna matkailijoille, mutta sopivan ryhmän mukana ovet saattavat avautua.

Minä olin Seilissä Janakkalan luonto ja ympäristö yhdistyksen 25 hengen ryhmän mukana. Kuulimme lyhyen esittelyn tutkimuslaitoksen toiminnasta ja kurkistimme vähän sisätiloihinkin. Saaressa on tänä kesänä myös erittäin hyvä opas, joka vei meidät huimalle aikamatkalle Seilin menneisyyteen. Majoituimme opiskelijoiden/tutkijoiden melko uusissa majoitustiloissa.

Seilin historia on hyvin puhuttelevaa. Saaren museokirkko kertoo siitä omalla olemassaolollaan. Kirkon sisätiloissa on jäljellä korkealla aidalla eristetty alue, jonne on ulkoa oma sisäänkäynti. Alue oli tarkoitettu saareen kootuille leprasairaille ja muille ympäristölle vaarallisiksi koetuille ihmisille. Jumalanpalveluksissa käynti kuului heidän hoitoonsa. Lepraan sairastuneiden paraneminen oli papin vallassa, sillä yksin hän kirjoitti heille parantumisesta kertovan todistuksen.

Leprasairaala perustettiin saareen 1620-luvulla. Sinne sijoitettiin leprapotilaiden lisäksi myös mielisairaita sekä muita ympäristölle vaarallisia ja parantumattomasti sairaita. Viimeinen leprapotilas kuoli vuonna 1785. Tämän jälkeen Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala vuoteen 1962.

Hautausmaa on yhä edelleenkin käytössä. Puuristit kertovat omaa karua tarinaansa saaren menneisyydestä. Tosin leprapotilaiden haudat ovat jo kadonneet.

Seilin saari Nauvossa

Seilissä tuoksui savu. Yleensä tällainen maisema masentaa.

Tätä katsellessa kävi kuitenkin toisin.

Kyseessä on maiseman ennalistamistoimi.

Vanhat pellot palautetaan alkuperäiseen asuunsa.

Pelloilta poistetaan puut, jotka sinne istutettiin

Seilin mielisairaalan toiminnan lakkautuksen jälkeen.

Seilistä löytyy silti yhä salaperäisiä metsäpolkuja.

Kalioranta kutsuu luokseen. Täältä voi bongailla

ruotsinlaivoja niiden ollessa matkalla

Turusta Tukholmaan ja takaisin.

Olen aina ihmetellyt mistä löytyvät sellaiset puut,

joiden oksat tiputtavat elokuvan sankarit ratsailta.

Seilin kirkon kupeelta löytyy yksi sellainen.

Lomalla / På semester

Lomareissu on ohitse.

Oli sadetta, aurinkoa ja viileää.

Ulkoiluun kelit olivat mitä parhaimpia.

Sadekaan ei haitannut,

kun vain viitsi pukeutua sään mukaan.

Lukemiset jäivät vähälle, vaikka lähes joka

ilta otin kirjat esiin.

Matkakuviakin seuraa,

kunhan olen ensin kunnolla kotiutunut.

Kymmenen asiaa minusta - Tio saker om mig

Sain kesälomalukemista. 

Näiden kanssa ymmärrykseni on kovilla, 

mutta koen silti kirjat mielenkiintoisiksi.

Yhden olen jo lukenut.

Kuluneen kevään aikana olen saanut eri tahoilta haasteen kertoa itsestäni kymmenen asiaa. Viimeisin tuli Annielta. Olen siksi ryhtynyt toimeen annettuun. Tällaisen listan sain kokoon:

1. Pidän enemmän kysymyksistä kuin vastauksista. Vastauksilla on taipumus sulkea jotain pois, mutta kysymykset avaavat uusia uria.

2. Minua kiehtovat ihmiset, jotka elävät eri tavoin ja ovat erilaisia kuin itse olen. Koen hyväksi tilanteet, joissa hämmennyn ja joudun miettimään uudelleen oman elämäni perustoja.

3. Olen perheestä, jossa kirkko ja papit ovat olleet aina jollain tavalla läsnä. Tätä kanssakäymistä leimasi kuitenkin avarakatseisuus ja avoimuus elämän koko kirjolle. Ehkäpä juuri siksi uskalsin itsekin ryhtyä papiksi.

4. Ärsyynnyn ihmisiin, jotka tuputtavat minulle vastauksia kysymyksiin, joita en ole esittänyt.

5. En mielelläni väittele mielipiteistä. Minusta sellainen on turhaa energianhukkaa.

6. Jos koen jonkin asian itselleni tärkeäksi, niin menen vaikka läpi harmaan kiven välittämättä muiden mielipiteistä. Usein tämä on ollut hyvin yksinäinen tie.

7. Jos jokin asia ei minua sytytä, niin annan sen olla. Usein järkevämpää olisi toimia toisin. Tästä ominaisuudestani olen joutunut maksamaan kalliin hinnan. Silti en tekisi toisin.

8. Olen tyyni ja rauhallinen, mutta kun ärsytyskynnys ylittyy, niin löytyy se toinenkin puoli. Usein se tapahtuu juuri kotioloissa. Vaimoni on kuitenkin oppinut taitavasti käsittelemään purkauksiani ja niin vältymme turhilta riidoilta.

9. Luonto on minulle tärkeä. En voisi elää ilman metsää, järviä, soita, meren rantojen kallioita...

10. Tarvitsen ympärilleni avaruutta. Hakeudun usein paikkoihin, joista näkee kauas. Näkötornit, tunturien ja vuorien huiput (jonne pääsee ilman vuorikiipeilyä) ja meren rannat ovat mielipaikkojani.

Valmiina maailman valloitukseen.

Täältä tullaan!

Elämäni kukkia

Kullerot kuuluvat lapsuuteni maisemaan. Silloin ne olivat niin luonnollinen osa kesää, etten osannut pitää niitä juuri voikukkaa kummempina. Keltaisia molemmat. Vasta nyt vuosien kartuttua olen alkanut tiedostaa maisemani tyhjiksi jääneitä kohtia. Niinpä oli pakko pysäyttää auto kesken matkaa, kun erään kylätien varrella Lammilla keltaisena loistavat kukat eivät olleetkaan voikukkia vaan kulleroita. Siihen loppui kiire. Kaivoin kameran esille ja kahlasin ruohikkoon. Hiukan aikaisemmin olin löytänyt kulleroita myös Janakkalasta, mutta ne eivät silloin vielä kukkineet. Maisemassani on nyt yksi tyhjä aukko vähemmän.

Omanapuun kukat ovat elämässäni uusia tulokkaita. Mutta jos nyt muutaisin takaisin Rovaniemelle, niin maisemaani tulisi uusi aukko. Alkukesä ja omenapuun kukat - voisiko niitä ilman edes tulla kesää!?

Hyvää ja lämmintä kesää!

P.S. Näin kesällä blogini päivitystahti on hidastunut. En malta istua koneen äärellä enää niin usein. Myös valokuvausopintojeni kesätehtävät vievät aikaa.