Elämäni kukkia

Kullerot kuuluvat lapsuuteni maisemaan. Silloin ne olivat niin luonnollinen osa kesää, etten osannut pitää niitä juuri voikukkaa kummempina. Keltaisia molemmat. Vasta nyt vuosien kartuttua olen alkanut tiedostaa maisemani tyhjiksi jääneitä kohtia. Niinpä oli pakko pysäyttää auto kesken matkaa, kun erään kylätien varrella Lammilla keltaisena loistavat kukat eivät olleetkaan voikukkia vaan kulleroita. Siihen loppui kiire. Kaivoin kameran esille ja kahlasin ruohikkoon. Hiukan aikaisemmin olin löytänyt kulleroita myös Janakkalasta, mutta ne eivät silloin vielä kukkineet. Maisemassani on nyt yksi tyhjä aukko vähemmän.

Omanapuun kukat ovat elämässäni uusia tulokkaita. Mutta jos nyt muutaisin takaisin Rovaniemelle, niin maisemaani tulisi uusi aukko. Alkukesä ja omenapuun kukat - voisiko niitä ilman edes tulla kesää!?

Hyvää ja lämmintä kesää!

P.S. Näin kesällä blogini päivitystahti on hidastunut. En malta istua koneen äärellä enää niin usein. Myös valokuvausopintojeni kesätehtävät vievät aikaa.