17.3.09

Olo kuin vanhoilla tulppaaneilla

Pieni flunssa kaatoi petiin. Nyt olen ensimmäistä päivää jalkeilla. Tai olin toki jalkeilla kuumeisenakin, mutta niistä hetkistä en juuri muista muuta kuin ylettömän väsymyksen. Väsynyt olen vieläkin. Nyt se on kuitenkin erilaista, kun ei ole enää kuumetta. Tänään väsymyksessä on jo voimien löytymisen oloa.

"Att dansa är att vara!", sanoo Lisa Nilsson tämän päivän Huvudstadsbladetin haastattelussa. Minä en ole päässyt kuumeisena tanssimaan enkä jaksa sitä vielä tänäänkään. Olenko siis olemassa?

Tietääkseni, että olen, otin kuvan itsestäni. Kuihtuvat tulpaanit ja likainen ikkunanlasi kuvaavat hyvin tuntemuksiani. Oloni on kuin vanhoilla tulppaaneilla. Mutta olen kuitenkin olemassa. Kuvakin sen todistaa.

9 kommenttia:

  1. Tääläkin ollaan olemassa , mutta on jotenkin sellainen tunne , että kukaan ei ole kiinnostunut . Pitänee panna jäihin vähäksi aikaa ja alkaa vaikka maalaamaan ovia . Valoisat päivät panevat näkymään kaikki kolhut maalipinnassa .

    VastaaPoista
  2. Hei kyllimarjaana! Loma tekee hyvää bloginpidossa.

    Kävin katselemassa blogejasi. Jäi mieleen, kun jossain sanoit ettet lue kommentteja. Miksi? Kommentithan ovat juuri sitä keskustelua, jolla blogin mielenkiintoa lisätään. Ainakin minä luen mieluummin sellaisia blogeja, joissa kommentteihin vastataan. Tulee selainen olo, että blogin pitäjäkin on kiinnostunut lukijoistaan. Ovia maalatessasi voit mietiskellä tätä.

    Oma suosikkini blogeistasi on Endless Night in Nort. Osaat ottaa kauniita kuvia. Kuvatarjonta on kuitenkin runsasta täällä blogistaniassa, joten pelkillä kuvilla on vaikea herättää mielenkiintoa. Kilpailu on kovaa. Älä kuitenkaan hellitä. Sinulla on myös sana hallussasi.

    VastaaPoista
  3. Tuo kuva on ihan tosihieno! Piti jonkun aikaakin sitä tuijotella. Nuo tulppaanit ovat kauniita noinkin. Toivottavasti toivut nopeasti. Puolikuntoisena on ikävä olla.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Katilein. Kun en päässyt lähtemään minnekään, oli aikaa miettiä kuvakulmia ja sopivaa valaistusta. Laitoin kameran jalustaan, kirkasvalolampun tulppaanien viereen ja menin itse ulos ikkunan taakse. Useamman kuvan jouduin kaukosäätimen avustuksella ottamaan ennenkuin pääni osui kuvassa oikeaan kohtaan.

    VastaaPoista
  5. Karhunpoika sairastaa,
    häntä hellikäämme,
    Lääkehillä hodelkaa Nalleystäväämme,
    maito tuore lämpöinen
    hyväks olla voisi.
    Vehnäkorppu valkoinen
    ehkä avun toisi.
    jne.

    VastaaPoista
  6. Ja, että osasit taas oikein kuvata. Loppulauluaan virittävät puolikuolleet keltaiset tulppaanit.
    Mikä sen paremmin kuvaisi flunssan ränsistyttämää olotilaa.
    T: Kaija

    VastaaPoista
  7. Kun karhunpoika sairastaa, niin ränsistyneet tulppaanitkin ovat siinä rinnalla täysin freesissä kunnossa. Kiitos pensastasku ja Kaija.

    VastaaPoista
  8. Toipumisa sinulle Kimmo

    VastaaPoista
  9. Mainio kuva!

    Toivottavasti kevat tuo lamponsa ja valonsa kera mukanaan terveita paivia ( yleensahan ne flussat sun muut hellittavat jo tahan aikaan vuodesta) :)

    Terveisia ja kiitos kommentistasi blogillani :)

    VastaaPoista