10.6.09

Kymmenen asiaa minusta - Tio saker om mig

Sain kesälomalukemista. 
Näiden kanssa ymmärrykseni on kovilla, 
mutta koen silti kirjat mielenkiintoisiksi.
Yhden olen jo lukenut.

Kuluneen kevään aikana olen saanut eri tahoilta haasteen kertoa itsestäni kymmenen asiaa. Viimeisin tuli Annielta. Olen siksi ryhtynyt toimeen annettuun. Tällaisen listan sain kokoon:

1. Pidän enemmän kysymyksistä kuin vastauksista. Vastauksilla on taipumus sulkea jotain pois, mutta kysymykset avaavat uusia uria.

2. Minua kiehtovat ihmiset, jotka elävät eri tavoin ja ovat erilaisia kuin itse olen. Koen hyväksi tilanteet, joissa hämmennyn ja joudun miettimään uudelleen oman elämäni perustoja.

3. Olen perheestä, jossa kirkko ja papit ovat olleet aina jollain tavalla läsnä. Tätä kanssakäymistä leimasi kuitenkin avarakatseisuus ja avoimuus elämän koko kirjolle. Ehkäpä juuri siksi uskalsin itsekin ryhtyä papiksi.

4. Ärsyynnyn ihmisiin, jotka tuputtavat minulle vastauksia kysymyksiin, joita en ole esittänyt.

5. En mielelläni väittele mielipiteistä. Minusta sellainen on turhaa energianhukkaa.

6. Jos koen jonkin asian itselleni tärkeäksi, niin menen vaikka läpi harmaan kiven välittämättä muiden mielipiteistä. Usein tämä on ollut hyvin yksinäinen tie.

7. Jos jokin asia ei minua sytytä, niin annan sen olla. Usein järkevämpää olisi toimia toisin. Tästä ominaisuudestani olen joutunut maksamaan kalliin hinnan. Silti en tekisi toisin.

8. Olen tyyni ja rauhallinen, mutta kun ärsytyskynnys ylittyy, niin löytyy se toinenkin puoli. Usein se tapahtuu juuri kotioloissa. Vaimoni on kuitenkin oppinut taitavasti käsittelemään purkauksiani ja niin vältymme turhilta riidoilta.

9. Luonto on minulle tärkeä. En voisi elää ilman metsää, järviä, soita, meren rantojen kallioita...

10. Tarvitsen ympärilleni avaruutta. Hakeudun usein paikkoihin, joista näkee kauas. Näkötornit, tunturien ja vuorien huiput (jonne pääsee ilman vuorikiipeilyä) ja meren rannat ovat mielipaikkojani.


Valmiina maailman valloitukseen.
Täältä tullaan!

9 kommenttia:

  1. Hei! Melkein luulin tuntevani sinut! Kohdat 1,2 ja 8 Olivat uusia outoja piirteitä ainakin osittain. Uskaltaisinko tehdä sman lista itsestäni?

    VastaaPoista
  2. Tällaisen listan tekeminen oli yllättävän kinkkinen juttu. Luulin minäkin tuntevani itseni ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan piirteitäni sanoiksi. ;-)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista. Kohta 8 huvitti, koska mieheni on ihan samanlainen. En vielä ole oppinut käsittelemään häntä... :-)

    Oma uskovainen perheeni ei ollut järin avarakatseinen ja kohtasin lapsuudessani paljon myös kaksinaismoralismia, joten sen takia varmaan suhtaudun nykyään varauksellisesti uskontoon. Mutta minulla on vahva henkilökohtainen uskoni korkeampaan voimaan.

    Kohdassa 4 jäin kaipaamaan esimerkkiä. En tiedä, tarkoititko samaa, mutta minua ainakin ärsyttävät ihmiset, jotka kertovat minulle, miten minun pitäisi ajatella ja tuntea, ikäänkuin he tuntisivat elämäni paremmin kuin minä itse.

    Upea kuva lopussa!

    VastaaPoista
  4. Nämä kymmenen kohtaa antavat minusta kuvan tasapainoisesta ja viisaasta ihmisestä. (Tässä yksi vastaus, jota et pyytänyt :)

    VastaaPoista
  5. Löysin Nauvosta nettikoneen... Terveisiä vaan kaikille! Matka jatkuu kohti Kökaria.

    Kohta 4: Esimerkiksi kirkon parissa liikkuu näitä kaiken tietäviä ihmisiä, jotka ovat valmiita neuvomaan vaikka mitään en kysyisikään.

    VastaaPoista
  6. Tekee hyvää pohdiskella omaa olemistaan joskus. Itse kuljen kirkon piirissä ja tilaisuuksissa noviisina. Yritän siirtää käsitteitä ja sanontoja omaan kokemuspiiriini kuuluviksi ja siten ymmärtää mistä on kyse.
    Joskus tuntuu siltä kuin eläisin eri planeetalla mutta toisaalta on hyvä oppia kuinka erilailla ihmiset ajattelevat. Ja myös kuinka samanlaisia ihmiset sisimmältää ovat ihan riippumatta siitä "kenen joukoissa seisovat."

    Ihastuttavan raikas kesäkuva tuossa lopussa!
    Toivotan hyvää kesää. Mielelläni toivottaisin lämmintä kesää mutta se ei oikein näytä alkavan.

    Muuten, olen ekakertaa lähdössä pohjoisen suuntaan lomalle ja ostin kunnon sadetakin.

    T: Kaija

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista. Kun itse itseään luonnehtii, niin taitaa siinä korostua hyvät puolet. Tasapainoa on, mutta myös tuota epätasapainoa tuntuu toisinaan olevan ihan riittämiin.

    VastaaPoista
  8. Olet mielenkiintoinen persoona.

    Vastauksesi 1, 2, 6, 7 ja 9 ovat kuin suoraan omasta maailmastani.

    Avaruuden kaipuu ja kauas katsominen on mielestäni papille erityisen tärkeää... Lähelle näkemisen lisäksi. Sinä näet myös lähelle.

    Iloista Juhannusta Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Katja.

    Juhannukseni sujui rauhallisesti. Olisin kyllä mielelläni tutustunut ahvenanmaalaisten juhannuksen viettoon, mutta en löytänyt Föglössä ajoissa tietoa missä juhlitaan. Juhannussalkokin oli pystytety pari tuntia ennen kuin ehdin saareen.

    VastaaPoista