25.12.09

Jouluaamun saarna 2009

Jouluikoni

Jouluevankeliumi (Luuk. 2: 1-20) on varmasti yksi tutuimmista Raamatun kertomuksista. Se kuuluu erottamattomasti joulumme viettoon. Tavalla tai toisella.

Jouluevankeliumi lienee myös yksi kuvatuimmista evankeliumeista. En ainakaan tiedä muuta Raamatun kertomusta, mistä löytyisi samaan tapaan kuvia kuin jouluevankeliumista. Tavallisten kaksiulotteisten kuvien rinnalle ovat Suomessakin yleistyneet erilaiset seimirakennelmat. Niitä löytyy yhä useammin monista kodeista ja julkisista paikoista. Janakkalan Turengin seurakuntakeskuksen pihassa oleva seimi on yksi suurimmista julkiseen paikkaan rakennetuista seimistä.

Luukkaan kertomus joulun tapahtumista on täynnä erilaisia vastakohtia, joissa inhimilliset arvojärjestykset menevät päälaelleen. Tapahtumapaikka on pieni syrjäinen Betlehemin pikkukaupunki. Näin ollaan mahdollisimman kaukana inhimillisestä loistosta, suurista maailman keskuksista. Betlehemissäkään ei olla paikkakunnan silmäätekevien taloissa vaan eläinten suojassa, joka ilmeisesti oli joku pahainen luola jossain niityn laidalla. Lapselle ei löytynyt edes kehtoa. Sen sijaan jouduttiin turvautumaan eläinten syöttökaukaloon. Lapsen kapaloista ei kerrota tarkemmin, mutta tuskinpa nekään mitään hienoa tekoa olivat.

Joosef jää jouluevankeliumissa kokonaan syrjään. Tämä on herättänyt pohdintaa jo varhain, sillä vanhoissa jouluikoneissa Joosef istuu syrjässä. Hänen keskustelukumppaneinaan on eri ikoneissa kolme hahmoa: kiusaaja, profeetta tai paimen. Nämä kolme Joosefin keskustelukumppania sävyttävät eri tavoin koko ikonin tunnelmaa ja samalla koko jouluevankeliumia.

Kiusaajan kysymys Joosefille lienee vanha tuttu: ”Onko Jumala todellakin sanonut...? Kysymys osuu kipeään kohtaan. Uskoako siihen mitä näkee vai siihen mitä ei näe?

Profeetan kanssa Joosef käy keskustelua Vanhan testamentin kirjoituksista. Joosef on vaikean valinnan edessä. Profeetat ovat jo kauan sitten puhuneet siitä, minkä keskelle Joosef on nyt joutunut. Mutta miten luottaa kirjoituksiin kun todisteet puuttuvat?

Paimen yrittää kertoa Joosefille enkeleistä, jotka hän kohtasi olleessaan kedolla vartioimassa laumaansa. Paimen kertoo siitä, mitä enkelit olivat lapsesta sanoneet. Joosefia koskettaa paimenen innostus, mutta riittääkö se voittamaan tunteen, jonka vallassa hän itse on?

Ei Mariankaan osa jouluevankeliumissa ole helppo. Maria kätkee kaiken tapahtuneen sisimpäänsä. Sen tutkiskelemisessa Marialla menikin sitten koko loppuelämä, sillä äitinä hänen oli vaikea ymmärtää kaikkea sitä mitä myöhemmin oli tapahtuva.

Jouluevankeliumin ainoat iloiset ihmiset ovat paimenet, mutta heidänkin ilonsa alkoi pelolla. He joutuivat yllättäen kohtaamaan jotain mihin he eivät voineet mitenkään varautua.

Epäilys, hämmennys ja pelko ovat osa jouluevankeliumin kuvaamaa maailmaa. Ne kuuluvat olennaisesti myös omaan elämäämme.

Joosefin lailla itse kukin joutuu toisinaan keskelle omien tunteiden ristiriitoja. Ne tuntuvat repivän suuntaa jos toiseen. Elämä ei aina suju selkeän loogisesti. Kaikelle vastaan tulevalle ei löydy selitystä eikä selkeää ratkaisua. Toisinaan tuntuu kaikkein helpoimmalta antaa omien tunteiden viedä mukanaan, vaikka mielessä kävisikin jokin toinenkin vaihtoehto.

Profeetan ääni tuntuu tänäänkin hukkuvan turhaan meteliin, joka estää kuulemasta evankeliumien ydintä – sitä kuinka armo ja sovitus kuuluu meille jokaiselle ketään pois sulkematta. Viimeisimmässä Kotimaa-lehdessä Jaakko Elenius toteaa tiukasti: ”Raamatullista moraalia viljelevä kirkko ajaa itsensä ghettoon. Ei sellaisen tomppelin kanssa tahdo kukaan olla yhteiskunnassa tekemisissä.” Eleniuksen mukaan tähän on tultu, kun on lakattu puhumasta ytimestä Kristuksesta.

Jouluevankeliumia kuunnellessamme olemme ytimen äärellä. Tämän sain kokea kohdatessani ”kedon paimenia” joulun alla pienten lasten hahmossa. Osallistuin heidän kanssaan jouluvaellukselle, missä kuljimme jouluevankeliumien tapahtumapaikoilla seurakuntakeskuksen pihapiirissä. Pienten lasten vilpitön ilo ei voinut olla tarttumatta, vaikka yritinkin aikuisen arvokkaasti tarkastella tapahtumia hieman etäämpää. Ilo tempaa mukaansa.

Jouluevankeliumin jatkuvasti kiehtova salaisuus on siinä, että se ei pakota, ei vaadi, eikä käännytä. Siinä Kristus itse syntyy meidän keskellemme. Sana on tässä keskellämme ja jokainen saa olla sellaisena kuin on. Kenelläkään meistä ei ole etuoikeutettua asemaa seimen äärellä. Voit olla kauempana tai lähempänä oman tuntemuksesi mukaan, mutta Kristus on silti yhtä lähellä jokaista.

Sanotaan että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Jouluevankeliumi on tällainen kuva olipa se sitten kuvattu sanoin, värein, patsain tai elävin ihmisin. Tuohon kuvaan mahtuu koko elämämme kirjo ja juuri sen keskelle syntyy Kristus pienen lapsen hahmossa. Se kutsuu hyvään, johdattaa hyvään ja muistuttaa Hyvän voittavan Pahan. Tässä ei ole vaatimusta. On vain lupaus: Jumala on meidän kanssamme ketään erottelematta tai pois sulkematta.

Riemullista joulua!


Jouluseimi Turengissa